S123 240TD puuhastelua
S123 240TD puuhastelua
Nyt kun ei sattuneesta syystä kärsi olla kemppiä pouruuttamassa hallilla, niin joutaa tännekin aloitella jorinaa tämän hetkisestä rojektista.
Vuosimallia 1984. 4-lovinen keppiloota. Pidetty alkuperäisenä ja tarkoitus pitää jatkossakin. Mahdollisesti 5-lovinen getrag istuttaa jatkeeksi.
Laatikko jo löytyy, sopivat tangot ja keppiyksikkö tosin vielä uupuu. Semmoiset voisin ostaa, jos jollain on myydä.
Mutta, syksyllä -22 tuli haettua kyseinen peli. Sisusta tuli purettua jemmaan alkutekijöikseen ja reipas vuosi kerätty nyt osia ja tarvikkeita muiden rojektien ohella. Joulun pyhinä sain peltihommat käyntiin, ja niistä koostuukin isoin työ tämän yksilön parissa. Lattiat ja helmat kohtuu lahjakkaasti hävinneet metsässä makaamisen seurauksena. Luukut ja pintapellit suhteessa erittäin hyvät.
Samalta tontilta tuli viime keväänä myös haettua väreiltään identtinen vuoden -84 farkku, tekniikkana tosin 300d automaatti. Samalla pihalla olleet noin 17vuotta, ei viitsinyt jättää parivaljakkoa pitkäksi aikaa erilleen. Sillekin täytyisi keksiä jotain, mutta tehdään tämä 240 ensin alta pois.
Vänkärin nurkasta aloitellut jo parsimaan, akun alunenkin oli aika mallikkaasti hävinnyt, mutta siitäpä se hiljakseen.
Täytyy koittaa päivitellä tänne aina kun ehtii.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut Snellu, Ma 08.04.2024 23:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)

Re: S123 240TD puuhastelua
Onko 240-koneisessa parempi ruostetilanne? Itse laittaisin ennemmin 300D automaatin kuntoon…
C107 350 SLC -72 242tkm (MR) http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=65233
W123 300D -76 497tkm (MR) http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=65243
S123 300TDT autom -82 665tkm viewtopic.php?t=165053 ja http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... 02#p792302
Fiat 600D -64 64tkm (MR) http://www.fiatforum.fi/viewtopic.php?f=9&t=41922 ja http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=65194
Neckar Autobianchi Panorama -65 95 tkm https://www.fiatforum.fi/viewtopic.php?t=43903
Monark Monarped -61 9tkm http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?f=140&t=66144
Norlett 5000 vm -7X ja Jönserad vm 9X http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?p=786561

