Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Mersujen (ja vain Mersujen tai suoraan niihin liittyvät) korjaustarinat, -ohjeet ja muut vastaavat projektikertomukset.
Moniosaaja97
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 108
Liittynyt: Su 18.11.2018 21:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Moniosaaja97 »

Terve jälleen lähes 5kk hiljaiselon jälkeen!

Tänne olisi tullut aiemmin kirjoitettua mutta uuden luurin hankinnan johdosta en sillä saanut siirrettyä kuvia tuohon kuvat.fi palveluun jota käytän kuvien liittämiseksi suoraan tänne foorumille. Mutta nyt ollaan paljon viisaampia :lol: .

Mölli on ollut tässä minulla hieman enemmän työnalla kun sain innostuksen kajota noihin ruosteisiin takajarruputkiin.
Samassa yhteydessä tuli myös paljon muutakin tehtyä autolle.
Tarinasta tulisi näillänäkymin hyvin pitkä tekstin ja lukemattomien kuvien kanssa jonka johdosta teen tämän kirjoittelun näillänäkymin kahdessa tai jopa kolmessa pätkässä niin on mukavampi lukea. Siirrytäänpä seuraavaksi heinäkuun puolenvälin tuntumaan... :arrow:

Kuva

Kuva

Kuva

Katsastuksen huomautuksista ensimmäisenä kuntoon saatiin pistettyä vakuutusyhtiön piikkiin/omavastuuta vastaan oikealle taakse tuo pienempi sivuikkuna. Toivottavasti nyt kukaan ei lähtisi uudestaan murtautumaan autoon.
471 euroa ja rapiat sisältäen myös oikean takamatkustajan kynnyslistan tuon ikkunan vaihto olisi maksanut jos ei olisi ollut muuta kuin tieliikennevakuutus.

Kuva

Lisäksi myös oikea etuvalo on saatu toimimaan. Vikana oli tuo xenon sytytin jota en itseasiassa saanut vaihdettua uuteen. Tämä uusi sytytin on muuten samanlainen kuin auton alkuperäinen, mutta sähköliittimen kohta on aavistuksen erilainen jonka vuoksi auton oma liitin ei siihen käy. Tästä syystä putsasin ja hinkkasin tuota vanhaa "kärähtänyttä" xenonsytytintä koemielessä jos rupeisi sillä toimimaan ja rupesihan se.
Välillä tosin tuo oikea ajovalo on ruvennut räpättämään/vilkkumaan varsinkin nyt kun pakkasta on enemmän kuin -5 astetta.
Uutta liitintä koitan metsästää parhaillaan mutta hakusanat on mulla googlen suhteen hukassa, että millä nimellä sitä pitäisi hakea.

Kuva

Syyskuun alkupuolella aloin pikkuhiljaa suunnittelemaan noiden takajarruputkien vaihtoa ja ennen homman aloittamista suuntasin jälleen kaverin työpaikalle tutkimaan hieman asiaa, että minkälainen homma siitä kehkeytyisi kun sen itse suorittaisin.

Kuva

Ensin pohjamuoveja sen verran auki, että näkee jotenkuten, mitä kautta nuo takajarruputket tuolla kiemurtelevat.

Kuva

Kuva

Kyllä tuossa rupesi hieman sydän lyömään nopeampaan tahtiin kun ajattelin pään sisällä, että homma menisi varmasti paljon helpommin jos olisi nosturi ja kunnon tilat käytössä. Takajarruputkien vaihtoa mietittäessä tuolloin totesin, että autosta pitää ainakin pohjamuovit irroittaa, sitten myös pakoputki, kardaaniakseli, lämmöneristyspellit sekä polttoainetankin irroitus olisi myös edessä.
Pikkuinen stressi ja myöskin ehkä v#tutus oli ensireaktio kun pohdin, onnistuuko tuo homma mulla autotallissa jossa olosuhteet eivät ole mitkään maailman parhaat. Mutta on sentään lukittu tila ja paljon työkaluja ympärillä, tilasta tosin tulee varmasti ensimmäisenä puutetta.

Kuva

Lopulta homma oli kuitenkin pakko aloittaa kun halusin tuon kuitenkin hoitaa pois alta ennen talvea ja niin tuossa syyskuun lopulla ajoin auton talliin.

Ennen kuin menen enempää hommassa eteenpäin niin selvittelin netistä etukäteen, miten tuo jarruputken vaihto menee ns. lain näkökulmasta. Ensimmäisenä itselläni pyöri mielessä, että jos vain puolet jarrulinjasta on huonossa niin voinko vain katkaista vanhan putken hyvästä/ehjästä kohdasta ja jatkaa siitä sitten uudella putkella.

https://www.traficom.fi/sites/default/f ... aminen.pdf

Tämän trafin sivuilta löytyneen tekstin perusteella ymmärsin, että mersun ja nimenomaan 4.75mm ulkohalkaisijalla olevaa jarruputkea saa jatkaa/uusia kolmessa osassa eli kaksi jarruputkiliitosta per jarruputki olisi lähtökohtaisesti sallittu. Siinä sitten rupesin miettimään syvällisemmin, että saako vanhaa mutta hyväkuntoista jarruputkea jatkaa uudella jarruputkella.
Lopulta päätin marssia Hertoniemen Veholle kysymään asiasta jossa yksi asiakaspalveluhenkinen ukko rupesi mulle asiaa ihan virallisesti tutkimaan. Suuret kiitokset siitä vielä hänelle :thumbup: . Kävi kysymässä asiasta ihan korjaamon puolelta sekä yhdeltä katsurilta joka kulki asiakaspalvelutiskin vierestä.
Lopputulos korjaamopuolen henkilökunnan ja katsurin kanssa keskustelun jälkeen:
....... ....... ....... ....... ....... ....... .......
Alkuperäistä hyväkuntoista teräsputkea saa jatkaa teräsputkella (Huom! EI HELMILIITOKSELLA). Tekevät näin korjaamopuolella mikäli vain puolet jarruputkesta on hapanta/uusimisen tarpeessa. Vaihtoehtoisesti voin uusia koko jarruputken vaikka kupariputkesta ja sen saa tehdä kolmessa osassa eli kaksi jarruputkijatkoa/liitosta per jarruputki. Alkuperäistä teräsputkea ei saa jatkaa esim. kupariputkella tai toisinpäin vaan koko jarruputken pitää olla alusta loppuun samaa materiaalia.
....... ....... ....... ....... ....... ....... .......
Se oli sillä selvä :D . Asiakaspalvelu-ukko vielä tulosti mulle paperille tuon saman trafin linkin joka on ylempänä.
Pakko sanoa, että olin kyllä yhtä hymyä kun halusivat minulle selvittää tuon asian. Suuri kiitos vielä kerran :angel: .

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ensimmäisenä aloitin pakoputken irroitusta ja luonnollisestihan mutterien sekä pulttien kierteet ovat aivan ruosteessa kun ei noihin ole varmaan koskaan koskettu sen jälkeen kun auto lähti tehtaalta. WD40:a tuonne ruiskutin ja annoin vaikuttaa mutta siitä huolimatta tapahtui mitä tapahtui :(.

Kuva

Kuva

Seuraavana pistin peränkin alustapukkien varaan sekä varmistin edestä ja takaa, että jos auto tippuu niin ei tippuisi suoraan lattialle tai varsinkaan minun päälleni. Vaikka tiedän ja varmistan muutamaan kertaan ennen auton alle menoa, että auto on varmasti tukevasti alustapukkien varassa niin tuohon tunteeseen en varmaan ikinä tule täysin tottumaan. Joka kerta rupeaa hieman jännittämään kun ryömin auton alle työskentelemään auton ollessa pukkien varassa.

Kuva

On ne ruosteessa, pakko oli vielä todeta ennen kuin alan enempää purkamaan mitään pois :lol: .

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Tosiaan jotta jarrulinjat pääsee näkemään niin pohjamuovit irti. Tässätapauksessa irroitin myös vasemman sisälokasuojan myöhempää operaatiota ajatellen, mutta siitä lisää myöhemmin edempänä :wink: .

Kuva

Kuva

Siellä ne jarruputket sitten on. Muuten ovat hyvin esillä, kunnes menevät sivulle tuonne tankin ja rungon väliin sekä lopulta tankin yläpuolelle jonne ei edes näe kunnes tankin irroittaa.
Seuraavaksi konepelti auki ja katse kohti ABS-pumppua.

Kuva

Kuva

Kuva

Ensin irroitin jarruputken ABS-pumpulta josta siirryin sitten taakse.

Kuva

Jarrusatulalta tulevan jarruletkun ja jarruputken liitoskohta oli niin ruosteessa etten saanut sitä äkkiseltään avattua varsinkin kun kaasupolttimesta oli kaasu loppu. Joten nips ja naps, nyt ei ollut enää paluuta :lol: .

Kuva

Seuraavaksi aloin irroittamaan pohjasta jarruletkujen kiinnityskohtia WD40:a ja ruuvimeisseliä apunakäyttäen.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Sitten oli vuorossa pakoputken irroitus. Edestä kiinnityskohdat oli niin ruosteessa että pultinkannat meni rikki. Tällöin tuli avuksi rälläkkä ja homma rupesi sujumaan. Kun kiinnikkeet oli irti niin oikeanpuolen kiinnityskohta pisti kunnolla vastaan eikä halunnut irrota vaikka kiinnityspultit oli rälläköity pois. Kävin ostamassa kaasupolttimeen kaasupullon ja sain liitoksen lopulta irtoamaan liekin ja pajavasaran voimalla.

Kuva

Tuo vanha tiiviste oli varmaan ajansaatossa palanut niin kovaa kiinni että vaati pientä väkivaltaa että putket irtosivat toisistaan.

Kuva

Kuva

Siinä pakoputken keskiosa nyt lepää seinää vasten. Takavaimentimet päätin jättää paikalleen kun ne eivät tuossa haitanneet tai olleet tiellä.

Kuva

Kuva

Seuraavana oli vuorossa kardaaniakselin ja peltisen pohjalevyn irroitus.

Kuva

Asianmukaiset merkinnät niin saa sitten samassa asennossa myöhemmin takaisin paikalleen.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Sieltä se tuli suht näppärästi. Tuossa kohtaa olisi kyllä kiva jos olisi autonosturi käytössä :lol: .

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Sitten irroitin pohjapellit kardaanin yläpuolelta sekä tankin alapuolelta. Jälkeenpäin tuli muistaakseni todettua, että tuota tankissa ollutta lämpöpeltiä ei olisi ollut pakko irroittaa, mutta muistetaan se seuraavalla kerralla :wink: .

Kuva

Seuraavana olisi tosiaan vuorossa polttoainetankin irroitus mutta jatketaan siitä seuraavassa postauksessa.

Seuraavaan kertaan... 8)
Viimeksi muokannut Moniosaaja97, Ke 06.12.2023 13:22. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
W164 ML500 V8 -05 (perheauto)
Mitsubishi Lancer 1.2L -87 (työmatka-auto)
Subaru Pickup "Brat/Brumby" 1.8L -92 (projekti)
Honda CBR1000f -94 (kesäpeli/stunttiprojekti)
+10kpl mopoa ja moottoripyörää

Ex.
W124 CE 230 -88
S210 E320 V6 -97
W168 A140 Lang -02
VW Polo 9N 1.4L -03 (Romutettu/poistettu lopullisesti rekisteristä)

MB Star C3 + läppäri (kattaa vm. 1989-2016 mersut)
Avatar
S202
Mersumaanikko
Mersumaanikko
Viestit: 5494
Liittynyt: Ti 30.12.2008 13:40
Paikkakunta: Alavus

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja S202 »

Jarruputki saa olla kahdesta osasta eli se kaksi lisäliitosta tarkoittaa niitä mitkä pitää tehdä sitä jatkosta varten uuteen ja vanhaan putkeen. Itse tein yhteen glk kuparinikkelistä uudet putket etupyörän takaa taakse. Se on hyvää, taipuu käsin eikä ruostu enää. Tuskin tarvii olla samaa materiaalia.
S124 300TE
W124 300D
Avatar
JanneW124
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1433
Liittynyt: Su 23.11.2014 13:15
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja JanneW124 »

Samoin Ärrään tein takaputket kuparinikkelistä. Jatko johonkin etuoven kohdille. Korjaamolla sanoivat, että siitäkohti jatkaisivat, niin arvelin että luvallista. Materiaalista ei ollut puhetta. Minkähän takia pitäsi olla samaa materiaalia? Nippa ne putket erottaa, jos jatkoksen tekee.

Aika samanlainen homma oli Ärrässä; suojamuoveja, pakoputki, kardaani ja tankki pois edestä. Eikä mitään nosturia tietenkään käytössä :)
Avatar
naftale_n
Mersumies
Mersumies
Viestit: 892
Liittynyt: Ke 14.05.2003 23:33
Paikkakunta: Kuldoonia

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja naftale_n »

On toi tyly homma puuhailla selällään.
Tietysti luxusta jos lämmin lattia ja ei kiire niin mikäs ährätes.

