Vanteet on vaihtumassa ja tuosta ~tehtaan asettamasta korosta pitäisi päästä reilusti alemmas, mutta sitten talven jälkeen tietää mitä tulee. Maaluuhommat ja pohjat teki suurimmaksi osaksi tuttu harrastelija, mutta lähes kaikki muu on tehty itse ja lähes poikkeuksetta yksin, joten aikaa on kulunut opetteluun ja tuhraamiseen kun toisista käsistä olisi monessa paikkaa ollut iso apu.
Nyt kun homma alkaa pikkuhiljaa tuon maalauksen osalta helpottaa, niin en toisaalta ihmettele miksi moinen homma ihka oikealla maalarilla maksaisi maltaita! Käytännössä tähänkin projektiin meni tarvikkeisiin ja maaleihin ~1500e ja siihen jos laskettaisiin vielä tunnit päälle niin alkaa maksamaan jo niin paljon, ettei kannata välttämättä mitä tahansa w124 200D:tä maalauttaa
Tuokin auto kun tosiaan oli pelleilleen (ainakin ulospäin) todella hyvä ja eniten työtä aiheutti oikean takakulman oikaisu ja sen saaminen alkuperäisen näköiseksi, niin silti pikku heittoja sai oikoa jokapuolelta autoa.
Tuota purkutyötäkin on aivan käsittämättömän iso määrä, vaikkei olekkaan kun peilit, lasit, listat, merkit, kahvat, ovipahvit, kaikki luukut (myös kattoluukku

ja niiden tiivisteet), nippelit ja nappelit, mutta sitä on vaan ihan käsittämättömän isot kasat kun ne ei ole autossa paikallaan!

ja vielä tuo välimatka kodin ja pajan välillä on 51km niin ihan tunnin ja kahden takia ei jaksanut lähteä puuhastelemaan.
Alunperin oli tavoitteena uusia samalla kaikki ovientiivisteet, mutta takaoven tiivisteiden hinta oli farkkuun yllätys yllätys vähän turhan kova! Yli 300e/kpl
Farkkuun tuntuu maksavan aivan kaikki 3-5x enemmän, jos tulee vielä joskus tulevaisuudessa uusi projekti niin taidan valita sedanin
Auton historiasta voisi tietysti kertoa myös jotain:
Auton ensimmäinen omistaja on Stuttgartin Mercedeksen liikkeen johtaja, jolla auto on ollut ensimmäiset n.4 vuotta.
Tämän jälkeen auto on ollut 1932 syntyneellä miehellä 5 vuotta ja tämän jälkeen auto on siirtynyt -48 syntyneelle miehelle pohjois-saksaan, tällä auto olikin sitten vuoteen -08 asti.
Sieltä siirtyi minua edeltäneelle omistajalleen Kannonkoskelle, jolla auto ehti olla vain n. vuoden.
Kaikista edellisistä omistajista löytyi dokumentit auton hanskalokerosta
Jotakin varusteitakin löytyy/löytyi, osa näistä siis poistettu, kuten antenni ja vetokoukku:
199 APPLICATION CODE FOR COMPONENT PROCESSING
222 RIGHT FRONT SEAT, ELECTRICALLY ADJUSTABLE
241 FRONT SEAT LH ELECTRIC ADJUSTABLE WITH MEMORY
260 TYPE DESTINATION ON TRUNK LID - ELIMINATION
261 TYPE DESIGNATION ON FENDER / SIDEWARD DELETION
261A LEATHER BLACK
281 AMG PERFORMANCE STEERING WHEEL
412 ELECTRIC SLIDING ROOF
444 No code designation available
531 AUTOMATIC ANTENNA
541 DOUBLE ROLLER BLIND USD.AS LUGG.AND PASSENG. GUARD
550 TRAILER COUPLING
570 FOLDING ARMREST, FRONT
586
593 ALL-ROUND WD-GREEN GLASS,HEATED REAR WINDOW-ESG,BF
600 HEADLAMPS - CLEANING EQUIPMENT
673 HIGH-CAPACITY BATTERY
682 FIRE EXTINGUISHER
724 CARGO ANCHORAGE
731 WOOD TRIM BURRED WALNUT ROOT
751 BECKER RADIO GRAND PRIX 2000 VK RDS
869 OM 605 D 25 A IM W202 32 FZG.
873 SEAT HEATER FOR LEFT AND RIGHT FRONT SEATS
910 DYNAMO WITH HIGHER CAPACITY (FFO)