Multa meni ainakin joskus sulake PSE-pumpulta, kun oli vuoto ja se kävi aikansa, jonka jälkeen poltti sulakkeen. Löytyy takapenkin alta nro:62 (20A). Tosin sieltä pimenee sitten tietenkin kaikki pneumatiikalla tomiva, esim. penkkien ristiseläntuki. Mutta kannattaa kuitenkin vilkasta.Aku Ankka kirjoitti:ässäthän on ässiä!
no joo, osaako joku arvata mikä vois olla hämminkinä, kun yhtäkkiä meni keskuslukko mykäksi. ei toimi mitenkään päin mistään napista ja myöskään peräkontti ei aukea mistään napista. ei kuulu sitä naksahdustakaan kontista. avaimella tietty aukeaa ne missä sille paikka on. pakkasta -15 ja luulen sen olevan osasyyllinen siihen, vaikkakaan se ei ole ennen vaikuttanut noin.
kiitos.
W220 Kysy&vastaa.
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
voi hyvinkin olla sama vika, koska juurikin huomasin että penkeissä ei toimi ristiselänsäädöt ja sivuttaisäädöt. kiitti, täytyy vilkaista.noroljan kirjoitti:Multa meni ainakin joskus sulake PSE-pumpulta, kun oli vuoto ja se kävi aikansa, jonka jälkeen poltti sulakkeen. Löytyy takapenkin alta nro:62 (20A). Tosin sieltä pimenee sitten tietenkin kaikki pneumatiikalla tomiva, esim. penkkien ristiseläntuki. Mutta kannattaa kuitenkin vilkasta.Aku Ankka kirjoitti:ässäthän on ässiä!
no joo, osaako joku arvata mikä vois olla hämminkinä, kun yhtäkkiä meni keskuslukko mykäksi. ei toimi mitenkään päin mistään napista ja myöskään peräkontti ei aukea mistään napista. ei kuulu sitä naksahdustakaan kontista. avaimella tietty aukeaa ne missä sille paikka on. pakkasta -15 ja luulen sen olevan osasyyllinen siihen, vaikkakaan se ei ole ennen vaikuttanut noin.
kiitos.
minkälainen vuoto sulla siellä oli ja missä?
W220 2001 S400 CDI
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Ei se pakkasella tarvitse vuotoakaan jos on tippa kosteutta tullut jostakin letkuihin -> jäätä pumppuuun -> naks. Ensiavuksi auto lämpimään, sulake irti ja takaisin kiinni jos se ei ole kärähtänyt.
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
onko se tuolla vänkärinpuolella? joku littee laatikko siinä on ekana ja oisko se pumppu tuolla alempana sit? laitoin siihen nyt hetkeks puhaltaa lämppärin nii jos se sil sulais. sulaketta en vielä pakkasessa löytäny.
W220 2001 S400 CDI
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Seuraat mihin keltaiset putket johtaa, siellä päässä on vaahtomuovikuutio jonka sisällä se pumppu on
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Se pumppu on takakontissa kuskinpuolella verhoilujen takana (ellei vuosimallikohtaisia eroja).jysi kirjoitti:Seuraat mihin keltaiset putket johtaa, siellä päässä on vaahtomuovikuutio jonka sisällä se pumppu on
Sulatatkohan nyt sitä taka-SAMia missä sulakkeet on, eli ne on vänkärin puolella takajalkatilassa.Aku Ankka kirjoitti:onko se tuolla vänkärinpuolella? joku littee laatikko siinä on ekana ja oisko se pumppu tuolla alempana sit? laitoin siihen nyt hetkeks puhaltaa lämppärin nii jos se sil sulais. sulaketta en vielä pakkasessa löytäny.
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
noroljan kirjoitti:Multa meni ainakin joskus sulake PSE-pumpulta, kun oli vuoto ja se kävi aikansa, jonka jälkeen poltti sulakkeen. Löytyy takapenkin alta nro:62 (20A). Tosin sieltä pimenee sitten tietenkin kaikki pneumatiikalla tomiva, esim. penkkien ristiseläntuki. Mutta kannattaa kuitenkin vilkasta.Aku Ankka kirjoitti:ässäthän on ässiä!
no joo, osaako joku arvata mikä vois olla hämminkinä, kun yhtäkkiä meni keskuslukko mykäksi. ei toimi mitenkään päin mistään napista ja myöskään peräkontti ei aukea mistään napista. ei kuulu sitä naksahdustakaan kontista. avaimella tietty aukeaa ne missä sille paikka on. pakkasta -15 ja luulen sen olevan osasyyllinen siihen, vaikkakaan se ei ole ennen vaikuttanut noin.
kiitos.
Täällä samaa vikaa,kaukosäätimestä kun lukitsee/avaa niin vilkut kyllä vilahtelee mutta mitään muuta ei tapahdu,sulakkeet ehjät. Kontin lukko tietysti jumissa,ettei avaimella pääse sinnekään,pitää laittaa öljyä lukkoon likoamaan.
Keskikonsolin lukitus napista kuului ennen sulakkeen irroitusta vaimea naksaus jostain takapenkin alta,nyt ei enää sitäkään...
Mistäpäin tuota lähtis availemaan?
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Hankala on kyllä ongelma, tuolla CDI203 ehdotti, että painetta/alipainetta linjaan suoraan, niin voisi aueta, kirjottelin tonne myös, että kerran olen joutunut konttiin "murtautumaan": http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 2&t=148034" onclick="window.open(this.href);return false;
Relettäkään ei ole PSE-pumpulle takasulakepesässä, joka voisi naksahtaa/olla rikki. Ja varmaan siitä ovessa olevasta kontinavausnapistakaan, ei mitään tapahdu?
Noi lukot on kyllä usein niin romuna, ettei aukea, mutta kannattaa kokeilla liotella, ovet sain auki, kun kuskinlukkopesään laitoin aseöljyä muutaman päivän, mutta kontinlukko rupesi pyörimään ympyrää vaan, eli meni totaalisen rikki.