(Laiska kun ei käy lukemassa)
En tiedä auton nykyisiä kilometrejä mutta toivottavasti käytit kardaanin remontissa samaan syssyyn? :oops:
W906 319cdi Aut. -11 *Tuiq
S212 300bluetechybrid -14
W203 200cdi Aut. -04
Mitsubishi Pajero 3.0 V6 Aut. -93
Moniosaaja97
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 108
Liittynyt: Su 18.11.2018 21:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Moniosaaja97 »

Kiitokset tarkentavista tiedoista 8) . Heitin tälle Vehon asiakaspalvelijalle esimerkkinä vielä sen jälkeen kun oli käynyt korjaamopuolella asioimassa että onko siis näin, että jarruputken saa tehdä vaikka kolmessa pätkässä eli kaksi jarruputkijatkoa joista eka olisi edestäpäin tultaessa ennen tankkia ja toinen vaikka heti tankin jälkeen? Saisiko näin olla yhdessä jarrulinjassa? Vastaus oli, että näihin trafin papereihin verraten se olisi luvallista.
Toivottavasti ei nyt ihan väärää tietoa tullut sieltä tai vahingossa tekstiä tulkittu väärin.
Ei hätää, en tehnyt kuitenkaan edellämainitulla tavalla koska lähtökohtaisesti mitä vähemmän "ylimääräisiä" liitoskohtia niin sen varmempi/luotettavampi.

Mietin myös ja kysyin suoraan katsurilta, että miksi jarruputken uusittu jatko ei saa olla eri materiaalia verrattuna alkuperäiseen jos jarrulinjasta puolet on vanhaa teräsputkea ja puolet uutta esim. kupariputkea? Sanoi vain, että kun ovat eri materiaalia ja käyttäytyvät eri tavalla kun järjestelmään kohdistuu painetta kun jarrupoljinta painaa.
Tuota asiaa en oikein ymmärtänyt. Ei tuon kupariputken eikä teräsputken pitäisi joustaa/venyä kun jarrupoljinta painaa, koska silloin ajattelen ettei tuommoista tavaraa (=kuparijarruputkea) saisi olla edes myynnissä. Liekö tässäkin asiassa katsastuskonttorin tai katsastajan välisiä näkemyseroja, vaikea sanoa.
Omakohtaista kokemusta katsastajan välisistä näkemyseroista löytyy multa sen verran, että aiemmassa VW Polo 9N autossa mulla oli pohjassa noin peukalonkokoinen ruostereikä ja siitä tuli Hylätty-merkintä. Kun taas aiemmassa väykyssä oli pohjassa tunkin nostokohdassa myös noin peukalonkokoinen reikä ja siitä tuli vain korjauskehoitus. Luulisi tunkin nostokohdassa olevan reijän olevan vähän vakavampi asia kuin pohjassa oleva johon ei kohdistu minkäänlaista voimaa kun ei siihen voi tunkkia pistää.

Tallin lattia ei ole lämmitetty, perus betonilaattaa joka on aseteltu hiekkapohjan päälle. Kylmä tulee kyllä näillä säillä jos ei ole lämmintä päällä/selkä suojattu mutta parempi näin kuin ulkona parkkipaikalla :lol: . Autossa oli remonttia aloitettaessa 260tkm ja pari sataa km päälle.
Mietin myöskin, jos kävisin kardaania jossain näyttämässä mutta parin autonasentaja kaverin näkemyksiä kuunnellen todettiin, ettei asialle ole välttämätöntä tarvetta kun ei millään tavalla täristä ajossa näin ennen remppaa ja rempan jälkeenkään.
Katseltiin pöydällä yhdessä tuota akselia ja heidän silmään näytti yllättävän hyväkuntoiselta myös kumiosien suhteen auton ikään nähden. Rättinivel peräpäästä vaikuttaa jossain kohtaa uusitulta, näytti meidän kaikkien silmään turhan siistiltä ollakseen yhtä vanha kuin auto.
Mutta korostetaan, että mitään dokumentteja ei auton mukana tullut, että kardaaniin tai muihinkaan siihen liittyviin osiin olisi kajottu koskaan.


Jatketaan siitä, mihin jäätiin eilen kirjoittelussa.

Kuva

Kuva

Ennen kuin muuhun kajotaan tankin irroituksen suhteen niin ensin irroitin polttoainepumpun liittimen tankista. Sinne pääsee käsiksi oikean takamatkustajan penkin avaamalla. Tuon peltisuojan irroitus oli hieman haastavaa, mutta se lähti varovasti pienen sorkkaraudan ja vasaran avulla.

Kuva

Sitten oli vuorossa bensaletkun liittimen irroitus. Se hoitui varovasti kahden pienen talttapäämeisselin avulla.

Kuva

Kuva

Seuraavana oli vuorossa tankin täyttöputken irroitus.
Korostan tässä kohtaa, että olin ajanut tankin lähes tyhjäksi ennen kun ajoin auton talliini. Totesin tämän tavan itselleni mieluisammaksi kuin tankin tyhjentämisen. Täyttöputki on kiinni tankissa pienen metalliklipsin (vai mikä tuon nimi nyt on) turvin ja sen saa vedettyä näppärästi auki talttapäämeisselillä.

Kuva

Sitten vain veto ja sieltä se irtoaa.

Kuva

Viimeisenä ennen kuin tankin pultteja lähtee avaamaan oli vuorossa ilmeisesti (?) jonkinlaisen huohotinletkun irroitus, joka ilmeisesti tekee sen ettei tankkiin muodostu alipainetta. Kyseiseen liittimeen oli todella vaikea päästä käsiksi jonka lisäksi se oli niin tiukasti kiinni tai sitten painelin sitä vääristä kohdista ettei se auennut ollenkaan. Vaikea sanoa, olisiko onnistunut jos auto olisi mulla ollut nosturilla ja olisi ollut enemmän tilaa ympärillä toisin kuin tuossa maassa makoillessa. Mutta tosiaan en lähtenyt sitä väkisin irti vääntämään joten annoin sen olla. Tankkia en saanut kokonaan irroitettua autosta, mutta kuitenkin sen verran että näki hyvin jarruputkien reitit :thumbup: .

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

On kyllä karsean näköistä jarrulinjaa. Keulaltapäin tultaessa juuri ennen tankkia tuo jarrulinja on hyväkuntoista jos ei lasketa että vähän on maalia hilseillyt joistakin kohtaa pois. Alkuun pohdin jos tekisin vain puolesta välistä jarrulinjan uusiksi kunnes hetken pohdittuani päätin tehdä molemmat takajarrulinjat alusta loppuun uudella tavaralla niin saa varmuuden, että ainakin takajarruputket tulevat todennäköisesti kestämään pidempään kuin muut autosta :lol: .
Sitten alkoi uusi vaihe... :arrow:

Kuva

Kuva

Motonetistä kävin ostamassa asianmukaiset jarruputkiliittimet, jatkopalat sekä kuparin ja nikkelin seoksesta tehtyä jarruputkea koska vaikutti järeämmältä ja omaan silmään myös siistimmältä kuin perus kuparinen jarruputki.

Kuva

Kuva

Irroitin tässä kohtaa vanhan jarruletkun rungossa olevalta kiinnikkeeltä ja vaihtoon se menee.

Kuva

Niinkuin olette varmasti huomanneet jo useammasta kuvasta niin olen tarkoituksella merkanut vanhaa jarruputkea punaisella ja keltaisella rasvaliidulla monesta eri kohtaa. Tämä siksi jotta tunnistan ja tiedän varmasti tuossa tilanteessa, että kumpi on vasemman ja kumpi oikean puolen takajarruputki ja kumpaa lähden ensiksi poikkasemaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Tässä kuvassa on vasemmalle takajarrusatulalle menevä puolikas osa jarrulinjaa. Siitä sitten pikkuhiljaa suunnittelemaan uutta...

Kuva

Kuva

Kuva

Ennen muotoilua pistin putken päät kuntoon jarruputken liitintyökalulla jolla päät sai muotoiltua samalla tavalla kuin noissa alkuperäisissäkin oli.
Ennen putken pään muotoilua, muista pistää jarruputkiliitin paikalleen niin säästyy muutama mahdollinen tuhahdus sekä kirosana :lol: .

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ennen jarruputken ujuttamista suojasin tuon toisen pään kunnolla teipillä. Muotoilin sen myös valmiiksi niin ei tarvitse sitten auton alla kuin pistää liittimet kiinni ja kiinnittää jarruputket rungon kiinnikkeisiin.

Kuva

Kuva

Tuossa ujuttamisessa oli kyllä hyvä, että oli toinen käsipari apuna. Ensin jarruputken toinen pää meinasi tulla ulos vasemman eturenkaan kohdilta. Toinen työnsi uutta jarruputkea ja toinen puolestaan ohjasi sen menemään alkuperäistä reittiä pitkin.

Kuva

Kuva

Seuraavaksi toisen jarruputkipuolikkaan irroitus ja uuden muotoilu.

Kuva

Kuva

Kuva

On tuo uuden muotoilu kyllä oma puuhansa. Tuossakin oli hyvä, että oli toinen käsipari apuna niin sujui helpommin :thumbup: .

Kuva

Kuva

Rungon kiinnike jarruletkun ja putken väliselle liitokselle oli hiukan kärsinyt maalien suhteen joten hioin maalit siitä pois ja pistin sinkkisprayt perään.

Kuva

Kuva

Kuva

Molemmat jarruputket kiinnitin toisiinsa, kiinnitän myöhemmin jarruputket auton runkoon kun olen tuon oikean puolen jarrulinjan saanut myös tehtyä.

Kuva

Kuva

Kuva

Oikean puolen takajarrulinjan sain tehtyä myös kätevästi. Ujuttamisvaiheeseen en saanut ketään kaveriksi niin tein vanhasta jarruputkesta pienen koukun jolla sain uuden linjan vedettyä ja ohjattua menemään alkuperäistä reittiä pitkin.

Kuva

Kuva

Sitten oli vuorossa oikean puolen toisen puolikkaan irroitus ja uuden muotoilu.

Kuva

Kuva

Kuva

Oikealta takaa jarrulinja oli huonoimmassa kunnossa. Pintakerros oli aivan ruosteessa ja jarruputkin paikoin hieman pullistuneen oloinen mutta kuitenkin täysin vuotamaton. Tuossa yhdessä kuvassa oleva märkä on WD40:a jota käytin apuna ruostuneiden muttereiden avaamisessa.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Sitten vain uuden muotoilu vanhan pohjalta ja ujuttaminen auton pohjaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Pistin samalla kertaa vaihtoon molemmat takajarruletkut kun eivät maksaneet Virossa edes kymppiä kappaleelta :D .

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Sinne meni uusi jarruletku ja kiinnitys onnistui kun tein paksusta pellistä uuden kiinnikkeen/pitimen tuohon rungon kiinnityskohtaan. Vanha vastaava peltilätkä oli ruostunut pilalle. Oikealle puolelle oli sama homma :arrow:

Kuva

Kuva

Jatketaan taas seuraavassa viestissä tekemisiä. Jarrut on nyt kunnossa mutta luonnollisesti myös muutakin oli vielä tehtävänä jotta autosta tulee mahdollisimman miellyttävä itselle ja perheelle.

Seuraavaan kertaan... 8)
W164 ML500 V8 -05 (perheauto)
Mitsubishi Lancer 1.2L -87 (työmatka-auto)
Subaru Pickup "Brat/Brumby" 1.8L -92 (projekti)
Honda CBR1000f -94 (kesäpeli/stunttiprojekti)
+10kpl mopoa ja moottoripyörää

Ex.
W124 CE 230 -88
S210 E320 V6 -97
W168 A140 Lang -02
VW Polo 9N 1.4L -03 (Romutettu/poistettu lopullisesti rekisteristä)

MB Star C3 + läppäri (kattaa vm. 1989-2016 mersut)
CDI_05
Mersumies
Mersumies
Viestit: 582
Liittynyt: La 28.03.2015 15:47

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja CDI_05 »

:D Näyttää tulevan hyvää, tsemppiä tuleviin koitoksiin
juusmo
Mersumies
Mersumies
Viestit: 646
Liittynyt: Ti 09.07.2013 08:17
Paikkakunta: Helsinki

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja juusmo »

Moniosaaja97 kirjoitti: Ti 05.12.2023 15:33 Seuraavana pistin peränkin alustapukkien varaan sekä varmistin edestä ja takaa, että jos auto tippuu niin ei tippuisi suoraan lattialle tai varsinkaan minun päälleni. Vaikka tiedän ja varmistan muutamaan kertaan ennen auton alle menoa, että auto on varmasti tukevasti alustapukkien varassa niin tuohon tunteeseen en varmaan ikinä tule täysin tottumaan. Joka kerta rupeaa hieman jännittämään kun ryömin auton alle työskentelemään auton ollessa pukkien varassa.
Terve kuolemanpelko näissä jutuissa on ihan hyvä, sanoisin. En tee ihan yhtä isoja remppoja kuin sinä, mutta olen kyllä sellainen vellihousu että aina kun ryömin auton alle, teen myös aika monta varmistusta. Better safe than sorry - jos tottuu liikaa ja unohtaa varovaisuuden, voi käydä hassusti.
Moniosaaja97
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 108
Liittynyt: Su 18.11.2018 21:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Moniosaaja97 »

Terve taas!
Jatketaan taas tarinointia autosta... :arrow:

Kuva

Jarruputken vaihtohomman jälkeen tein pikkunäpräämistä eli tässätapauksessa pikkuakun vaihdoin uuteen. Syyskuun alussa mölli sytytti akun valon mittaristoon josta luonnollisesti tuli hiukan säikähdettyä, että hajosiko laturi. Olin onneksi tuolloin tulossa kauppareissulta kotiin ja kotimatkaa oli vain noin 8km jäljellä. Kotiin tultuani testasin ensin yleismittarilla jännitteen auton ollessa käynnissä ja lukema oli 14.2V eli laturi kunnossa. Seuraavaksi otin staarin esiin ja luin koodit, herjasi pikkuakkua eli koodia 9062 joka siis suomennettuna on "Rakenneosa G1/7 (lisäakku) on rikki tai sitä ei ole olemassa". Vanhan pikkuakun kokeilin ensin ladata kotona täyteen mutta ei suostunut vastaanottamaan virtaa eli se oli varmuudella rikki.

