Tuli mieleen, kun näin tuon johtonipun läpimenon. Parista purkamastani pystäristä on ollut tuossa johtonipun läpiviennin kohdalla johtojen kuoret jo osittain sulaneet kiinni toisiinsa. Lämmin paikka, tai sitten ollut jotain häröö ko. laitteissa.
Muutaman osan olen saanut kiinni konehuoneeseen kun tuli hommattua väli projekti niin ei ole kerennyt tähän keskittymään.
Täytyy tutkia tuota johtosarjaa onko siinä alkavaa sulamista läpiviennin kohdalla kunhan kerkeää.
Tänään sain etupalkin paikalleen ja mittariston purettua varaosa autosta.
Seuraavaksi olisi vuorossa etunapojen laitto paikalleen ja etujarrusatulat pitää myös kasata kun vaihdan niihin uudet tiivisteet.
Joo väri on signalrot ja päädyin tämän auton kohdalla siihen kun se on tehtaalta lähtenyt punaisena/mustia autoja näkee liikenteessä enemmän kuin punaisia. Maalaus mustaksi on tehty uutena kun tästä on ollut kaikki tiivisteet ja lasit pois maalauksen aikana. Nyt voisi tietäjät vähän auttaa nopeusmittarin kanssa kun minulla ollessa siihen ei ole tullut yhtään kilometriä vaikka nopeusmittari näyttää lukemia. Onko vika siinä harmaassa rattaassa mikä on numerorullien päässä ja se luistaa akselilla vai onko mitään muita vikoja noissa.
Rupesin myös takapuskuria katsomaan miten huono siinä on kiinnitys palkki ja se oli vaihtokunnossa.
Onneksi löysin siihen uuden palkin joka tulee kiinni ja kuskin puolen pintaosassa on myös sanomista niin paljon, että menee vaihtoon.
Hiukan on edistynyt konehuoneen kasaus kun tehostin ja vesiletkut on paikallaan moottorin takana.
Etuiskareita olen tuossa ihmetellyt kun niissä mitkä oli paikallaan niin on kaksi punaista raitaa ja olisi lähes uudet iskarit missä on neljä vihreätä raitaa ja ne on w107 iskarit.
slsl77 kirjoitti:
Etuiskareita olen tuossa ihmetellyt kun niissä mitkä oli paikallaan niin on kaksi punaista raitaa ja olisi lähes uudet iskarit missä on neljä vihreätä raitaa ja ne on w107 iskarit.
Iskarit lienee tarkoitettu eri jousien kanssa. Tod näk ero on paluu vaimennuksessa, helppo testi on puristaa iskari kasaan ja laittaa roikkumaan vaikka 10kg painon kanssa ja katsoa kumpi on nopeammin takaisin pitkänä. Eroa voi olla iskun pituudessakin, mutta sekin on helppo mitata.

Näin minäkin ajattelin ja laitoin paikalleen punaraitaiset iskarit kun siellä oli semmoiset. Tänään tuli värkättyä voimalinja takaisin koriin niin taitaa tuolla päästä vappuna ajamaan, jos saan vaihdevivut laitettua paikalleen. Tuli vaihdettua sinne 5-vaihteinen Getrag ja ei ole mitään ohjeita vaihdetankojen laittamiseen. Löysin kaavion miten vivut kuuluu olla niin pääsee niitäkin sovittelemaan paikoilleen.
Tänään ihmettelin vaihteiston vivut paikalleen ja Veholta ostetun vesiletkun. Vielä pitää löytää sopivan mittainen mittarin vaijeri ja ilmata kytkin ja jarrut niin sitten pääsee kokeilemaan miten vaudevipujen asennus onnistui ja toimiiko laatikko.
Vasta tänään sain ilmattua kytkimen ja nesteet sisälle koneeseen. Auto liikkui omin voimin eteen ja taakse, mutta en vielä viitsinyt käydä ajamassa pihalla kun oli niin kostea keli. Käytin koneen kuitenkin normaali lämpöiseksi ja tuli lisää neste vuotoja.
Nestevuodon syy ja siihen vaihdettu uudet o-renkaat kovettuneiden tilalla. Huomenna vesiventtiili paikalleen, jos piha kuivaa niin koeajamaan 717.400 laatikko.
Joo eipä siinä enää paljon tekemistä ole ennen maalausta vaikka uusia reikiä löytyy kaivelemalla ja oikea takaovi on vielä vaiheessa korjaanko tuon entisen vai hommaanko paremman.
Muutama viikko mennyt kun ei ole kerennyt tähän paneutumaan, mutta tänään sain sovitettua toista konepeltiä. Alkuperäinen konepelti meni vaihtoon pienen vian takia.