Jee
tänään kontti aukesi tiukalla liuotushoidolla,huomenna pumpun kimppuun...
Onko ehdotuksia,liittimet, putkien liitokset??
Edit: Sen verran ehdin tänään kurkkaamaan,johdon kun käytti irti niin napsuminen palasi,pientä koputtelua:ei vaikutusta.
Miten se yksikkö lähtee irti ja mitä sisällä on,onko siinä mitään mitä korjata?

Onko ehdotuksia,liittimet, putkien liitokset??
Edit: Sen verran ehdin tänään kurkkaamaan,johdon kun käytti irti niin napsuminen palasi,pientä koputtelua:ei vaikutusta.
Miten se yksikkö lähtee irti ja mitä sisällä on,onko siinä mitään mitä korjata?
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Liitokset vissiin tiiviitä,sähkökin kulkee kun napsaus kuuluu,pienellä koputtelulla sain pumpun hurisemaan hetkeksi,ei kuitenkaan niin pitkään että ovet olisi lukittunut...
Pitää joku päivä avata koko yksikkö,tuommosen "korjausohjeen" löysin eipä tuo maksa mitään purkaakaan.
http://www.benzworld.org/forums/w220-s- ... rhall.html
Jaa kesän myötä muitakin vikoja ilmennyt,peilien ledeistä osa on pimentynyt,antaa herjaa vilkuista oikealle,vasemmalle,välillä molemmista,välillä ei mistään...Jotain pitäs tehdä...

Taas olisi boschit vaihtokunnossaRAM kirjoitti:Boscheilla on tähän asti menty. Yhdet on tuolla laatikossa varalla odottamassa. Aika harvoin noita tarvii vaihtaa, mutta jos on hyviä kokemuksia noista murto-osan hintaisista, niin pitäähän niitä sitten kokeilla.
Onhan tuo 80 euroa ihan käsittämätön hinta pyyhkijöistä. Sillä hinnalla saa pari kännykkää, tai nettitabletin, tai vaikka mitä.