Uusi pikkuakku maksoi merteilissä 25 euroa alkuperäisen ollessa muistaakseni noin 130 euroa.
Merteilin myyjä hauskalla ja humoristisella tyylillä yritti kovasti kehua ja kaupitella tuota alkuperäistä akkua minulle ja ihmetteli sarkastisesti, miksi kukaan ei osta nykyään alkuperäistä varaosaa vaan tarvikkeen koska orkkis on luonnollisesti paras :lol: . Piti heittää itsekin "köyhä stadinduunari" - kortti kehiin ja tuli siinä muutenkin juteltua möllistä sekä M113 ja M273 moottorien eroista ja tyyppivioista. Mukava paikka asioida kaikinpuolin :D .

Kuva

Kuva

Tuli samalla huomattua, että yksi sähköjohto on kuorestaan vaurioitunut. Ei ole tietoa, onko kauankin ollut noin mutta ainakin tuolloin alkuvuodesta kun vaihdoin uuden akun niin en huomannut tuota eikä ole millään tavalla oireillut. Leikkasin johdon poikki, kuorin vaurioituneen kuoren pois, kutistesukan ujutus, johtojen tinaus yhteen ja kuumailmapuhaltimella kutistesukan asennus. Helppo ja suht nopea homma josta ei valitettavasti tullut otettua kuvaa.

Kuva

Uuden pikkuakun laitoin viimeisinä hetkinä paikalleen kun auto oli lähes valmis.

Kuva

Seuraavana operaationa aloitin vasemmalle eteen ilmajousen vaihtourakan. Kesän lopussa ihmettelin muutamaan otteeseen, että yön jäljiltä vasen etukulma oli aina maassa. Auton käynnistäessä keula nousi takaisin normaaliin korkeuteensa ja auton sammuttaessa myöhemmin mitään suhinaa tai pihinää ei kuulunut mistään. Tuossa viikon sisällä kun imuroin möllin sisustan (ensin autotallille hakemaan autoimuri ja kotipihaan molemmat autot imuroimaan) niin noin 30min siitä hetkestä kun auto oli ajettu parkkiruutuun ja olin siirtymässä takakonttia imuroimaan niin kuulen pientä suhinaa edestä. Keula oli vielä normikorkeudessa ja siirryin kuuntelemaan vasenta etukulmaa josta kuului selkeää suhinaa. Avasin konepellin tarkistaakseni, ettei vuoto tule tuosta ilmaletkusta joka kiinnittyy yläpuolelta ilmapussiin. Se oli kunnossa jolloin totesin, että pussi vaihtoon.
Kyseinen pussi ja myös etuiskari näytti myös todella vanhalta/auton alkuperäiseltä. Tässä remontoinnin aikana tutkin ja totesin, että mölliin on joskus vaihdettu kaikki iskunvaimentimet ja ilmapussit poislukien vasemmalta edestä etuiskari ja ilmapussi. Hyvin ovat kestäneet aikaa ja olosuhteita jos ovat molemmat vuodelta 2005 :lol: .
Uusi ilmapussi eteen löytyi saksasta, josta tilasin Dunlopin DAS10035-2 varaosanumerolla olevat pussin. Alkuperäinen mersun osanumero ilmapussille on A1643204313. Tilasin pusseja varuiksi 2kpl niin on oikealle puolelle ilmajousi myös valmiina. Hintaa tuli yhdelle ilmajouselle 174 euroa/kpl ja postit 35 euroa suomeen, mielestäni suht edukas. Löytyivät sivustolta www.air-suspension-parts.de josta oli edullisinta hommata kyseiset pussit.
Ensisijaisesti olisin halunnut hommata Arnottin pussit mutta hinta olisi ollut tuplat verrattuna Dunloppeihin. Uskon kuitenkin, että nämä ovat ihan riittävän laadukkaat. Pidän itse ainakin Dunloppia hyvänä merkkinä.

Papereiden mukaan oikea etuiskari+pussi (molemmat mallia Arnott) on vaihdettu syyskuussa 2021 eikä kilometrejä ollut tuolloin kuin 241tkm ja rapiat. Eli en usko, että ihan heti tarvitsisi olla oikealle pussia vaihtamassa, mutta onpahan nyt varuiksi hommattuna :thumbup: .

Kuva

Kuva

Homma lähti liikkeelle ensin iskarin alakiinnikkeen, koiranluun yläpään ja ylätukivarren muttereiden avaamisella. Ekassa kuvassa tästä operaatiosta näkyy tosiaan jarrulevy ja jarrusatula irtonaisina. Näitä ei siis tarvitse/ole tarpeen ollenkaan irroittaa, mutta vaihdan myöhemmin uudet jarrulevyt ja palat eteen niin purin ne valmiiksi pois autosta.

Kuva

Pussia kun puristi kädellä niin täysin tyhjähän se oli muiden ollessa vielä täysin kivikovia kuukauden jälkeen :thumbdown: .

Kuva

Kuva

Kuva

Seuraavana irroitin tuon ilmaletkun iskarin yläpäästä jonka jälkeen raotin sisälokaria vähän, jotta pääsin käsiksi iskarin sähköliittimiin.

Kuva

Sitten vain ilmapussin yläpäästä avataan nuo kolme mutteria jonka jälkeen koko iskaripaketti on irtonainen ja pois otettavissa.
Jalalla voi painaa varovasti alatukivartta alemmas niin koko tolpan ujuttaminen autosta pois helpottuu.

Kuva

Koko iskaripakettia on mukavinta ja helpointa työstää ruuvipenkissä, melkeinpä "pakollisin" varuste vaikka menee tuo homma tarvittaessa vaikka lattialla.

Kuva

Kuva

Ensimmäisenä tehtävänä on irroittaa tuo jousilevy. Se hoituu kun varovasti vasaralla ja hylsyllä hakkaa sitä alaspäin jolloin tuota pitävään lukitussokkaan pääsee käsiksi. Sokan irroittaa hyvin vaikka pienellä talttapäämeisselillä.

Kuva

Kuva

Kuva

Jousilevy lähtee sokan irroituksen jälkeen lukkopihdeillä irti. Sen alta paljastuu seuraavana iskarin yläpäänpultti joka pitää ilmajousen kiinni iskunvaimentimessa.

Kuva

Omassa tapauksessa irroitin tuon mutterin pulttipyssyllä jolla se aukesi nopeasti ja kätevästi. Kuvan pulttipyssylle Makita lupaa 280nm ja sillä aukesi helposti. Ja kyllä, voimahylsy oli tuossa hetkessä kadoksissa niin käytin ns. perushylsyä :lol: . Toisessa tapauksessa irroitus vaatisi jonkinsortin erikoistyökalun joka nopealla tutkimisella maksaa jenkeissä noin 30 dollaria. Mutta homma onnistuu myös isolla/leveällä talttapäämeisselillä ja kuusiokoloavaimella, tästä lisää asennusvaiheessa. Mutterin aukaisu ei onnistu lenkkiavaimella, on liian ahdas paikka sille.
Kun mutteri on saatu aukaistua niin ilmapussi lähtee ihan vain nostamalla pois 8) .

Kuva

Kuva

Tuo vanha ilmapussi ja iskari ovat tosiaan alkuperäiset. Sitä en tiedä, onko ne joskus vaihdettu uusiin mutta veikkaisin vahvasti että ei koska jos nuo olisi joskus vaihdettu niin sinne olisi varmasti pistetty jotain muuta tilalle. Alkuperäiset mersun varaosat maksaisivat varmasti moninkertaisesti enemmän verrattuna esim. Bilsteiniin tai Arnottiin jotka ovat käsittääkseni alkuperäislaatuisia varaosia tai jopa parempia kuin alkuperäinen. Korjatkaa jos olen väärässä :roll: .

Kuva

Kuva

Kuva

Sitten vuorossa oli iskarin puhdistusta tuosta ilmapussin asettumiskohdasta alhaalta johon tulee uusi ilmapussin mukana tullut o-rengas ja jokin kovaa muovia oleva prikka/rengas vai mikä tuon osan nimi on. Tuosta "prikasta" tasainen puoli tulee ylöspäin ja kupera puoli alaspäin. Parin youtube videon mukaan tuohon o-renkaaseen ja "prikkaan" voisi laittaa silikonia jonkinlaiseksi liukasteeksi mutta itselläni sitä ei ollut tuolloin varastossa niin en näin tehnyt enkä nähnyt tarpeelliseksi laittaa.

Kuva

Sitten vain uusi pussi paikalleen :D . Pienenä etukäteisinformaationa niin sitten kun sain tuon iskarin kokonaisuudessaan kiinnitettyä autoon niin tuo pussi luiskahti pois tuosta alapään kohdasta vaikka sen painoin mielestäni lujaa paikalleen iskarin ollessa vielä kiinni ruuvipenkissä. Tästä ei tarvitse huolestua tai säikähtää, pussi asettuu ilmatiiviisti iskunvaimentimeen kun auto on käynnissä renkaat maassa omalla painollaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Kokoaminen menee sitten päinvastaisessa järjestyksessä. Tuo iskarin yläpäänmutteri ei mennyt takaisin kiinni pulttipyssyllä jolloin käytin kiristämiseen isoa talttapäämeisseliä ja kuusiokoloavainta. Talttapäämeisselillä pidetään mutteria paikallaan ja kuusiokoloavaimella puolestaan kiristetään koko homma kiinni. Kyseinen homma soveltuu myös jos kyseinen mutteri tarvitsee avata.

Kuva

Kuva

Sinne se kiristyi. Tuon uuden jousilevyn paikalleensaanti aiheutti alkuun pientä päänvaivaa. Vaikka sitä hakkasi vasaralla ja hylsyllä paikalleen niin se ei siellä pysynyt vaan pullahti aina pois niin ettei uutta lukitussokkaa pystynyt sinne asettelemaan. Youtubevideoissa monilla on samaa ongelmaa ja kaikki käyttivät omia ratkaisujaan. Oma ratkaisuni oli käyttää vieressä olevaa hydrauliprässiä apuna koska se oli korkeutensa puolesta juuri täydellinen :lol: .
Eli pitkällä rengasraudalla painoin hylsyä alas ja sain pidettyä jousilevyä alhaalla. Sitten lukitussokan asennus ja siellä se pysyy.

Kuva

Koko paketti kasassa 8) .

Kuva

Kuva

Sinne se meni. Ja tosiaan niinkuin kuvassa näkyy niin tuo pussi on alakohdasta iskarin varresta pullahtanut pois. Pieni sätky siitä tuli, mutta onneksi en lähtenyt koko tolppaa uudestaan irroittamaan koska pohdin, että varmasti se sinne asettuu viimeistään kun auto on maassa omalla painollaan :thumbup: .

Kuva

Viimeisenä hommana on uuden messinkiliittimen (?) ja sokan asennus. Vanha sokka irti pihdeillä sitä varovasti avaten jonka jälkeen tuo pultti/liitin lähtee vetämällä pois paikaltaan. Sitten uusi liitin paikalleen ja uusi sokka. Uusi sokka vaatii todennäköisesti myös pientä avaamista, eli avaa varovasti vain sen verran että se menee paikalleen. Tuossa ilmaletkussa on omat urat tuolle sokalle johon se painetaan kiinni.
Liitin kiinni pussin yläpäähän/jousilevyyn ja homma oli siinä.