Kolmisatkussa lattia ehjä, helmojen päätyjä pitäisi parsia. Pintapelleiltään myös rujommassa kunnossa mitä tuo 240, mutta kyllä siitäkin auton tekee. Siitä löytyy harvinaisempi takatilan lämmityskin, vaikka onkin 5-paikkainen. Muistaakseni Sveitsin auto alkujaan.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Pientä edistystä tähänkin rojektiin. Vänkärin lattian sovittelua. Pitkittäispalkki oli myös hävinnyt lattian alta aika mallikkaasti, paksu orkkis massa taas hämäsi hyvin todellista kuntoa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Vänkärin tilukset alkaa olla hyvällä mallilla. Kohtuu vähällä noitumisella sai lattiapellinkin asettumaan paikallensa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Mistä hommasit korjauspellit, oliko kallita?
C107 350 SLC -72 242tkm (MR) http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=65233
W123 300D -76 497tkm (MR) http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=65243
S123 300TDT autom -82 665tkm viewtopic.php?t=165053 ja http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... 02#p792302
Fiat 600D -64 64tkm (MR) http://www.fiatforum.fi/viewtopic.php?f=9&t=41922 ja http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=65194
Neckar Autobianchi Panorama -65 95 tkm https://www.fiatforum.fi/viewtopic.php?t=43903
Monark Monarped -61 9tkm http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?f=140&t=66144
Norlett 5000 vm -7X ja Jönserad vm 9X http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?p=786561
W123 300D -76 497tkm (MR) http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=65243
S123 300TDT autom -82 665tkm viewtopic.php?t=165053 ja http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... 02#p792302
Fiat 600D -64 64tkm (MR) http://www.fiatforum.fi/viewtopic.php?f=9&t=41922 ja http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=65194
Neckar Autobianchi Panorama -65 95 tkm https://www.fiatforum.fi/viewtopic.php?t=43903
Monark Monarped -61 9tkm http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?f=140&t=66144
Norlett 5000 vm -7X ja Jönserad vm 9X http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?p=786561
Re: S123 240TD puuhastelua
Tulivat ollikaiselta. Ainoastaan vänkärin lattiapeltiä eivät saaneet toimitettua. Sen tilasin merteililtä.
Kaikkinensa helmat ja lattiapellit oli noin 300e.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut Snellu, Ti 28.05.2024 17:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Mikä on näiden sisälokareiden korikiinnikkeiden saatavuus? Saako vielä tilailtua, ja mistä?
Oliko näitä käytössä vielä 124 korissa? Niitä raatoja löytyisi pihalta..
Mitenkäs oli w123 jarruputkien ja tasonsäätöputkien kiinnitys pohjassa? Oliko ne vain raakapelinä ruuvilla suoraan lattiapellissä kiinni?
Oliko näitä käytössä vielä 124 korissa? Niitä raatoja löytyisi pihalta..
Mitenkäs oli w123 jarruputkien ja tasonsäätöputkien kiinnitys pohjassa? Oliko ne vain raakapelinä ruuvilla suoraan lattiapellissä kiinni?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
124 on erilainen sisälokarien kiinnitys, voi niitä muovinappeja vielä saadakkin. Putkien kiinnikkeet on suoraan pohjaan ruuvattu.
S124 300TE
W124 300D
W124 300D
Re: S123 240TD puuhastelua
Selvä peli

Muovinappejakin koitin netistä kalastella, huonolla menestyksellä. Niemöllerin katalogistakaan ei löytynyt, muuta kuin kuvasta.
Taitaa vielä yhden varaosa raadon ostattaa tuohon pihaan

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Montako olisit tarvinnut noita sisälokarin kiinnikkeitä?
Löytynee muutamia käyttettyjä. Ainakin itse laittaisin tuonne pyöräkotelon puolelle ruuvaamalla ilman tuota muovista kiinnikettä. Konehuoneeseen voisin laittaa noilla muovisilla, kun jäävät näkyviin.

mb W115 240D-75
mb W107 sl 450/560-75
mb w123 300TDT-81
+varaosaautot
mb W107 sl 450/560-75
mb w123 300TDT-81
+varaosaautot
Re: S123 240TD puuhastelua
Tuokin on kyllä aivan totta, taitaa alkujaankin olla tuo takaosa kiinni juurikin pelkillä ruuveilla.. No, kerkesin siihen väkertää jo neliskanttiset reiät nuille kiinnikkeille. Niin ja niitä varaosa-autoja taisi sinulta löytyäkin. Täytyy kerätä tässä pientä listaa mitä kaikkea pientä puuttuu..
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
S123 240TD puuhastelua
Mitäpä sitä muuta pyhien seutuun kun orkkismassan käryä
Sehän olisi vänkärin helma ja lattia kohtalaisella mallilla. Vielä penkinkiinnikkeet entrailla ja hitsata omille paikoilleen..