Taidan katella halppis-sulkia, joista saisi vaihdettua kumit vanhaan runkoon.
Ässä siitä veemäinen, ettei siihen mahdu kuin juuri nuo boschilaiset Twin-spoilerit.
Tai sitten Aerotwinit. niitä en ole kokeillut..
w220 S320 -99
Ford Escort Turnier -82 (MR)
Lincoln Continental Mark V Coupe Cartier Edition -77 (MR)
ex-w210 200cdi -00
ex-w124 200D -92
ex-w114 250 -76
ex-c107 450SLC -74 (MR)
Ford Escort Turnier -82 (MR)
Lincoln Continental Mark V Coupe Cartier Edition -77 (MR)
ex-w210 200cdi -00
ex-w124 200D -92
ex-w114 250 -76
ex-c107 450SLC -74 (MR)
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Noista lukituksen ongelmista lukeneena kysyisin, että pidättekö te ongelmista kärsineet autoa lämpimässä tallissa talvella?
Itse olen ajatellut, että parhaiten kosteusongelmilta välttyy, kun pitää autoa ulkona katoksessa.
PS. olen kuullut, että Boschin pelkkiä sulkia saisi biltemasta
Itse olen ajatellut, että parhaiten kosteusongelmilta välttyy, kun pitää autoa ulkona katoksessa.
PS. olen kuullut, että Boschin pelkkiä sulkia saisi biltemasta
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Tarkoitatko pelkkiä kumeja? Pitkien (yli 60 cm) kumien myynti loppui kymmenkunta vuotta sitten. Sitä ennen sai W140-koriseen marmoritiskiltäkin pelkät kumit alkuperäisvaraosana.RAM kirjoitti:olen kuullut, että Boschin pelkkiä sulkia saisi biltemasta
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
OK... Vanha huhu.
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Lopetin boschin spoileri sulkien käytön jokin aika sitten kun katsoin ettei spoilerista ole vastaavaa hyötyä . Olen ostanut sulat
raskaankauston kaupasta muistaakseni ne on SWF:t. Hyvin on pelttäneeet.

W220 S320
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Käykö ne suoraan?Hanski-57 kirjoitti:Lopetin boschin spoileri sulkien käytön jokin aika sitten kun katsoin ettei spoilerista ole vastaavaa hyötyä . Olen ostanut sulat
raskaankauston kaupasta muistaakseni ne on SWF:t. Hyvin on pelttäneeet.
Nimittäin ässän "ongelma" on juuri siinä että varsi on normaalia leveämpi siinä sulan kiinnityskohdassa. Siksi ei tarvikesulat käy suoraan. Enkä ala vartta viilaamaan..
Nuo SWF:t kokemukset omalta osalta yhden sulan meseihin. Olivat parhaat lankussa ja väyrysessä

w220 S320 -99
Ford Escort Turnier -82 (MR)
Lincoln Continental Mark V Coupe Cartier Edition -77 (MR)
ex-w210 200cdi -00
ex-w124 200D -92
ex-w114 250 -76
ex-c107 450SLC -74 (MR)
Ford Escort Turnier -82 (MR)
Lincoln Continental Mark V Coupe Cartier Edition -77 (MR)
ex-w210 200cdi -00
ex-w124 200D -92
ex-w114 250 -76
ex-c107 450SLC -74 (MR)
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Käy suoraan, mukana tuli niitä nippeleitä. Siis kiinnitys keskeltä vanhanaikaisesti ei Aerotwin systeemi.
Meni toista minuuttia kun vaihdoin. Atoy myy jos saa kertoa ettei mainosta.
Meni toista minuuttia kun vaihdoin. Atoy myy jos saa kertoa ettei mainosta.
W220 S320
- NAVYRANGER
- Sisäänajossa
- Viestit: 30
- Liittynyt: Pe 03.10.2014 20:03
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Täälläkö kaikki ässäläisten omistajat majailee 
Tiukka kyssäri porukalle. Ostin tuossa kuukausi sitten W220 S320CDI:n vuosimallia 2000. Todella hienoa kyytiä 00 mallisen e39 530D:n jälkeen.
Kuskin puolen Xenon tuntuu elävän omaa elämäänsä. Väillä syttyy n.2 sekuntia oikean jälkeen, välillä jää syttymättä. Edellinen omistaja kertoi että kaikki osat on valoon vaihdettu mutta ei ole auttanut.
Olen availlut valon ja laitellut kontaktipinnat kuntoon, vaihtanut molempiin valoihin uudet polttimot.
Olisko ideaa mitä keksittäisiin seuraavaksi. Jostain toimivasta koko umpiopaketti kaikkine romuineen.....??