Kuva

Pakko sanoa, että vaikka netin syövereistä luin etukäteen tietoja ilmapussin vaihdosta jossa varoitellaan, että tosi vaikea homma kyseessä niin minun mielestä tuo homma oli yllättävän helppo tai helpohko jos on ennenkin autoa jotenkin korjaillut. Taakse pussin vaihto vaikuttaa vielä paljonkin helpommalta ja nopeammalta hommalta verrattuna eteen. Uskon homman onnistuvan ns. perus tee se itse - henkilöltä. Ainakin tässä W164 korisessa tuo homma oli aika kivuton. Vaikein kohta ehkä oli tuon uuden jousilevyn asennus, mutta netistä löytyy hyviä muitakin vinkkejä sen asennukseen.

Kuva

Nyt oli vuorossa etujarrulevyjen ja jarrupalojen vaihto. Juttu on sen verran helppo ja suht yksinkertainen niinkuin muissakin autoissa/mersuissa ja käsitelty pariin otteeseen tässäkin topikissa joten tämä vaihe mennään enimmäkseen kuvilla... :arrow:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Sinne menivät uudet laadukkaat osat. Seuraavana vuorossa jarrujen ilmaus faijan avustamana :D .

Kuva

Jarrujen ilmauksen jälkeen katsoin kaikki liitokset jarruputkien vaihdon jälkeen läpi ukon painaessa samaan aikaan jarrupoljinta. Toistaiseksi kaikki hyvin eikä mikään kohta vuoda jarrunestettä. Jarrupolkimessa poljintuntuma on hyvä ja jämäkän oloinen, mutta lopullinen varmistus tulee sitten koeajolla 8) .

Kuva

Toiseksi viimeisenä hommana on vuorossa asia, jota olen odottanut pääseväni tekemään melkeinpä enemmän kuin jarruputkien vaihtoa.
Kyseessä on uusien venttiilinkoppien tiivisteiden ja sytytystulppien vaihto.

Kuva

Kuva

Kuva

Lähdetään liikkeelle sytytyspuolien irroituksesta. Ennen kuin venttiilinkopan saa irroitettua, pitää bensaletku irroittaa ja ottaa pois tieltä. Tässä kohtaa en ollut vielä kiinnittänyt bensatankkia autoon mitenkään eikä bensatankilta tuleva letku ollut kiinni tankissa. Kun moottoripuolelta tuon mutterin avaa niin bensaa alkaa auton alla valumaan linjan toisesta päästä joten laita jokin pieni astia sinne alle johon bensat tippuvat. Maksimissaan desi tai kaksi sieltä tulee tavaraa, mutta parempi että on jokin astia alla kuin että lattialle valuvat.

Kuva

Kuva

Kuva

Sitten vain venttiilinkopan pulttien irroitus ja se lähtee nostamalla pois paikaltaan.

Kuva

Kuva

Tässäkohtaa otin nuo vanhat tulpat pois kun venttiilinkoppa ei ollut edessä tilaa viemässä. Meni tällätavoin paljon kivuttomammin kuin väykyssä kun siihen vaihdoin tulpat.

Kuva

Kuva

Tulpat olivat itsessään hyvässä kunnossa ja hyvänväriset eli seokset kohdillaan. Näkee kuitenkin, että ovat vanhat ja parin tulpan sekä tulpanhatun päälle on tippunut öljyä joka johtuu selkeästi tuosta venttiilinkopan tiivisteen vuodosta. Ainoastaan tulpat ovat minusta ns. vääränmalliset eli NGK PFR5R-11 malliset sytytystulpat. Kyseessä on Platina-keskielektrodilla olevat tulpat ja käsittääkseni tässä kuuluisi olla Iridium tulpat vakiona. Saa korjata jos jollain on oikeaa tietoa asiasta :wink: .

Kuva

Kuva

Kuva

Uudet tulpat tuli silloin kesäkuun alussa ostettua ja näille luvataan NGK:n omilla sivuilla vähintään tuplasti pidempää ikää kuin vanhoille eli noin 96-192tkm ja jotkut sivustot vielä enemmänkin.

Kuva

Kuva

Tilasin aiemmin suosituksesta uudet huohotinletkut ja hyvä niin. Kaksi kolmesta huohotinletkusta oli rikki/haperoituneet.

Kuva

Kuva

Nettiä ja youtubevideoita tutkiessa katselin, että moni laittaa venttiilinkopan asennuksen yhteydessä kannen ja kopan tiivistepinnan väliin tiivistemassaa. En itse ymmärrä miksi kun tuo venttiilinkopan tiiviste on kuitenkin kumia eli joustaa ja varmasti myös pitää vuodon kurissa kun tiiviste on ehjä ja tiivistepinta tasainen sekä puhdistettu huolellisesti. Ja myöskin kun kopan pultit kiristää asianmukaisessa järjestyksessä ja oikeisiin momentteihin. Itse en massaa käyttänyt tuossa, mutta pitäisikö virallisesti käyttää vai onko kyseessä vaan ns. viimeinen varmistus?

Kuva

Kuitenkin sinne se meni ja samalla uudet tulpat. Katsoo, loppuuko nyt venttiilinkopan vuodot :think: .

Kuva

Ensimmäinen puoli valmis liittimien kiinnityksen jälkeen. Sitten seuraava puoli :arrow: .

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Nyt pitäisi moottoripuolen olla täysin kunnossa ja huollettu. Vaihdoin tuossa samalla uudet moottoriöljyt ja öljynsuodattimen, ja taas ajaa sen kymppitonnin. Mulla on ollut tapana ajaa öljyillä se plus miinus 10tkm vaikka voisi ajaa pidempäänkin. No, pysyy ainakin jakoketju kunnossa :lol: . Edellisessä väykyssäkään tuon M112 moottorin ketju ei ääntänyt ollenkaan vaikka siinä oli myydessä se 464tkm mittarissa eikä ketjua ollut auton mukana tulleiden papereiden mukaan koskaan vaihdettu.

Kuva

Viimeisenä hommana ennen kaiken takaisin kokoamista oli etu- ja takaperään sekä jakolaatikkoon uusien öljyjen vaihto koska auton mukana tulleista papereista ei tullut ilmi, milloin ne olisi vaihdettu.
Foorumia luettaessa selvisi, että etu- ja takaperään menee luokituksen 235.7 mukaista öljyä ja jakolaatikkoon luokituksen 236.12 öljyä.
Öljyt löytyi jakolaatikon osalta motonetistä (Vantaa), perien öljyt piti käydä hakemassa tien toiselta puolelta KL-varaosista kun olivat motonetistä loppuneet.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ja peräöljyjen vaihdossa luonnollisesti ensin yläpuolen pultti auki ja sitten vasta alempi. Tämä siksi, että jos alapultti aukeaa normaalisti tyhjennyksen osalta mutta täytön kannalta yläpultti ei niin autolla ei voi ajaa jos perässä ei ole öljyä. Ja näin ollen et voi ajaa korjaamolle tuota pulttia aukaisuttamaan. Siksi ensiksi yläpultti auki ja sitten vasta alempi tyhjennystä ajatellen.
Täyttö menee siten, että öljyä pumpataan letkun avulla sisään yläkautta ja kun nestettä alkaa tulemaan ulos niin se on merkki, että perässä on tarpeeksi öljyä. Sitten sama homma etuperään.

Kuva

Kuva

Etuperään vaihto onnistui. Sitten jakolaatikon kimppuun...

Kuva

Homma oli melkein helpompi kuin moottoriöljyn ja suodattimen vaihto. Tärkeää vielä varmistaa ennen homman aloittamista, että auto on mahdollisimman suorassa. Tämäkin tuppaa kuullemma olemaan semmoinen asia joka unohtuu monelta. Voin myöntää, että tuohon edelliseen väykkyyn en koskaan vaihtanut peräöljyjä tuon 100tkm/5v omistushistoriani aikana. En yksinkertaisesti koskaan edes ajatellut asiaa :? .

Kuva

Nyt oli kaikki hommat mölliä ajatellen tehty eli kaikki takaisin paikalleen. Kasaaminen meni yllättävän nopeasti ja mukavasti, varmasti innostus auton saamisesta takaisin ajoon pyöri paljon mielessä :lol: .

Kuva

Pakoputken etummaiseen päähän vaihdoin uuden pannan sekä uuden tiivisteen ja parit haponkestävät kiinnityspultit ja mutterit.
Pakoputken ollessa vielä irti niin luonnollisesti oli pakko päästä auto käynnistämään ilman minkäänlaista äänenvaimennusta.
Kivasti kasikoneen äänet pääsevät oikeuksiinsa, katsoo jos lataan siitä tässä joku päivä pätkän youtubeen ja linkkaan tähän niin siitä saa halutessaan katsoa ja kuunnella. Etukäteisinfona sitä, että paljoa en kaasua viittinyt painaa koska kyseessä on suht tiheä asuinalue ja haluan pitää hyvät välit naapureihin vaikka en tuolla asukkaan vaan olen vain autotallin vuokralainen.

Kuva

Kuva

Kuva

Kokoamisvaiheesta en juurikaan muistanut ottaa kuvia kun halusin tuon hetken mielentilassa saada auton koottua valmiiksi niin pian kuin mahdollista. Mutta käytännössä homma meni vastakkaisessa järjestyksessä kuin purkaminen.

Kuva

Fiilis kun auto on vihdoin ja viimein valmis on suorastaan huumaava 8) . Omassa tapauksessani tein mölliä vajaa 1,5kk kun yksinkertaisesti perhe- ja työelämässä menee tällähetkellä sen verran lujaa etten tallilla kerennyt todellakaan joka päivä käydä. Jos avaat nuo kuvat kokonaan kuvat.fi palvelusta ja katsot päivämääriä kuvien otosta niin huomaat että joidenkin kuvien suhteen on useampi päivä ja yli viikonkin kestäviä "hiljaisia päiviä". Muuten uskoisin, että jos minulla olisi ollut töiden jälkeen aina koko loppupäivä ja ilta sekä viikonloput vapaana niin tuon auton olisin tehnyt 1,5-2vk sisällä valmiiksi.
Vaimo ja erityisesti lapset ovat ainakin nyt onnellinen, että "Veijo-mersu" on jälleen ajossa. Auto saanut nimensä rekisterikilven ensimmäisten kirjaimien mukaan :wink: . Tuon remppa-ajan ajoimme tuolla minun työmatka-autolla eli vm. 1987 Mitsubishi Lancerilla. Kaksi turvaistuinta takana sekä vanhin kakaroista istumassa keskipaikalla niin takapenkkiläisillä tuli aina tappelua siitä, että toinen on liian lähellä toista yms. Nyt siitäkin on toistaiseksi päästy :lol: .

Kuva

Vielä kun saisin järkättyä nuo uudet alkuperäiset kesävanteet alle uusien kumien kanssa niin auto olisi melkeinpä täydellisen näköinen niillä kuin noilla rumilla tarvikevanteilla. Toistaiseksi en ole uusille vanteille kesärenkaita saanut vielä hommattua kun onnistuin löytämään ja ostamaan tuohon harrasteprojektiini (Subaru Pickup/Brat/Brumby) ulkomailta harvinaisia varaosia joita on hankala saada tänne suomeen ostettua kun näitä kyseisiä varaosia ei saa oikein muualta kuin Australiasta ja siellä päässä heillä ei ole hirveästi innostusta lähettää osia ulkomaille. Liekö laiskuus/liika vaiva vai mahdollisesti epäillys Skandinavialaisesta "nettihuijarista"? :lol:

Kuva

Kuva

Nyt on helpottunut fiilis kun joka nurkka pysyy ylhäällä niinkuin kuuluukin eikä jarrurempan jäljiltä mikään paikka vuoda. Pari päivää myöhemmin vasta laitoin pohjamuovit kiinni kun halusin varmistaa, ettei mikään liitos varmastikaan vuoda jarrunestettä.
Tosiaan koko homma kaikilta osin meni aikaslailla täydellisesti, toivonmukaan mitään isompaa ei tarvitsisi nyt tehdä lähiaikoina mölliin :D .

Mainittakoon, että keväällä/alkukesästä irroitan pohjamuovit vielä kertaalleen, putsaan pintaruosteet pois ja massaan tai massautan jossain liikkeessä pohjan ja pyöränkotelot. Sen aion tehdä koska pohja ja kotelot ovat kovia ja hyvässä kunnossa ja tämän auton kanssa toivon, etten heti lähivuosina sitä pääsisi hitsailemaan. Onneksi tämä korimalli ei ole yhtä paha ruostumaan kuin W210, sitä sain mielestäni ihan riittävästi hitsailla.

Kiitokset teille kun jaksatte tätä lueskella vaikka saattaakin olla välillä hieman sekavaa luettavaa.