Sehän olisi vänkärin helma ja lattia kohtalaisella mallilla. Vielä penkinkiinnikkeet entrailla ja hitsata omille paikoilleen..
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Melko haprakkaat oli jakkarankiinnikkeet, mutta vielä niistä sai hiekkapuhaltamalla ihan ok kuntoiset.
Kiskon nappasin penkistä irti ja koitin sihtailla sillä kiinnikkeet suurin piirtein kohdalleen.
Kuskin puolella toinen kiinnike ruostunut aivan olemattomaksi.. Joihinkin automalleihin nähnyt myytävän uusia, mutta miten on 123, saako jostain?
Kiskon nappasin penkistä irti ja koitin sihtailla sillä kiinnikkeet suurin piirtein kohdalleen.
Kuskin puolella toinen kiinnike ruostunut aivan olemattomaksi.. Joihinkin automalleihin nähnyt myytävän uusia, mutta miten on 123, saako jostain?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
En ole ainakaan löytänyt mistään myynnissä penkin kiinnikkeitä. Minulta löytyy käytettynä semmoinen. Täytyy tarkistaa kunto vaikka huomenna.
mb W115 240D-75
mb W107 sl 450/560-75
mb w123 300TDT-81
+varaosaautot
mb W107 sl 450/560-75
mb w123 300TDT-81
+varaosaautot
Re: S123 240TD puuhastelua
Ei ole enää saatavilla kiinnikkeitä. Purkuautosta käy leikkaamassa, mallin mukaan naputtelee kyllä uudenkin.
S124 300TE
W124 300D
W124 300D
Re: S123 240TD puuhastelua
Kylläpä vain.. ja helman puoleiselle kiinnikkeelle tarvis, jos slsl löytyy semmoinen.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Kerkesipä vielä tämän vuoden puolella pouruuttamaan kaksnelikymppiin tuoretta peltiä. Joltain osin paremmassa kunnossa tämä kuskin puoli mitä vänkärin, mutta onhan tuota tässäkin tekemistä.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Tuulilasin nurkkaa hieman parsittu. Pitää siistiä ja hitsailla tuo läjään kokonaisuudessaan sitten kun saa hiekkapuhallettua tuon pintakupatuksen tuosta alueelta pois. Onnekseen sen verran paksua tavaraa tuo pilari itsessään ettei ihan vähällä mene paperiksi.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Kuskin-nurkka käsittelyssä. Melkoista tilkkutäkkiä, mutta piiloonhan ne suurimmaksi osin jää. Kunhan ei vesi enää virtaa pirttiin, niin kaikki on hienosti.
Samaan satsiin hiukan helmanpäätyä paloiksi ja tunkkauspisteen tukiraudan kötöstelyä. Näitähän saisi muuten uusiakin, noin 50e hintaan. Tulipahan nyt ainakin hiukan alkuperäistä jytäkämpi. Helmapellin kanssa simmailee vielä sopivan rautaputken pätkän kohdilleen, niin son siinä.
Tuohon viimeiseen kuvaan viitaten, kaikille 123 omistajille suosittelen kovasti A-pilareiden kokonaisvaltaista kotelosuojaamista.
On varmaan ollutkin jo aiheesta ennenkin puhetta, mutta kertaus ei lienee pahaksi.
Tässä kyseisessä autossa on molemmin puolin a-pilarit sisältäpäin kauttaaltaan ruosteessa. Näkee selvästi kun hiukan läpivienneistä tiirailee valon kanssa. Etenkin vänkärin puolella pilarin sisäseinämä on aivan paperia.
Tuo kohdan 3. äärimmäisen ohut sähköinen upotusmaalaus rapisee pilareiden sisältä isoina levyinä irti ja sen alla on luonnollisesti pelti täysin ruskeana. Ilmeisesti kosteuden vaikutuksesta on lähtenyt noin radikaalisti irtoamaan. Onko päässyt osittain nousemaan altapäin, vai vuotanut kattoluukun poistoletkujen ohi pilarin seinämille. Tai tuulilasien nurkat ja nuo vesikourut kusseet sen verran. Itse pilarin ulkopintahan on hyvin jytäkkää rautaa, ei se hetkessä puhki mene, mutta nuo sisemmät pinnat näköjään osaa ottaa itseensä ajan myötä melko rajusti.
Sekä farmarin omistajille, takavalot irti ja pitkällä ruutalla D-pilarit kotelomäskiä täyteen. Jos ei muuta niin kurkkaa edes valolla, että miltä siellä näyttää. Tässä autossa ei näyttänyt hyvälle sielläkään..