Mercedes-Benz S 320 CDI
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Mitkä kaikki osat on vaihdettu ja onko ne vaihdettu uusiin osiin? Kokeilitko ballasteja?
- NAVYRANGER
- Sisäänajossa
- Viestit: 30
- Liittynyt: Pe 03.10.2014 20:03
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
en oo vielä kokeillu mitään putsailun jälkeen.
Ballasti tulis ekana mieleen kunn syttymisessä on ongelmaa. Kuulemma ohjausyksiköstä ja ballastista lähtien kaikki on uusittu joskus mutta vika ei ole poistunut.
Koitan ensin haarukoida vikaa etten ostele noita muutaman satasen kikkuloita ihan huvikseni.
Ballasti tulis ekana mieleen kunn syttymisessä on ongelmaa. Kuulemma ohjausyksiköstä ja ballastista lähtien kaikki on uusittu joskus mutta vika ei ole poistunut.
Koitan ensin haarukoida vikaa etten ostele noita muutaman satasen kikkuloita ihan huvikseni.
Mercedes-Benz S 320 CDI
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Lainataas olemassa olevaa topikkia.
Eli pitempiaikainen haave olisi W220 hankinta kesäkäyttöön.
S500 olen katsellut,mutta jotenkin vaan päässä pyörii se V12....mutta mutta.
Foorumia kun lukee niin eipä sitä juuri suositella...saa sellaisen kuvan jotta kaikki päättyy kuussatasen kanssa täystuhoon ja kaikki hajoaa moneen kertaan..
Onko se S500 kuitenkaan sen turvallisempi valinta? Eipä varmaan halpaa senkään kasaan parsiminen ole jos jotain hajoaa..

Olikohan se niin että V12 malleissa oli se ABC jousitus vakiona jota kaikki haluaa käyttää mutta kukaan ei halua omistaa. Jo pelkästään ABC:n takia tulee jäämään auto ostamatta omalta kohdalta.116lover kirjoitti:Lainataas olemassa olevaa topikkia.
Eli pitempiaikainen haave olisi W220 hankinta kesäkäyttöön.
S500 olen katsellut,mutta jotenkin vaan päässä pyörii se V12....mutta mutta.
Foorumia kun lukee niin eipä sitä juuri suositella...saa sellaisen kuvan jotta kaikki päättyy kuussatasen kanssa täystuhoon ja kaikki hajoaa moneen kertaan..
Onko se S500 kuitenkaan sen turvallisempi valinta? Eipä varmaan halpaa senkään kasaan parsiminen ole jos jotain hajoaa..
Eikai tuo V12 moottori mikään pommi voi olla.. kumminkin saksalaista laatutyötä. Toki kulut on sitten sen mukaiset.
Perus 500 on ihan perusluotettava moottori, ei kai mitään hirveempiä tyypivikoja taida olla toisinkuin vanhemmissa M119 koneissa?
Itse keskittyisin mielummin ruosteisiin ja siihen että kaikki sähköt toimivat.
"Jos siinä on renkaat tai rinnat niin se tulee aiheuttamaan harmia ja päänvaivaa."
6/1990 560 SEL
7/1990 300E-24 Automatic
6/1990 560 SEL
7/1990 300E-24 Automatic
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
STAR testeri kannattaa samalla hommata 
Mahtava auto kertakaikkiaan kunnossa ollessaan
Halvalla saa nykyään. Ruostehan se taitaa olla suurin murhe näissä!
Kyllähän nämä on kyllä sellaisia tee se itse miehen autoja, muuten tulee kalliiksi pitää.