Seuraavaan kertaan... 8)
W164 ML500 V8 -05 (perheauto)
Mitsubishi Lancer 1.2L -87 (työmatka-auto)
Subaru Pickup "Brat/Brumby" 1.8L -92 (projekti)
Honda CBR1000f -94 (kesäpeli/stunttiprojekti)
+10kpl mopoa ja moottoripyörää

Ex.
W124 CE 230 -88
S210 E320 V6 -97
W168 A140 Lang -02
VW Polo 9N 1.4L -03 (Romutettu/poistettu lopullisesti rekisteristä)

MB Star C3 + läppäri (kattaa vm. 1989-2016 mersut)
Avatar
sompio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1800
Liittynyt: Pe 13.10.2006 21:20
Paikkakunta: Kangasniemi

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja sompio »

Oikein hyvä remppaselostus. Varmaan monelle tipauttaa aloituskynnystä tehdä remppa itse. Kiitos!
M-B E 200 CDI -09 Emännällä
M-B E 320 TE 4-Matic -98 Minulla
M-B 230 TEA -92 Pojalla
Mersuilla jo vuodesta 1969
Moniosaaja97
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 108
Liittynyt: Su 18.11.2018 21:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Moniosaaja97 »

Kiitokset! Monesti sitä on jälkikäteen ajatellut, että varmasti ainakin nuori sukupolvi (johon itse luulen vielä kuuluvani näin 26v ikäisenä : D ) haluavat mielummin autojansa itse korjata koska kyllä siinä säästyy hyvä summa kun itse tekee ja saa sitä mitä haluaa. Ja mielelläni myös itse luen muiden kirjoittamia korjauskertomuksia ja katson youtubesta videoita jos tarvitsee tehdä jotain omiin autoihini, monta asiaa olen tätä kautta oppinut. Ja kaiken lisäksi nautin itse siitä kun saan korjata omat kulkineeni ja kyllähän rahaa siinä säästyy varsinkin kun Veholla kyselin tuosta jarruputkien vaihdosta niin jos olisivat tehneet jarrulinjat vasemmalle ja oikealle taakse ns. puoliksi uusiksi eli kuskin kohdalta poikkassut jarrulinjan ja jatkanut siitä uudella putkella niin sanoivat arvioksi noin 2500-3000 euroa. Tarvikkeet tuossa jarruputkien vaihdossa pelkästään eivät maksaneet kuin alle 150 euroa sisältäen jarruputken, jarruletkun, liittimet+jatkopalat yms. niin halvaksi tuli tehdä itse. Täytyy tosin huomioida että ammattilaiselle pitää maksaa tuosta hommasta reilu taksa, ei tuo mitään mukavinta puuhaa ole kun ei ole nosturia ja lämmintä hallia käytössä…
W164 ML500 V8 -05 (perheauto)
Mitsubishi Lancer 1.2L -87 (työmatka-auto)
Subaru Pickup "Brat/Brumby" 1.8L -92 (projekti)
Honda CBR1000f -94 (kesäpeli/stunttiprojekti)
+10kpl mopoa ja moottoripyörää

Ex.
W124 CE 230 -88
S210 E320 V6 -97
W168 A140 Lang -02
VW Polo 9N 1.4L -03 (Romutettu/poistettu lopullisesti rekisteristä)

MB Star C3 + läppäri (kattaa vm. 1989-2016 mersut)
Avatar
JanneW124
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1433
Liittynyt: Su 23.11.2014 13:15
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja JanneW124 »

No ompa karu hinta-arvio jarruputkista. Ärrään arvelivat 800€ ja pidin jo sitä kohtuuttomana.

Hyvä kun jaksat tehdä näin kattavia kertomuksia. Kuvia on paljon, samoin tekstiä. Ei ole pikkujuttu kertoa näin yksityiskohtaisesti.
Jatka samaan malliin
Raumalainen
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 85
Liittynyt: To 21.09.2023 21:38

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Raumalainen »

100e+alv tuntiveloituksella kuitenkin huomattavasti alta työpäivän homma. Ja tarvikkeet 0 alvilla muutaman kympin.
Hiukan on outo pyynti hommasta.

Paljon nykyään virolaiset hinauskuskit ajavat korjattavia Suomen kilpisiä romuja latvia,liettua ja pohjois puola akselille.
Viro pelannut itsensä pois huonon ammattitaidon vuoksi sekä Suomi hinnoittelulla.
08 Clk 220
Moniosaaja97
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 108
Liittynyt: Su 18.11.2018 21:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Moniosaaja97 »

JanneW124 kirjoitti: La 09.12.2023 23:37 No ompa karu hinta-arvio jarruputkista. Ärrään arvelivat 800€ ja pidin jo sitä kohtuuttomana.
Paikanpäällä ajattelin, että tuossa on varmasti ns. perinteinen "Veholisä" mukana joka korottaa hinnan niin ylös kun ei tuossa noin kolmen tonnin hinnassa ole muuten mitään järkeä :shock: .
Asentajan mukaan he tiputtavat perän kokonaan pois autosta, jotta tilaa takajarruputkien vaihdolle on tarpeeksi. Pääkopassa kuitenkin ajattelin, että kyllä tilaa pitäisi olla riittävästi kunhan vain tankin saa pois tieltä ja näinhän se oli.

Faija lopetti hetkeksi/muutamaksi vuodeksi autonsa käyttämisen Vehossa muistaakseni noin 10 vuotta sitten.
En muista, olinko tästä joskus kirjoitellut tänne mutta joskus 10 vuotta sitten hän meni vaihdattamaan entiseen vm. -07 W211 E220CDI mersuunsa xenonpolttimoja eteen. Polttimot maksoivat 250 euroa/kpl ja työt 50 euroa. Eli koko homma 550 euroa kun molemmat ajovalon polttimot vaihdettiin.
Tästä nousi luonnollisesti v#tutus pääkoppaan. Asennuksen työn hinnan hyväksyi mielihyvin muttei varaosien hintaa. Asiallisen reklamaation hän pisti Vehon nettisivuilla, mutta siihen ei koskaan vastattu eikä sitä julkaistu. :problem:
Muistan tuolloin, että joku laadukas Phillips/Airam/Osram valmistama perus D2S xenonpolttimo maksoi jotain luokkaa 70-80 euroa vähän riippuen mistä ostaa ja nykyään vastaavan polttimon saa noin 30 euron hintaan. Mersun "tähtimerkinnät" kun stanssaa tuotteisiin niin hinnat pomppaavat monesti joka yli kolminkertaisiin lukemiin ainakin Vehosta ostettuna.
W164 ML500 V8 -05 (perheauto)
Mitsubishi Lancer 1.2L -87 (työmatka-auto)
Subaru Pickup "Brat/Brumby" 1.8L -92 (projekti)
Honda CBR1000f -94 (kesäpeli/stunttiprojekti)
+10kpl mopoa ja moottoripyörää

Ex.
W124 CE 230 -88
S210 E320 V6 -97
W168 A140 Lang -02
VW Polo 9N 1.4L -03 (Romutettu/poistettu lopullisesti rekisteristä)

MB Star C3 + läppäri (kattaa vm. 1989-2016 mersut)
Avatar
Orlov
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1285
Liittynyt: La 27.02.2021 23:00

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Orlov »

Hiljasta on, eli auto lienee pelaa :)
Moniosaaja97
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 108
Liittynyt: Su 18.11.2018 21:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Moniosaaja97 »

Orlov kirjoitti: Ke 30.10.2024 20:14 Hiljasta on, eli auto lienee pelaa :)
Näköjään viime kirjoitteluista on aikaa jo tovin verran :lol: .

Viissatku on toiminut hyvin ja ajoa haittaavia vikoja ei ole ollut, mutta pientä laittamista tässä on ollut. Itseasiassa pari päivää sitten keskiviikkona auto on saatu jälleen taas kuntoon ja ajoon. Viime kerralla kun tuon ison rempan (jarruputkien vaihdon) sain tehtyä ja siinä samalla vaihdoin venttiilinkopan tiivisteet niin luulin öljyn vuotamisen loppuneen. Talven aikana ihmettelin kun öljyä sai kaikesta huolimatta ajoittain lisäillä moottoriin, mutta todennäköinen syy selvisi tässä alkukevään aikana kun tuli seistyä ruuhkassa pitkissä liikennevaloissa ensimmäisenä ja valojen vaihtuessa vihreäksi tuli painettua kaasupoljinta normaalia lujempaa. Auto jätti taakseen suuren sinisen pakokaasupilven ja ensiajatukset enteilivät aina kaikista pahinta, mutta oireita tutkiessani ja kotiparkkipaikalla autoa testatessa totesin vian olleen suhteellisen pieni ja yksinkertainen. Tai sai siinä hommia tehdä asian eteen, mutta varaosat eivät maksaneet paria kymppiä enempää :) .
Lisäksi auto alkoi pitämään outoa ja kovaa surisevaa ääntä oikealta edestä kun nopeus nousi mittarin mukaan 43 km/h tai yli ja ääni loppui vasta reilun minuutin päästä tai vaihtoehtoisesti kun nopeus alitti 23 km/h. Nämä edellämainitut viat pistin tässä kahden viime viikon aikana kuntoon ja luonnollisesti kuvia ja tekstiä tästä on tulossa toivonmukaan lähipäivinä tai tässä viikon tai puolentoista sisällä.

Mutta jatketaan kirjoitteluja toivonmukaan tässä viikonlopun aikana tai viimeistään ensiviikon loppupuolella jos mitään järisyttävää ei tule eteen 8) ...
W164 ML500 V8 -05 (perheauto)
Mitsubishi Lancer 1.2L -87 (työmatka-auto)
Subaru Pickup "Brat/Brumby" 1.8L -92 (projekti)
Honda CBR1000f -94 (kesäpeli/stunttiprojekti)
+10kpl mopoa ja moottoripyörää

Ex.
W124 CE 230 -88
S210 E320 V6 -97
W168 A140 Lang -02
VW Polo 9N 1.4L -03 (Romutettu/poistettu lopullisesti rekisteristä)

MB Star C3 + läppäri (kattaa vm. 1989-2016 mersut)
Avatar
Tenutähti
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1051
Liittynyt: Su 04.12.2005 22:19
Paikkakunta: Tornio

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Tenutähti »

Olet sie vain aika sissi kun kattelee nuita olosuhteita missä puuhastelet!
S211 320CDI -04
Vito 116CDI -13
Fiat 680H -79

Eihän se haittaa, jos lapsi on isänsä näköinen, kunhan on muuten terve!
Moniosaaja97
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 108
Liittynyt: Su 18.11.2018 21:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Moniosaaja97 »

Tenutähti kirjoitti: Pe 15.11.2024 23:00 Olet sie vain aika sissi kun kattelee nuita olosuhteita missä puuhastelet!
Lämmin autotalli toistaiseksi vielä haave :lol: . Katsoo, milloin uskaltaisi ottaa asuntolainan niin saisi hommattua lähestulkoon semmoisen talon ja autotallin kuin haluaa. Nykyinen vuokratalli soveltuu vielä hyvin omaan käyttötarkoitukseen, mutta niinkuin aina tulee sanottua monelle niin tilasta on aina puute.

Mutta aloitetaan kirjoittelut möllistä jälleen näin lähes vuosi myöhemmin...

Kuva

Kuva

Alkuvuodesta tuli huomattua, että takapyyhkijä lopetti toimintansa. Pyyhkijän moottorin hurinan kuuli normaaliin tapaan sisälle ja ulos mentäessä tarkistamaan pyyhkijänrunkoa niin haljennuthan se oli vanhuuttaan.

Kuva

Kuva

Vasta tuolloin keväällä sain tilatuksi uuden pyyhkijänrungon+pyyhkijänsulan muutaman muun varaosan mukana joita rupesin sopivana hetkenä asentelemaan.

Kuva

Vanha pyyhkijänrunko lähti ihan pienellä repäisyllä pois paikaltaan, mutta tuo holkkiosa oli hapettunut pyyhkijänmoottorin akseliin kiinni.
Sen irroittamiseen käytin lopulta lukkopihtejä kun niillä sai riittävän pitävän otteen.

Kuva

Kuva

Uudessa hyvälaatuisessa tarvikeosassa on ilmeisesti hieman suunniteltu enemmän tuota holkkiosaa vai miksi tuota nyt kutsutaankaan ja lisätty niinkutsutut hampaat jotka pitää holkkiosan paremmin kiinni muovisessa pyyhkijänvivustossa.

Kuva

Se on siinä, seuraavaksi etu ajovalopolttimoiden kimppuun...

Kuva

Lopputalvesta oikeanpuolen etuxenonpolttimo pimeni kokonaan. Tuossa xenonin sytyttimessähän oli ongelmaa, että oli hieman kärähtänyt ja viime kesän lopussa "korjasin" tuon sytyttimen väliaikaisesti putsaamalla sen huolellisesti. Nyt se oli kuitenkin pimentynyt lopullisesti joten vaihto oli edessä. Muutama postaus taaksepäin jossa käsittelin tuota sytytintä niin nyt jälkeenpäin tuli aika tyhmä olo. Katselin ja luulin nimittäin, että uudessa sytyttimessä oli erilainen sähköliitin joka ei täsmännyt vanhaan liittimeen ja siksi en saanut sitä vaihdettua viime kesän lopulla.