Varmaankin vesi juossut tuosta tuulilasin alanurkasta sisään. Yhdessä suht mädässä 123 oli tuulilasin alareuna täysin ehjä niin myös pilarit oli sisältä hyvät. Aika huonosti suunniteltu tuo alue, monenlaista pelliä päällekkäin eikä etulokarien ja konepellin saranoiden takia ole saatu suojattua kunnolla.
S124 300TE
W124 300D
W124 300D
Re: S123 240TD puuhastelua
Siitä se on mahtanut vuotaa. Pitää vielä paremmin dokumentoida tuota tapausta myöhemmin. Ainakin kevään nurkilla tarkastaa pihasta kaikki muut 123:set, ettei ole samaa oiretta. Mutta pirullinen rakenne tuossa nurkassa kyllä on. Tästäkin autosta kaikki tuon alueen päällekkäiset liitokset, mitä on tarvinnut avata, on tullut muutettua päittäisliitoksiin.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Runkopalkkia parsittu kasaan. Vahvikerautakin piti käyttää irti, olipa senkin alta osannut ruostua. Erikoinen, kun tuota rautaa ei ole vänkärin puolella. Ja taitaa puuttua joistain autoista kokonaan. Liekö malli vai vuosimallikohtainen eroavaisuus.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Palapeliä kasailtu taas eteenpäin.
Koteloiden sisälle ja muihin piilopaikkoihin käyttänyt nyt tuota wurthin paukkupurkkia. Ihan ok evästä tuntus olevan. Astetta parempaa kun muut samantyyliset marketti sinkkipurkit yms. Pieniä testikappaleitakin kokeilin tehdä, kyllähän se hitsin kohdalta palaa, mutta joku pinta tuohon aivan viereen jää, kun meisseillä raaputtaa. Pitkää saumaa kun oikein kurmoottaa, niin sitä se ei kestä. Taisi olla lämmönkesto hetkellisesti 500astetta.
Eikä mahdottomia töpeksi. Tietysti hiukan, mutta täysin hitsattavissa kuitenkin.
Mutta niin sanottu lattia-etappi saavutettu. Oli sitä kyllä loppuunsa ähvääriä ihan jonkun verran tässä kuskinkin puolella..