Mahtava auto kertakaikkiaan kunnossa ollessaan

Kyllähän nämä on kyllä sellaisia tee se itse miehen autoja, muuten tulee kalliiksi pitää.
W220 500 -01
CLK 320 -00
SL500 -92 kesälelu
Ex 300ce24 -92
ex 260E -91
CLK 320 -00
SL500 -92 kesälelu
Ex 300ce24 -92
ex 260E -91
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
On kyllä mukavan tuntuinen peli tää s500 ja kiitos miksu.s avusta kun ilmamassamittari oli sökö. Ei nuo varaosat nyt niin kalliita olekkaan tuohon.
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
En ole ihan varma onko 600:sessa vakiona ABC, mutta ilmeisesti on, kun ainakin kaikki mitkä on vastaan tullut on tuolla alustalla. Huonot öljyt ja suodatin se kaiketi tämän alustan ongelma on lähinnä. Jostain syystä omaan on vaihdettu jo 3 kertaa tandempumppu (ajettu 140 tkm). Se maksaa vaihdettuna n. 1000e. Muuten on kyllä upea alusta ajella.Hage kirjoitti:Olikohan se niin että V12 malleissa oli se ABC jousitus vakiona jota kaikki haluaa käyttää mutta kukaan ei halua omistaa. Jo pelkästään ABC:n takia tulee jäämään auto ostamatta omalta kohdalta.116lover kirjoitti:Lainataas olemassa olevaa topikkia.
Eli pitempiaikainen haave olisi W220 hankinta kesäkäyttöön.
S500 olen katsellut,mutta jotenkin vaan päässä pyörii se V12....mutta mutta.
Foorumia kun lukee niin eipä sitä juuri suositella...saa sellaisen kuvan jotta kaikki päättyy kuussatasen kanssa täystuhoon ja kaikki hajoaa moneen kertaan..
Onko se S500 kuitenkaan sen turvallisempi valinta? Eipä varmaan halpaa senkään kasaan parsiminen ole jos jotain hajoaa..
Eikai tuo V12 moottori mikään pommi voi olla.. kumminkin saksalaista laatutyötä. Toki kulut on sitten sen mukaiset.
Perus 500 on ihan perusluotettava moottori, ei kai mitään hirveempiä tyypivikoja taida olla toisinkuin vanhemmissa M119 koneissa?
Itse keskittyisin mielummin ruosteisiin ja siihen että kaikki sähköt toimivat.
S500:sen M113 on kyllä huoleton moottori ja sillä pärjää vallan hyvin. Lähinnä siksi uskallan näin sanoa, että kyseistä moottoria on lukuisissa muissakin malleissa ja myyty todella paljon, verrattuna 600 moottoreihin, eikä mitään ihmeempää vikaa ole missään raportoitu.
00-02 mallisen 600:sen M137:ssa (Tästä moottorista ei kauheasti ole netissä tietoa, kun on ollut vain noina parina vuotena S ja CL-malleissa) Muutamia ongelmia siitä on löytynyt, lähinnä puolapaketit (2kpl autossa) ja niiden välissä joku transformeri. Omaan on näitäkin vaihdeltu ne maksaa n. 1000e /kpl ja esim veholla tulppien vaihto autoon noiden lisäksi on 998e