Todellisuus oli kuitenkin, että uuden sytyttimen kyljessä sähköliittimen kohdan vieressä oli jonkinlainen vipu joka pitää sähköliittimen kiinni sytyttimessä ja liitintä ei saa kiinni tai poistettua sytyttimestä jos vipua ei ole pistetty Auki - asentoon. Tuota vipua en osannut ollenkaan hahmottaa sytyttimen kyljestä, koska molempien puolien vanhoissa xenonsytyttimissä ei ole tuota vipua ollenkaan edes olemassa. No, nyt ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampia :wink: .

Kuva

Vanha sytytin sekä polttimo lähtevät uusien tieltä pois. Hommasin samalla uudet polttimot ja päädyin laadukkaisiin Hellan tuotteisiin joissa halusin kokeilla värilämpötilaltaan 5000K tuotetta alkuperäisen 4300K:n sijaan. Uusien polttimojen valo on siis hieman vaaleampi kuin edellisissä ja omaan silmään ne nuorentavat autoa sopivasti ja muutenkin kyseinen värisävy on miellyttävämpi omaan silmään.

Kuva

Vanha ja uusi vierekkäin.

Kuva

Xenonpolttimojen ja -sytyttimen vaihto on kyllä aika omalaatuinen homma tässä W164:ssä, koska samaan aikaan kun polttimoa asettelee paikalleen niin käsi peittää kaiken näkyvyyden joten homman sai todellakin tehdä ns. sokkona ja tunnustelupohjalta.
Mutta nyt se on hoidettu ja toivonmukaan noihin ei tarvitsisi nyt vähäänaikaan koskea.

Kuva

Sain tuossa keväällä vihdoin ja viimein myös aikaiseksi hommata sopivanlaisen tunkin tuon auton kaveriksi. Kyseessä siis Bahco BH13000QA hallitunkki jonka nostokyky on 3000kg ja nostoalue 90-590mm. Noin viisi vuotta sitten Puuilosta hommaamani Tamforcen 2500kg matalaprofiilinen hallitunkki 455mm maksiminostokorkeudella ei enää palvellut kunnollisesti möllin suhteen niin isäni halusi tämän edellisen Tamforcen itselleen.
Hänellä tunkki ei tosiaan ole kuin sen kaksi kertaa vuodessa käytössä eli silloin kun vaihdetaan kesä- ja talvirenkaat alle.

Kuva

Tällä tunkilla saan nostettua lähestulkoon kerralla auton sopivaan korkeuteen jos tulee tulevaisuudessa jälleen tarve saada auto kokonaisuudessaan alustapukkien varaan lepäämään :lol: . Toivotaan ettei näin käy ainakaan tässä reilun vuoden sisällä.

Kuva

Heinäkuun alussa tuli jälleen auton katsastus ajankohtaiseksi. Isäni halusi tulla mukaan, koska tahtoi nähdä auton pohjan ja samalla katsella viime syksyn jäljiltä vaihdettuja takajarruputkia. Seuraava asia on varmasti monen katsastajan Top 10 - selitysten joukossa mutta tämä asia on taivaan tosi:

Lähdin isäni kanssa ajamaan kohti Tattarisuon autokatsastusta ja vajaa 2km ennen määränpäätä ajotietokoneen näyttö muuttuu punaiseksi ja alkaa herjata SRS:ää sekä korjaamolle menoa sen johdosta. Omat tunteeni (=v#tutuskäyrä) nousivat nollasta sataan parissa sekunnissa ja ääneen totesin, että voiko olla parempaa hetkeä kun katsastusaika on alle 10min päästä eikä MB Star ollut edes lähietäisyydellä, että olisi voinut pikaisesti katsoa, mikä on vikana. Eipä tuossa tilanteessa ollut muutakaan mahdollisuutta kuin ajaa perille määränpäähän ja antaa auto katsastettavaksi.
Lopputulos on meidän kaikkien tiedossa...

Kuva

Katsastustulos oli loppujen lopuksi aika pieni vikojen osalta eli turvatyynyn merkkivalon palaminen joka johti hylkäykseen. Korjauskehoitukset tulivat molempien lähivalojen suuntauksesta (liian alas) sekä oikeanpuolen sivupeilistä jonka vaimo oli vahingossa kolhinut lopputalvesta.

Kuva

Katsastuksen jälkeen lähdin samantien kotiin lukemaan Starilla vikakoodit ja ilmeisesti hetkellinen sähkövika tuo oli. Oikean etumatkustajan "Windowbag" eli onko tuo nyt suomeksi ikkunan vieressä oleva turvatyyny joka laukeaa ikkunan eteen kolaritilanteessa niin siihen oli tullut hetkellinen oikosulku maadoitukseen. Pienen hetken tutkiskelin läppärillä tuota vikakoodia jonka jälkeen päädyin sen nollaamaan pois. Kello oli jo lähemmäs viisi iltapäivästä, mutta päätin mennä kokeilemaan, saisiko auton vielä katsastettua ennen kuin yritys lopettaa toimintansa kyseiseltä päivältä.

Sama katsuri tuli heti pihalla vastaan sinne saavuttuani ja kyseli hieman innokkaan näköisenä, että onko vika jo mukamas korjattu. Näytin tätä samaa kuvaa tietokoneen näytöstä ja kerroin, että kyseessä oli ilmeisesti hetkellinen sähkövika joka tuli ns. p#skimpaan aikaan. Katsuri sanoi, että lukee vielä katsastuspaikan omalla lukijalla vikakoodit ja ajaa pari kertaa pihan ympäri ja jos SRS valo ei syty tässä uudelleen niin hän lyö leiman paperiin. Ja niinhän se lopulta meni, että hylkykatsastuksesta noin kaksi tuntia myöhemmin autolla oli taas vuosi ajoaikaa paperissa :clap: .

Seuraavana vuorossa isommat viat, niiden analysointi ja korjaus runsaiden kirjoittelujen ja kuvien kera :arrow: .

Kuva

Viime syksyllä suoritetun remontoinnin yhteydessä vaihdoin möllin moottoriin uudet sytytystulpat sekä molemmat venttiilinkopan tiivisteet. Kyseisenä hetkenä oli erittäin toiveikas olo, että moottorin öljyvuoto on saatu nyt loppumaan koska nuo venttiilinkopan tiivisteet hikoilivat jonkinverran öljyä moottorin takaosasta. Tästä huolimatta talven aikana sai ajoittain lisätä öljyä moottoriin ja mietin, että vuotavatko tiivisteet edelleen vaikka ne vaihdoin uusiin. Pohdin, että jos tiivisteet edelleen vuotavat niin olisiko pitänyt käyttää tiivistemassaa kaverina koska ainakin nettifoorumeita lukiessani ja youtubea katsoessani monet suosittelevat vahvasti tiivistemassan käyttöä.

Alkukeväällä todennäköinen syy selvisi "öljyvuotoon" liittyen kun tuli seistyä liikenneruuhkassa pitkissä punaisissa valoissa useamman minuutin ensimmäisenä ja valojen vaihtuessa vihreäksi painoin kaasupoljinta hieman normaalia lujempaa. Taakse jäi suuri sininen pilvi joka kiinnitti huomion taustapeilissä. Tutkin vikaa kotipihassa kaasupoljinta ajoittain painellen ja kun auto kävi tyhjäkäyntiä noin kaksi minuuttia ja sen jälkeen polki kaasua hieman lujempaa niin tuli kuvanmukainen pöllähdys pakoputken päästä. Jos auto kokoajan savuttaisi tyhjäkäynnilläkin niin se tyypillisesti viittaisi männänrenkaisiin jolloin kyseessä olisi suht kallis ja iso remontti moottoriin.
Tämä oire viittaa erittäin todennäköisesti venttiilinvarren kumeihin. Tätä venttiilinvarrenkumien vaihto-operaatiota aloin pikkuhiljaa toteuttamaan varaosien sekä työkalujen ostamisen muodossa. Mökillä mulla oli vanha viallinen ilmakompressori 50L säiliöllä tyhjänpanttina odottamassa uutta elämää, jonka myös korjasin vaihtamalla uuden painekytkimen joka vuoti ilmaa jostain välistä sekä vaihtamalla uudet öljyt.
Seuraavaksi oli vuorossa asian tarkempi tutkiminen jotta saan haalittua riittävästi varmaa tietoa ennen rempan aloittamista.

Samalla tuossa loppukesästä/alkusyksystä oikealta edestä alkoi kuulumaan outoa kovaäänistä surinaa kun nopeusmittarin lukema nousi 43 km/h tai yli. Ääni kesti reilun minuutin ennen kuin loppui tai vaihtoehtoisesti ääni loppui heti kun nopeus laski alle 23 km/h lukemaan. Yritin kovasti miettiä, mistä tuo ääni voisi johtua. Netistä en osannut hakea oikeilla sanoilla tietoa, mutta kiinnitin semmoisen huomion että välillä tuon surinan ollessa päällä jossain kohtaa ilma-alustan ilmasäiliöt tulivat ilmeisesti täyteen ja järjestelmä päästi niinsanotun suhahduksen jolloin myös tuo kovaääninen surina loppui välittömästi.
Tällöin mietin, että voisiko tuo ääni tulla oikealla edessä sijaitsevasta ilma-alustan ilmakompressorista. Kotipihassa päätin tehdä testin eli painoin ohjaamosta alustan korotusnappia joka korottaa auton maavaraa esimerkiksi huonokuntoisilla teillä ajettaessa. Napin painamisen jälkeen suo surina alkoi välittömästi jolloin avasin auton konepellin ja tutkailin moottoritilaa etsien äänen lähdettä ja sehän oli selkeästi tuo ilmakompressori oikealla edessä kuskinpenkiltä katsottuna.

Tämän jälkeen aloitin uuden ilmakompuran metsästyksen. Halvimmillaan uusi (kiinalainen?) "No name - kompura" olisi maksanut USA:ssa vajaa 130 euroa kotiintoimitettuna plus verot vielä päälle eli kokonaisuudessaan noin 160 euroa veroineen ja posteineen kotiovelle toimitettuna.
Päänsisällä ajatus huonolaatuisesta (?) kinkkikompurasta ei tullut kysymykseenkään vaikka sille oli myönnetty valmistajan toimesta 2 vuoden takuu vaan halusin laadukkaan varaosan tilalle. Pääkopan sisällä pohdin kolmen vaihtoehdon väliltä, että minkä näistä hommaisin eli Bilstein, AMK vai Arnott. AMK on ML:n alkuperäisen kompuran valmistaja, mutta netistä kaivettujen tietojen perusteella mieli valui enemmän Arnottin ja Bilsteinin suuntaan.

Bilsteiniin lopulta päädyin ja sitä löytyi monelta sivulta myynnistä hinnan vaihdellessa 550-700 euron välillä. Lopulta törmäsin motointegrator nimiseen sivustoon josta uusi Bilsteinin kompura löytyi 452 euron hintaan ja päätin tähän tarttua 160 euron kinkkikompuran sijaan. Samalla netin syövereistä löytyi tietoa, että mölliin on myyty ilmeisesti jälkimarkkinaosana jonkinlaista kompuraan tulevaa imuilman suodatusjärjestelmää joka suodattaisi kompuraan tulevan ilman ja antaisi näin kompuralle pidemmän eliniän. Katsoin tuota sarjaa ja kyseinen Bolt on - setti oli omasta mielestä turhan hinnakas eli muotoiltu letkunpätkä ja suodatin 60 euroa + postit niin päätin tämän ostaa myöhemmin mikäli sitä ei ole kukaan edellisistä omistajista asennuttanut jo mölliin. Kompuran oston yhteydessä ostin samalla uuden imuilmansuodattimen kompuran kaveriksi kun maksoi vajaan vitosen.

Kuva

Kyseinen kompura on Bilstein 10-255612 ja imuilman suodatin Hengst H445WK. Pienehkö pettymys tuli kuitenkin tuon kompuran oston jälkeen...

Kuva

Kuva

Ei tuossa kompurassa ole muuta Bilsteiniä kuin yksi tarra. Muuten siis ihan alkuperäisen varaosavalmistajan eli AMK:n tuote. Ei tässä siis varsinaisesti mitään, laadukas Made in Germany osa kyseessä mutta halvimmillaan vastaava uusi AMK A1991 kompura olisi maksanut vajaa 350 euroa eli noin satasen halvemmalla olisi päässyt jos olisin tiennyt tämän etukäteen. Ei tähän talous sentään kaadu, mutta olisin ostanut mielummin AMK:n kuin maksanut satasen ylimääräistä pelkästä Bilsteinin tarrasta :lol: . Mutta nyt itse kompuran vaihtoon... :arrow:

Kuva

Kuva

Homma lähti liikkeelle oikean eturenkaan tunkkaamisella ylös. Sitten vuorossa renkaan ja sisälokasuojan irroitus jonka jälkeen pääsee käsiksi tuohon kompuraan.