Hyvältä näyttää 

W123 200 (2024-)
W220 S320 (2017-)
W210 E200 A (2012-)
ex W220 S320 (2023)
ex w124 230E A (2008-2012)
ex 190E (2002-2008)
ex w123 230 (1996-2002)
W220 S320 (2017-)
W210 E200 A (2012-)
ex W220 S320 (2023)
ex w124 230E A (2008-2012)
ex 190E (2002-2008)
ex w123 230 (1996-2002)
Re: S123 240TD puuhastelua
Kiitoksia
Kyllä se alkaa olemaan jo ihan hyvällä mallilla.
Tämä projektihan on itselle ensimmäinen laatuaan, kun puhutaan näin laajamittaisesta korikorjauksesta. Hyvästi irtoaa kokemuspohjaa tuleviin autoihin. Pitää aina kuitenkin pyrkiä jollain asteella kehittymään ja löytämään niitä hyviä ja pitkäkestoisia ratkaisuja.
Pihalla kun odottaa vuoroaan tuo samanmoinen kolmisatanen farmari. Se on pysynyt täysin alkuperäisenä kaikilta osin ja kilometrejä on hyvin maltillisesti. Autolla on mukava historia ja hieman erikoisemmat varusteet. Koritöitä on, mutta ei niin radikaaleja mitä tässä ollut. Siitä voisi tehdä museoauton hyvällä omatunnolla.
Sitten hieman kysymystä alustamassoista ja maaleista.
Ensinnäkin tuon alkuperäisen PVC:n tilalle täytyisi keksiä jokin vastaava korvike. Kotimaiset markkinat perinteisille ruiskutettaville MS polymeereille jotenkin vaisut. Äkkiseltään tulee mieleen sikan 529AT ja joku wurthin purkki. Ovatko lienee mistä kotoisin? Lähinnä yleinen kestävyys ja ehkä tärkeimpänä itselle kuitenkin se, että jokin 2k maali pysyisi myös sen massan päällä. Monesti näkyy, että maalattavissa vain vesipohjaisilla. 3M tuotteetkin tiedossa, mutta tälle autolle turhan tyyristä kamaa. Jollei 3M ole tarjota jotain edullista tuubitavaraa?
Pakkausmuotona saisi olla mieluiten juurikin tuo perinteinen 310ml tuubi, jonka saa kiinnitettyä siihen kuuluvaan ruiskuun. Ulkomailtakin näkyy saavan joitain ruiskutettavia sealantteja, täytyy niihinkin vielä perehtyä.
Perus kumipohjaiset kiveniskusuojat, jotka on maalattavissa. esim. sikagardi, dinitrolin 447 ja wurthin vastaavat tuotteet on kyllä ihan päteviä nekin. Juurikin korjauksiin sun muihin. Mutta varsin tässä tapauksessa kun alkuperäistä pvc:tä on jäljellä käytännössä nolla, niin nuita saisi tursata purkkikaupalla, ennen kun saisi mieluisan peittävän kerroksen. Ne on kuitenkin melko lihrua tavaraa.
No sitten maaleista.
Lähinnä jokin töpäkkä polyuretaanimaali hakusessa. Muutamissa korjauksissa tullut käytettyä normadurin 65hs, ja tullut konepajakäytössäkin sitä nähtyä. Saa kyllä mukavaa puolikiiltävää pintaa ja ennen kaikkea harrastajaystävällisesti edullista tavaraa, mutta on vaan niin pirun herkkää naarmuuntumaan ja jää jotenkin pehmeäksi. En tiedä olisko tuo 90hs yhtään sen kummoisempi.
Mutta jos on kokemuksia hyvästä PU tai akryyliPU maalista niin niitä otetaan mieluusti vastaan.

On se vaan tyydyttävää kun vanhaa mersua parsitaan
upeaa jälkeä! Minun w123 alustan osat maalasin normadur 90hs ja ei mitään pahaa sanottavaa. Kovettuu hyvin ja nyt 3v&20tkm myöhemmin ovat edelleen kuin vasta maalatut