Jos vaan rahkeet riittää niin ehdottomasti uudempi tuplaturbo 600 (03->). Näitä vaan juurikaan suomessa ole ja tulli keksii sitten veroja ihan reilusta, arviolta 10-20ke, joten hintaero aikaisempiin malleihin on melkoinen.
Mitä muuta eroa noissa nyt sitten on, niin 600:nen on aina Lang-malli ja sitä en tiedä tuleeko varusteita vakiona mukana enemmän, vai onko kaikki vaan ruksinut sitten reilulla kädellä varusteita. Ainakin kaikissa olen nähnyt esim. koodin 500 LEDER EXCLUSIVE, siinä on nahkalla verhoiltu sitten kaikki, mitkä muuten olisi muovia ja katto ym kangasosat on jotain parempaa verhoilua (jonkun tiedon mukaan Alcantaraa).
E:
Tottamiksu.s kirjoitti:STAR testeri kannattaa samalla hommata

Viimeksi muokannut noroljan, Pe 14.11.2014 09:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Ei se toinen "umpiopaketti" taida mitään auttaa. Vähän on hankala ongelma, jos kaikki osat on vaihdettu. Eli eihän tossa nyt ole montaa osaa: Polttimo, Ballasti ja vasen Etu-SAM ohjaamassa. Näistä luulisi vian löytyvän ja tarkistaa johdot (Maadoitukset ensimmäisenä.) Olisikohan tuossa vielä jotain muuta välissä, täytyypä miettiä asiaa, kun ei mieleen nyt tule.NAVYRANGER kirjoitti:Täälläkö kaikki ässäläisten omistajat majailee
Tiukka kyssäri porukalle. Ostin tuossa kuukausi sitten W220 S320CDI:n vuosimallia 2000. Todella hienoa kyytiä 00 mallisen e39 530D:n jälkeen.
Kuskin puolen Xenon tuntuu elävän omaa elämäänsä. Väillä syttyy n.2 sekuntia oikean jälkeen, välillä jää syttymättä. Edellinen omistaja kertoi että kaikki osat on valoon vaihdettu mutta ei ole auttanut.
Olen availlut valon ja laitellut kontaktipinnat kuntoon, vaihtanut molempiin valoihin uudet polttimot.
Olisko ideaa mitä keksittäisiin seuraavaksi. Jostain toimivasta koko umpiopaketti kaikkine romuineen.....??
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Pitkästä aikaa jotain ihan oikeaa ongelmaa ässässä. Eli 320 Bensassa.
Eilen pysähdyin risteykseen ja lähdin siitä liikkeelle, niin auto kulki ehkä 5 km/h ja kolmiovilkkui mittaristonnäytössä, samalla jarrutti kovasti eli ESP sekosi. Syttyi myäs ABS-valo ja ESP/BAS varoitukset näkyi näytöllä.
Käynnistin uudelleen ja kaikki toimi ok. Ajoin 10 km ja 100 km/h vauhdissa meni ohjaus jäykäksi ensiksi, sitten löi vaihteen vapaalle ja samat varoitukset syttyi mittaristoon. Auto sammuksiin ja loput 5 km pääsin kotiin ihan hyvin.
Tänään sitten stari kiinni autoon ja sieltä löytyi vika oikeasta taka pyörintänopeustiedosta. Sitten testilenkille, vaihteisto on vikatilassa ja samat ABS/ESP/BAS varoitukset aktiivisina mittaristossa ja Ratti on aika jäykkä, kun nopeus kasvaa. Starilla, kun katsoin pyörintänopeustietoja, niin sieltä taka oikealta ei tullut mitään tietoa, vaan näytti nopeudeksi 0 km/h kokoajan.
Eipä tässä oikeastaan mitään kysymystä ole, tiedoksi vaan, jos jollain on samallaisia oireita. On nää niin hienoja autoja, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen
Huomenna sitten ajelemaan montulle 50 km kakkosvaihteella, hienoa!
Vikakoodeja vielä, niin niitä tuli jos mistäkin ohjainlaitteelta, mutta ei kyllä jää epäselväksi missä vika:
EGS - Vaihteiston elektroninen ohjaus
118 Ohjainlaitteelta N47-5 (ESP-, PML- ja BAS-ohjainlaite) CAN-väylän kautta tuleva oikean takapyörän kierroslukusignaali on toisinaan epälooginen.
146 Vaihteistossa on toisinaan ei-sallittu välityssuhde.
EWM - Elektroninen vaihdevipumoduli
P1860 Luistonestojärjestelmän CAN-väylää pitkin lähettämä pyörintänopeussignaali oikea taka ei ole uskottava.
ME 2.0 - Moottorielektroniikka 2.0
P1605 Huonon tien tunnistussignaali (vertailemalla pyörien pyörintänopeuksia)
ESP - Electronic Stability Program
C1103 -012 L6/4 (pyörintänopeustunnistin oikea taka) Huono kosketus
E: miksu.s:n kommenttia starin tarpeellisuudesta voisin vielä korostaa
E2: Tunnistin vaihdettu ja taas toimii...