Kuva

Kuva

Joku on joskus ilmeisesti käynyt kompuran luona kun sieltä löytyi tuo imuilman suodatusjärjestelmä. Kyseinen järjestelmä oli tosin aivan vaihtokunnossa koska letkut olivat aivan haperona sekä murenemispisteessä ja letkun pää oli irronnut kompurasta mahdollistaen likaisen ilman päätymisen kompuraan jonka vuoksi kompura todennäköisesti on alkanut ääntämään.

Kuva

Imuilmansuodatin itsessäänkin oli aivan likainen sisältä eli roskiskamaa.

Kuva

Kuva

Kuva

Kompura on kiinni autossa kolmesta kohtaa. Ensimmäisenä lähdin irroittamaan tuota ilmaletkua 12mm avaimella josta ilma siirtyy jakoventtiiliin joka syöttää ilman tasaisesti jokaiseen neljään kulmaan/ilmajouseen.

Kuva

Kuva

Kuva

Sitten vuorossa kompuran kolmen kiinnitysmutterin avaaminen jotka aukeavat 10mm avaimella. Kun kompura on irti niin irroitin sen jälkeen kompurassa olleet kaksi sähköliitintä. Sähköliittimien avaamiseen voi käyttää apuna pientä talttapäämeisseliä jotta liittimien vapautusklipsit saa avattua ja näin ollen liittimet irroitettua kompurasta. Tämän jälkeen kompura lähtee ihan nostamalla irti autosta.

Kuva

Kuva

Vanhassa kompurassa on kiinni tuommoiset kumivaimentimet ja niiden sisällä pienet jouset jotka otetaan talteen ja pistetään kiinni uuteen kompuraan. Vanha kompura on ilmeisesti joskus vaihdettu koska siinä on kyljessä päivämäärä 22.10.2007 ja auto itse on vuodelta 2005. En tahtoisi uskoa, että autoon on parin vuoden ikäisenä uusittu kompura mutta voihan tämä olla mahdollista mikäli autolla on uutena Saksan päässä ajettu säännöllisesti vaikka pöliseviä hiekkateitä pitkin ennen Suomeen tuloa kesän lopussa 2007 eikä tuota suodatusjärjestelmää ole ollut kuin vasta myöhemmin jälkimarkkinaosana.
Joku joka tietää asiasta saa valaista minua, koska omien tutkailujeni perusteella sain käsityksen, että tuo imuilmansuodatus olisi vasta muutama vuosi myöhemmin kehitetty parannus mutta täysin varmaa tietoa tämä ei ole :think: .

Kuva

Uusi ja vanha osa vierekkäin.

Kuva

Kuva

Uuden kompuran mukana tuli uusi messinkimutteri ja sokka joilla kiinnitetään jakoventtiililtä kompuraan menevä ilmaletku. Vaihtohomma oli täysin sama kuin tuon ilmajousen vastaavalle osalle jota on käsitelty muutama postaus takaperin ns. syksyn 2023 ison rempan yhteydessä. Eli vanha sokka irti pihdeillä sitä varovasti avaten jonka jälkeen tuo mutteri lähtee vetämällä irti. Kokoaminen päinvastaisessa järjestyksessä. Tuossa ilmaletkussa on omat urat olemassa tuolle sokalle.

Kuva

Kuva

Sinne meni uusi kompura eikä kyseessä ollut loppujen lopuksi kovinkaan haastava työ. Viimeisenä vahvana yleisenä suosituksena on vaihtaa kompuran ohjainrele uuteen koska monesti vanha, kulunut ja väljä kompura saattaa polttaa tuon releen rikki ollessaan liian pitkään ja liian usein käynnissä. Uusi rele ei maksa kuin vajaan kympin kivijalkamyymälästä ja on tosiaan sen arvoinen samalla kun vaihtaa uuden kompuran.

Kuva

Releboksista näkee, että siellä on joku joskus käynyt kun on releet merkattu kirjaimilla paremman hahmottamisen vuoksi. Samalla tavalla releet on merkattu releboksin diagrammissa jonka löysin netistä.

Kuva

Homma on melkein valmis. Jäljellä vielä uuden imuilman suodatinjärjestelmän asennus jonka päätin lopulta tehdä itse suunnittelu- ja kustannussyistä.

Kuva

Kuva

Alunperin tuo suodatinjärjestelmä oli sisälokasuojan takana piilossa. Halusin saada suodattimen näkyvämpään ja helpommin saavutettavaan paikkaan ja ohjasin sen tulemaan suoraan moottoritilaan oikealle puolelle sulakerasian viereen. Uusi letku on 10mm sisähalkaisijalla olevaa polttoaineletkua jonka ostin biltemasta noin 7 euron hintaan metrin pätkänä. Lisäksi halusin saada letkun pään varmasti pysymään kiinni kompurassa joten letkunkiristimet hommasin samalla jolla kiinnitys toteutui hyvin ja toivonmukaan kompura kestäisi nyt monta vuotta. Vanhasta suodatusjärjestelmästä pystyin hyödyntämään vain loppukäyrän joka oli molemmista päistä vain hieman haljenneet, mutta muuten hyvässä kunnossa. Huonojen osien leikkaus pois ja sen pystyi vielä hyödyntämään. Sitten vain sisälokari ja rengas takaisin kiinni ja homma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä.

Kuva

Kuva

Kuva

Vanha suodatin ulko- ja sisäpuolelta. Kunnon perustella vaihtoväli mennyt jo liian kauan sitten :lol: .
Seuraavaksi moottorin kimppuun jossa tarkoituksena on vaihtaa uudet venttiilinvarren kumit.

Kuva

Kuva

Ensimmäisenä oli ilmansuodattimen kotelon irroitus jonka jälkeen lähdettiin irroittamaan sytytyspuolia.

Kuva

Kuva

Sytytyspuolien irroituksen jälkeen oli vuorossa venttiilinkopan pulttien sekä polttoaineletkun irroitus jotta vasemmanpuolen venttiilinkopan saa nostettua pois paikaltaan.

Kuva

Tuttu näky viime vuodelta, nyt tosin pitää lähteä purkamaan vielä enemmän kuin viimeksi :roll: .

Kuva

Venttiilinkopan ja nokka-akselin laakerikansien pultit avautuvat samalla hylsyllä eli E10 Torxilla.

Kuva

Kun kaikki pultit on auki niin tuo laakerikansi lähtee ihan nostamalla kokonaisena pakettina pois nokka-akselin päältä. Huolehdi pöydälle sopiva tila laakerikantta ajatellen ja puhdas rätti/pyyhe alle :wink: .

Kuva

Kuva

Nyt onkin kaikki hienosti esillä :clap: . Suoritan homman tosiaan ns. helpointa kautta eli ilman sylinterinkannen irroitusta.
Tätä varten tarvitaan kaksi erikoistyökalua eli paineilmakompressori paineensäätimellä ja sopivanpituisella ilmaletkulla sekä työkalusarja, jolla saa painettua venttiilinjousta sen ollessa kiinni kannessa.

Kuva

Työkalusarja löytyi edukkaimmin Ebaystä vajaalla 65 eurolla sisältäen postit ja verot.
Setti löytyy helposti ebayn kautta vaikka nimellä "Engines Valve Spring Compressor Stem Seal Remover and Installer Tool Kit".

Kuva

Työkalu yhdistetään paineilmakompressorin ilmaletkuun ja siitä sytytystulpan reiän kautta sylinterinkanteen. Paineilmakompressorin tehtävä on puskea riittävä paine sylinterikammioon ja estää venttiilin tippuminen moottorin sisään.
Foorumeita selatessani ja vanhaa hyllyltä löytynyttä Alfamerin "väyryskirjaa" lukiessani ohjeena tuli, että sylinterikammioon tulee syöttää vähintään 6bar paine. Itselläni paine asettui 6,3-6,5bar väliin joka oli riittävä.
Sitten vain tuo ebayn työkalu kiinni ja vaihtohommiin.

Kuva

Työkalusarjasta pultataan yhdet osat kannen kumpaankin päähän kiinni jonka jälkeen niiden läpi pujotetaan pitkä akseli jota vasten käytetään tuota venttiilinjousen puristustyökalua. Noiden kanteen pultattavien osien alle joutuu mahdollisesti tekemään jonkinlaiset omat prikka- ja pulttiviritykset koska ainakin tässä oman moottorini kansissa on jonkinlaiset ohjainholkit nokka-akselin laakerikansia varten joita ei saa irti ja nuo laakerikansien pultit ovat aikas pitkät eikä mulla ollut hyllyssä lyhyempiä pultteja tuon työkalun kaveriksi jolla nuo kanteen pultattavat osat pysyy kiinni. Pahoittelut kun ei tähän hätään muistu noiden oikeita nimiä :oops: .

Kuva

Ekan kerran venttiiliä painettaessa se saattaa joillekin tuntua suht raskaalta jolloin on hyvä olla vaikka pala putkea ajamassa vipuvarren virkaa. Lisäksi painamisen seurauksena saattaa venttiili aueta ja ilma päästä pois sylinteristä. Tällöin ota vasara ja kopauttele varovasti venttiilin päähän jotta vuosien pintajännitys venttiilinsokkien ja venttiilin välillä laukeaa.

Kuva

Pienen vasaralla koputelun jälkeen venttiilinjousta painettaessa pelkän jousen pitäisi painua alas ja venttiilin sekä sokkien jäädä ylös.

Kuva

Tämän jälkeen ota erikoistyökalusarjasta magneettivarsi jolla saat ongittua venttiilinsokat pois paikaltaan ilman että ne tippuvat moottoriin. Varuiksi kannattaa kannen ympäristö vuorata räteillä ja pyyhkeillä jos sokka sattuu vahingossa putoamaan esimerkiksi asennusvaiheessa niin ei tipu vahingossa moottorin sisään.

Kuva

Kuva

Venttiilinvarren kumi lähtee sarjassa olevien pihtien avulla vetämällä pois paikaltaan. Tässä pitää olla samalla varovainen ettei naarmuta pihdeillä vahingossa venttiilinvartta koska sitten venttiili voidaan joutua uusimaan koska se ei enää tällöin ole tiivis.

Kuva

Kuva

Venttiilinvarrenkumit kannattaa laittaa öljyyn valmiiksi likoamaan jolloin ne on varmasti ja kunnolla voideltu ennen asennusta. Kumisarjan mukana tulee tuommoinen pieni asennusholkki jolla venttiilinvarren kumi saadaan asennettua paikalleen ilman pelkoa, että kumin huuli joka on venttiilinvartta vasten rikkoudu tai vaurioidu asennettaessa. Pihdit jolla venttiilinvarren kumi irroitettiin niin samoilla pihdeillä uusi kumi painetaan pohjaan saakka. Sitten vain paketti takaisin kasaan. Oma tyylini oli pistää sokat omalle paikalleen tuon venttiilinjousen lautasen päälle jonka jälkeen painoin työkalulla jousta kasaan ja samaan aikaan sormella painoin sokat takaisin omalle paikoilleen.

Kuva

Ensimmäisen venttiilinvarrenkumin vaihdossa mulla meni noin 10 minuuttia sopivaa tekniikkaa hakiessa jonka jälkeen loput kumit pakoventtiileitä lukuunottamatta menivät alle 5min per venttiili.

Kuva

Pakoventtiileiden kanssa ongelmaksi muodostui molemmilla puolilla ahdas tila kun työkalu otti kiinni joko ilmastoinnin letkuihin tai auton koriin/seiniin.

Kuva

Kuva

Mutta kyllä nuo pakopuolen venttiilinvarrenkumit sai hyvin hoidettua vaikka tilaa ei ollut yhtä paljon kuin imupuolen venttiilien kanssa.

Kuva

Yhteensä tähän M113 moottoriin menee 24kpl venttiilinvarren kumeja eli 3kpl per sylinteri, mutta hommasin varuiksi parit ylimääräiset kumit koska osasin arvata että asennusvaiheessa saatan pihdeillä vahingossa vääntää ja vahingoittaa uutta kumia. Onneksi tuli varauduttua...

Kuva

Sitten toisenpuolen kimppuun.

Kuva

Kuva

Tässä tosiaan lähikuvaa tuosta prikka ja pulttivirityksestä jota joutui käyttämään johtuen kannessa olevista ohjainholkeista sekä pitkistä pulteista.

Kuva

Koko homma oli tosiaan siinä venttiilinvarren kumien osalta jonka jälkeen alkoi kannen kokoaminen.

Kuva

Kuva

Kokoamisen päätteeksi laakerikansien pultit oikeisiin momentteihin. Laakerikansien irroituksen yhteydessä tarkistin ensin, ettei nuo pultit olleet liian venyneet joten uskalsin ne käyttää uudestaan.

Kuva

Päätin tehdä venttiilinkopan tiivisteiden kanssa niinsanotun kokeen. En vaihtanut koppiin uusia tiivisteitä koska nuo edelliset vaihdoin silloin viime vuonna ja olivat edelleen elastiset ja uudenveroiset. Öljyvuotoa oli edelleen hieman havaittavissa, mutta tälläkertaa vuoto oli ainoastaan kannen ja kopantiivisteen välissä joten kokeilin hillitysti laittaa massaa väliin putsaten ensin tiivisteiden ja kannen pinnat öljystä.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Hieman on väljyyttä vanhoissa kumeissa :lol: .

