Mercedes-Benziä valmistavan Daimlerin nettovoitosta suli viime vuonna peräti 64 prosenttia vuoden 2018 tulokseen verrattuna. Pudotus on suurin ainakin kymmeneen vuoteen.
...Mercedes-Benz valmisti ennätysmäärän autoja, mutta muun muassa yhtiön rakenteelliseen uudistamiseen ja dieselautojen päästöistä johtuviin juridisiin kuluihin upposi kaikkiaan viisi miljardia euroa.
...Pakettiautopuolella yhtiö lopetti X-sarjan, ja Mercedes-Benz Vans -yksikkö tekikin tappiota 3,09 miljoonaa euroa, kun vuonna 2018 se oli vielä voitolla 312 miljoonaa euroa.
...Handelsblatt kertoi, että Daimler aikoo vähentää 15000 työpaikkaa, mutta autonvalmistaja ei kommentoinut tulosjulkistuksen yhteydessä, pitääkö luku paikkansa. Lehden mukaan liipaisimella on myös B-sarjan valmistuksen jatko ja S-sarjan avokatto- ja coupé-mallit.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/merc ... 679b0771eb
Itse näkisin että pääasiassa ongelmat aiheutuivat 3 ison tekijän summana:
1. Diesel-gate, jonka "uhriksi" Mersukin lopulta joutui, tosin paljon myöhemmin kuin VAG (vuonna 2015 jo).
--> Tämä ei ole iskenyt pelkästään dieseleitten myyntiin, vaan vielä paljon isompi isku ovat olleet jättisakot
ja valtavat kulut takaisinkutsuista...
2. Tämä vakava epäbalanssi malliston sähköistämisen vaatiman investointimäärän ja näiden tuoton (= myynnin) välillä.
--> Epäsuhta on ilmeinen, veikkaan että juuri kukaan ei tee vielä full EV:llä positiivista katetta, hybrideilläkin harva.
3. EU vuonna 2012 säätämä 2020 iskevä 95 gramman "ies"
--> Tämä aiheuttaa painetta tappaa malleja, jotka muuten olisivat vielä hyvässä "keski-iässä" eli vaiheessa jolloin niillä
saadaan paras tuotto. Tämä saattaa myös ruksia isompikoneiset mallit kokonaan valikoimasta, AMG:n irrotus emosta kokonaan? Tämäkin tokin on pitkälti "kertaluonteinen" hikka, mutta mallisto 2021 on ihan eri näköinen mitä se oli 2019
(4. Mallistohudit -> X-sarja eli Nissanin pick-up ja B-sarja (pieni tila-auto) eivät vaan myyneet...)