Viimeksi muokannut noroljan, Ma 17.11.2014 15:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Tänään, kun starilla jouduin leikkimään, niin tutkin myös noita Etu-SAMeja, voiko pitää paikkaansa, että:noroljan kirjoitti:Ei se toinen "umpiopaketti" taida mitään auttaa. Vähän on hankala ongelma, jos kaikki osat on vaihdettu. Eli eihän tossa nyt ole montaa osaa: Polttimo, Ballasti ja vasen Etu-SAM ohjaamassa. Näistä luulisi vian löytyvän ja tarkistaa johdot (Maadoitukset ensimmäisenä.) Olisikohan tuossa vielä jotain muuta välissä, täytyypä miettiä asiaa, kun ei mieleen nyt tule.NAVYRANGER kirjoitti:Täälläkö kaikki ässäläisten omistajat majailee
Tiukka kyssäri porukalle. Ostin tuossa kuukausi sitten W220 S320CDI:n vuosimallia 2000. Todella hienoa kyytiä 00 mallisen e39 530D:n jälkeen.
Kuskin puolen Xenon tuntuu elävän omaa elämäänsä. Väillä syttyy n.2 sekuntia oikean jälkeen, välillä jää syttymättä. Edellinen omistaja kertoi että kaikki osat on valoon vaihdettu mutta ei ole auttanut.
Olen availlut valon ja laitellut kontaktipinnat kuntoon, vaihtanut molempiin valoihin uudet polttimot.
Olisko ideaa mitä keksittäisiin seuraavaksi. Jostain toimivasta koko umpiopaketti kaikkine romuineen.....??
Vasen Etu-SAM ohjaa:
Oikea lähivalo
Vasen etuseisontavalo/pysäköintivalo
Vasen sumuvalo
Vasen kaukovalo
Vasen etuvilkku
Ja Oikea Etu-SAM:
Vasen lähivalo
Oikea etuseisontavalo/pysäköintivalo
Oikea sumuvalo
Oikea kaukovalo
Oikea etuvilkku
Eihän tossa ole mitään järkeä, mutta saattaa olla, että on väärä Etu-SAM vaihdettu, (jos tuolla vaihdetulla ohjausyksiköllä SAMia tarkoitetaan yleensäkkään).
- NAVYRANGER
- Sisäänajossa
- Viestit: 30
- Liittynyt: Pe 03.10.2014 20:03
- CDI203
- Asiantuntija
- Viestit: 12889
- Liittynyt: Ti 01.04.2008 18:48
- Paikkakunta: Tarpeen mukaan (enimmän osan aikaa etelä suomessa) Kuusen alla N60° E24°
Re: W220 Kysymyksiä arkikäytöstä.
Konepellin alta oik/vas lokasuojien vierstäNAVYRANGER kirjoitti:Mistäs noi Samit löytyy.
Yhteydet YV:lä viestiin oma puh no
voi myös koittaa soitella +358 1810EBB4
MA-PE 17-21
EI TEKSTIVIESTEJÄ (edes talvella)
100% tilasta käytössä (200 viestiä 200:sta tallennettu)
jotain usein kyseltyjä juttuja
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... highlight=
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=23680
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 11#p807311
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 7&t=126659