Re: S123 240TD puuhastelua
Sikan 529AT on ihan paskaa, eikä sitä taideta enää tehdäkkään. Eikä ne muut juuri sen kummempia ole, helppoja käyttää mutta kaikki muut ominaisuudet aivan surkeat. Yks mielenkiintoinen tuote olis 3M:än 08881/08882 vesipohjainen kiveniskumassa, ainakin yks todella pätevä automaalari sitä kehui. Sehän ei käy saumojen tiivistykseen mutta vesiohenteisena se pitäis olla yhteensopiva noiden ruiskutettavien massojen kanssa, jos esim wurthin tavaralla kävis kaikki saumat läpi ja sitten tuota 3 ämmää päälle. Itseasiassa mersun virallisissakin korjausohjeissa käytetään saumoihin tuota MS polymeeria ja vesipohjaista kiveniskumassaa. Liuotinpohjaista kiveniskumassaa ei saa missään tapauksessa laittaa noiden polymeerimassojen päälle, poislukien raptor tai vastaavat lavapinnoitteet jotka on 2k polyuretaaneja.Snellu kirjoitti: ↑To 13.03.2025 13:47 Sitten hieman kysymystä alustamassoista ja maaleista.
Ensinnäkin tuon alkuperäisen PVC:n tilalle täytyisi keksiä jokin vastaava korvike. Kotimaiset markkinat perinteisille ruiskutettaville MS polymeereille jotenkin vaisut. Äkkiseltään tulee mieleen sikan 529AT ja joku wurthin purkki. Ovatko lienee mistä kotoisin? Lähinnä yleinen kestävyys ja ehkä tärkeimpänä itselle kuitenkin se, että jokin 2k maali pysyisi myös sen massan päällä. Monesti näkyy, että maalattavissa vain vesipohjaisilla. 3M tuotteetkin tiedossa, mutta tälle autolle turhan tyyristä kamaa. Jollei 3M ole tarjota jotain edullista tuubitavaraa?
Pakkausmuotona saisi olla mieluiten juurikin tuo perinteinen 310ml tuubi, jonka saa kiinnitettyä siihen kuuluvaan ruiskuun. Ulkomailtakin näkyy saavan joitain ruiskutettavia sealantteja, täytyy niihinkin vielä perehtyä.
Perus kumipohjaiset kiveniskusuojat, jotka on maalattavissa. esim. sikagardi, dinitrolin 447 ja wurthin vastaavat tuotteet on kyllä ihan päteviä nekin. Juurikin korjauksiin sun muihin. Mutta varsin tässä tapauksessa kun alkuperäistä pvc:tä on jäljellä käytännössä nolla, niin nuita saisi tursata purkkikaupalla, ennen kun saisi mieluisan peittävän kerroksen. Ne on kuitenkin melko lihrua tavaraa.
Alustan osat ja pohjan oon maalannut teknodur 50 ja se on ainakin pätevä tuote enkä oo huomannut mitään normaalista poikkeavaa naarmuuntumista tai pehmeyttä. Mustiin osiin pohjalle musta epoksi ja pitää kerrospaksuudet maltillisena niin kestää. Kovetetta oikea määrä ja oikea ohenne aina.
S124 300TE
W124 300D
W124 300D
Re: S123 240TD puuhastelua
Kiitoksia vinkeistä, laitetaan korvan taakse.
Pitää vähän puljailla vaihtoehtoja, eipä tässä kiirusta aiheen kanssa. Tuo 3m vesipohjanen pitääkin kokeilla johonkin testikappaleeseen. Nuo lavapinnoitteetkin toisaalta ois vaihtoehto, mutta esim raptoristakin kuullut vähän vaihtelevia mielipiteitä kestävyyden ja pysyvyyden kannalta. Entiiä oisko tuo mipan protectori yhtään sen parempaa. Pohjiltaan kuitenkin samaa 2k PU:ta. Tavotteena kun olis saada orkkistyylinen vähän paksumpi kerros, joka samalla vaimentaisi ääniä.

Pitää vähän puljailla vaihtoehtoja, eipä tässä kiirusta aiheen kanssa. Tuo 3m vesipohjanen pitääkin kokeilla johonkin testikappaleeseen. Nuo lavapinnoitteetkin toisaalta ois vaihtoehto, mutta esim raptoristakin kuullut vähän vaihtelevia mielipiteitä kestävyyden ja pysyvyyden kannalta. Entiiä oisko tuo mipan protectori yhtään sen parempaa. Pohjiltaan kuitenkin samaa 2k PU:ta. Tavotteena kun olis saada orkkistyylinen vähän paksumpi kerros, joka samalla vaimentaisi ääniä.
-S123 240TD man. -84
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
-S123 300TD -84
-S124 300TD -92 "Kartanolankku"
-S123 300TDT -82
-W123 200D man. -83 "Keltuainen" (kolhoosi)
Re: S123 240TD puuhastelua
Kyllä raptor pysyy kun pohjat kunnossa, mutta eihän se alkuperäistä ole lähelläkään kun kovettuu ihan kovaksi. Testaa tuo 3m vesipohjainen, se on olemukseltaan lähempänä alkuperäistä kuin ne liuotinpohjaiset ja pitäis olla hyvä päällemaalattava. Pitää vaan vedellä useita kerroksia ja antaa välillä haihtua.
S124 300TE
W124 300D
W124 300D