Hommasin tosta tuttavalta itselleni talvialut kun oli hieman tekemisen puutetta ja rupesin suomeksi sanottuna kyllästymään noihin 15" tuumaisiin. Aluksi oli tarkoitus vain kiillottaa ne ja yksi niistä saatiinkin kiiltäväksikin oikein. Alkukohtanahan oli jo hieman ajan patinaa saaneet lakkavikaiset ja kanttari- iskuja saaneet Brabuksen monoblock 3set 17"
lähtökohta
kiiltävänä
Tämä kaikki sijoittui tuonne alkukesään ja töiden takia se venyikin sitten nyt marraskuulle, kun ei yksinkertaisesti kerennyt kesällä tekemään loppuun yövuoro- taksiautoilun johdosta

. No nyt sitten ajateltiin kaverin kanssa ettei kannata kiillottaa niitä kun eihän se olisi kestänyt kauaa kiiltävänä talvella ja pääsisi melkein helpoimmalla talvella jos maalattaisiin ne vain. Väriksi valitsin sitten perus kiiltävän mustan kesävanteiden inspiraation johdosta (kuva avattaressa) ja eikun tuumasta toimeen
happopohja ja hiomapohja laitettuna
Eli pohjalle ruiskutettiin jokin happopohja tms. kaveri kehui sen olevan hyvä

ja seuraavaksi siis hiomapohja, mars hiomaan
hiottuna
kaikki maalauskunnossa jossain määrin
Kello olikin sitten niin paljon, että täytyi siirtää seuraavalle päivälle loput.
Seuraavana päivänä hieman tallin siivoamista ja pesemistä/kuivausta ettei maalipinnassa olisi aivan mahdottomasti pölyä ja eiku maalaamaan! Maalaus ei alkanut aivan parhaimmalla tavalla, koska edellisenä päivänä tehdyt pohjat vaativat sittenkin yhden vanteen kohdalla pientä hiomista

. No kuitenkin rojekti saatiin joten kuten kunnialla pakettiin ja nyt sitten odotellaan vain tiistaita, että saisi vanteet alle
nelikko
hieman esimakua
lähempää kuvaa
Brabus
Työnjälki oli ihan sopevaa ottaen huomioon, että maalattiin tavallisessa tallissa ja kauneusvirheitäkin tuli, mutta eihän se haittaa talvivanteissa

. Täydellisyyttä ei haettu, mutta ottaen alkutilan ja lopputuloksen niin olen ihan tyytyväinen. Tiistaina sitten pistän lisää kuvvaa jos kerkeän ja nankangkangkangkangkangien kanssa ei tule mitään mahdottomia ongelmia

ja positiivisia jollei myös negatiivisia kommentteja otetaan vastaan ja tekemällähän oppii

.
T.Sankari