Kuva

Seuraavana vuorossa loppukokoaminen eli moottoritila kasaan.

Kuva

Se oli siinä :clap: . Päätin odottaa seuraavaan päivään ennen moottorin käynnistämistä jotta tuo tiivistemassa venttiilinkopissa kerkeää kuivumaan rauhassa.

Kuva

Kuva

Viimeisenä silauksena vaihdoin vielä moniurahihnan joka on odottanut hyllyllä melkein vuoden omaa vuoroaan.

Kuva

Kuva

Seuraavaksi voisin alkaa paneutua tuulilasin oikeanpuolen puhallinläppään/vivustoon koska sieltä on ilmantulo lakannut jättäen oikean puoliskon ikkunasta hieman pidemmäksi aikaa huuruun. Täytyy sitä alkaa selvittelemään seuraavaksi.

Kiitokset ja jälleen seuraavaan kertaan. Pistä kommenttia jos jotain tulee mieleen 8) .
W164 ML500 V8 -05 (perheauto)
Mitsubishi Lancer 1.2L -87 (työmatka-auto)
Subaru Pickup "Brat/Brumby" 1.8L -92 (projekti)
Honda CBR1000f -94 (kesäpeli/stunttiprojekti)
+10kpl mopoa ja moottoripyörää

Ex.
W124 CE 230 -88
S210 E320 V6 -97
W168 A140 Lang -02
VW Polo 9N 1.4L -03 (Romutettu/poistettu lopullisesti rekisteristä)

MB Star C3 + läppäri (kattaa vm. 1989-2016 mersut)
Avatar
Orlov
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1285
Liittynyt: La 27.02.2021 23:00

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Orlov »

Hyvä kuulla, että olet päässyt huoltotöillä :thumbup:

Omassa m113 on joskus havaittavissa,tosi kuumilla keleillä, tuota pientä venttiilien kumeista johtuvaa,pöläytystä. On kyllä ajo kaudessa vain muutaman kerran havaittavissa, sillä kuuluisalla Todo listalla kuitenkin :D
Moniosaaja97
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 108
Liittynyt: Su 18.11.2018 21:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Moniosaaja97 »

Orlov kirjoitti: Ti 26.11.2024 20:21 Hyvä kuulla, että olet päässyt huoltotöillä :thumbup:

Omassa m113 on joskus havaittavissa,tosi kuumilla keleillä, tuota pientä venttiilien kumeista johtuvaa,pöläytystä. On kyllä ajo kaudessa vain muutaman kerran havaittavissa, sillä kuuluisalla Todo listalla kuitenkin :D
Kiitokset, perus huolloksi tuota voisin melkein jo omassa tapauksessani kutsua kun näköjään nyt joka vuosi niin keväällä kuin syksyllä on autoon saanut tehdä jotain. Onneksi nyt isoimmat rempat ovat toivonmukaan takana, mutta tuli tässä muutama viikko sitten jälleen tehtyä taas pientä hommaa mölliin.
Sulla ilmeisesti Orlov ei kone kuitenkaan syö öljyä niin että joutuisi lisäämään ennen seuraavaa vaihtoväliä?
Mulla on nyt tuon konerempan jälkeen tullut reilu 2tkm lisää mittariin ja ilokseni voin toistaiseksi todeta, että auto ei vaikuta syövän eikä tiputtavan öljyä enää yhtään. Olen fyysisellä öljytikulla sekä auton mittariston kautta tarkkaillut moottorin öljytasoa ja öljypinta on pysynyt samalla tasolla koko tämän ajan. Tässä viimeisinä kuukausina ennen remppaa moottori söi öljyä noin 1-1,3L/2000km joka kyllä ärsytti koska minusta se on liikaa.
Jos en aivan väärässä ole niin ilmeisesti joissakin VAG konsernin vehkeissä on tehtaan ohjeistuksissa sanottu että 1L/1000km on vielä ok. Omassa tapauksessa olisi jo hermot menneet jos öljynkulutus olisi tuota luokkaa.

Mutta joo, jälleen pientä päivitystä luvassa.

En muista olinko jo aiemmin tässä kirjoitellut, että viime huhtikuussa kun tuli ns. yllätyslumet ja moni oli jo vaihtanut kesärenkaat alle niin mulle kävi liikenteessä tapaturma jossa takana ollut taksi ajoi risteyksessä mun perään ehkä noin 15-20 km/h vauhtia. Oltiin siis koko perhe autolla tulossa kauppareissulta kotiin ja meidän automme oli pysähtyneenä risteyksessä kunnes yhtäkkiä ilman mitään varoitusta taksi törmäsi meihin. Vetokoukku otti iskun suurimmaksi osaksi vastaan ja vaikutti vääntyneen hieman, mutta samalla kertaa takapuskuri halkesi hieman sekä parit parkkitutkat pimenivät.

Auton ja kuskin tiedot yms. otin paikanpäällä ylös sekä kuvan toisen osapuolen ajoneuvosta. Sovittiin, että soittelen myöhemmin iltapäivästä/illasta hänelle kun hänellä oli asiakas kyydissä ja kehoitin häntä tekemään omaan vakuutusyhtiöönsä vahinkoilmoituksen. Kuljettaja oli ulkomaalaistaustainen, mutta asia vaikutti menneen perille. Illan aikana yritin soittaa hänelle mutta puhelimeen ei saanut yhteyttä. Tällöin tuli fiilis, että pakko katsoa auton tiedot traficomista jolloin selvisi, että autosta oli katsastus suorittamatta (reilu kuukausi myöhässä) ja käyttövero maksamatta. Tuossa kohtaa lähdin samantien tekemään ns. varmuuden vuoksi rikosilmoitusta varmistaakseni, että jotenkin saisin varmistettua autoni korjauksen toisen piikkiin. Samalla kertaa tein myös vastapuolen vakuutusyhtiöön vahinkoilmoituksen tästä kolarista ja sieltä vastattiin onneksi nopeasti, että asiaa lähdetään selvittämään vastapuolen kanssa. Viikon sisällä myös poliisi otti yhteyttä ja kyseli, onko minulla rangaistusvaatimusta toista osapuolta kohtaan. Sanoin ettei ole muuta vaatimusta kuin, että auto korjataan toisen piikkiin. Vasta heinäkuussa vastapuolen vakuutusyhtiöltä tuli lopullinen ratkaisu, että mölli korjataan heidän piikkiin.

Tuossa kohtaa olimme juuri menossa koko perheen kanssa Turkkiin viikon lomalle ja ajattelin, että katsotaan asiaa loman jälkeen. Loman jälkeen asia jäi sitten hieman unholaan kun työpaikallani tapahtui useita radikaaleja muutoksia ja esihenkilö oli jo taas toistamiseen vaihtunut uuteen ja sen myötä kuviot jälleen muuttui. Monen asian myötä itselleni tuli aivan jumalaton työstressi jonka vuoksi oli pakko vaihtaa kokonaan alaa ja lopettaa työt lähihoitajana ja onneksi tuli vaihdettua. Tällähetkellä opiskelen oppisopimuksella linja-auton kuljettajaksi tässä pääkaupunkiseudulla ja ajelen siis tässä HSL:n alueella bussia. Tämä on tuntunut erittäin miellyttävältä ainakin näin alkuun ja kun mieli ja ajatukset rauhoittuivat niin sain mölliä taas vietyä eteenpäin eli kolarikorjaukseen jossa autoon vaihdettiin kokonaan uusi takapuskuri ja siinä samalla uudet parkkitutkat taakse sekä uusi vetokoukku. Vetokoukkua ei tosin saatu vaihdettua kun tuon koukun avain on hukassa enkä saanut sitä edes mukaan kun aikanaan kävin tämän ostamassa.

Tässä mietinkin, tietääkö joku jotain hyvää lukkoseppää tässä +-50km säteellä Helsingistä joka voisi avata tuon vanhan vetokoukun lukon? Vai saisiko tuon lukon vaikka porattua auki itse ja sen myötä vetokoukun vaihdettua?

Kuva

Tässä ns. lumeton kuva tuosta uudesta takapuskurista. Muutti auton ulkonäköä huomattavasti verrattuna vanhaan puskuriin 8) .

Kuva

Auton tullessa takaisin korjaamolta ihmettelin kun parin päivän jälkeen tuli parit vikavalot ja ilmoitukset mittaristoon. Korjaamolta soittivat edellisenä iltana ennen noutoa, että auton akku oli jostain syystä tyhjentynyt muutaman päivän seisomisen aikana, mutta saivat sen laturiin kytkemällä elvytettyä. Veikkasivat myöhemmin myös, että akun ollessa tyhjä auto on saattanut tehdä sen myötä ns. turhia vikakoodeja jotka ovat näin pari päivää myöhemmin tulleet mittaristoon. Pidän tätä suhteellisen loogisena koska ex väykyssä tuli vikavalot tauluun kun auton akku oli irti eli ei ongelmaa minun puolesta ja lisäksi korjaamo on hoitanut auton hienosti kuntoon.

Tuo auton akun tyhjentyminen on ollut ajoittain minulle pieni kysymysmerkki. Esimerkiksi kesällä tuon Turkin reissun jälkeen kun lähdin autolla liikkeelle viikon seisomisen jäljiltä niin autoon mentäessä ihmettelin, että radio oli päällä ja sen myötä auto ei jaksanut käynnistyä. Annoin sitten apuvirtaa Lancerista ja sillä käynnistyi hyvin. Möllissä on kiinni tarvikemallin radio (=Pioneer) ja sen on joku erikoisesti kytkenyt. Eli radio ei käynnisty muuten kuin napista eikä sammu kun autosta ottaa virrat pois vaan pitää sammuttaa erikseen radion virtanapista. Myöskään radiota ei pysty hallita ratin napeista. Pari kertaa on käynyt silleen, että kun mölli on seissyt lähemmäs viikon parkkipaikalla niin autoon mentäessä radio on kytkenyt itse itsensä päälle ja olen monesti luullut, että joku meistä on sen unohtanut päälle. Myöskin noin 4-5pv seisomisen jälkeen kun auton käynnistää niin starttimoottori pyörii oudon hitaasti mutta auto käynnistyy kuitenkin ongelmitta. Tässä samalla radio myös käynnistää itse itsensä ja pyytää tekemään perusasetukset itseensä. Tämän vuoksi olen ajoittain miettinyt, syökö radio auton akkua vaikkei se ole päällä ja miten se on kytketty? Lähdin tätä tutkimaan tässä tammikuun puolenvälin jälkeen, mutta jatketaan siitä tämän postauksen lopussa. Alkuun kuitenkin parit kuvat kun irroitin radion johdotuksien katsomista varten...

Kuva

Kuva

Pikaisella tutkimisella hieman erikoisesti tehtyjä johdotuksia. En olisi itse näin tehnyt, mutta jatketaan radion parissa postauksen lopussa.

Möllin vikakoodeja lähdin lukemaan seuraavana päivänä vikavalojen ilmestymisestä kun kaverin kanssa olimme ajelulla ja hän kiinnitti möllin vasemmalta etupyörältä tulevaan huminaan huomioita tälläkertaa hieman enemmän kuin aiempina kertoina. Auto on siis reilun vuoden pitänyt suhteellisen kovaa huminaa kun rattia kääntää Kehä- ja moottoritienopeuksissa vasemmalle. Nyt ääni oli alkanut kuulumaan myös taajamanopeuksissa ja kolarikorjauksen jäljiltä myös nopeusmittari on ajoittain heittänyt omaa settiä sekä auton moottorista loppunut jotenkin puhti ajoittain kesken. Tämän lisäksi vaihteiston turbiini (?) luistattaa vaihteistoa suht korkeille kierroksille heti liikkeelle lähdettyä ja vaihtaa isompaa vaihdetta silmään vasta reilun 2000rpm kohdilla.
Koodit luettiin staarilla ja tämmöistä sieltä löytyi edellämainittuihin vikoihin liittyen...

Kuva

Tuota Ilmapuhalluksen virhetoimintoa auto on herjannut alkusyksystä alkaen kaksi kertaa sytyttäen moottorin vikavalon, mutta valo on lähtenyt nollaamalla pois ja pysynyt poissa useita kuukausia ja yhtäkkiä jälleen taas aktivoitunut hetkellisesti. Täytyy tuota lähteä tutkimaan, kyseessä ilmeisesti jokin saastelaite...(?)

Kuva

Kuva

Kuva

Korjaamolta tullessa auto herjasi näytöllä pikkuakkua, mutta pidempien ajojen jälkeen tuo ilmoitus poistui itsekseen eli pikkuakku ilmeisesti elpyi itsekseen.

Kuva

Sade- ja valotunnistin tuli täysin uutena yllätyksenä kun auton hain korjaamolta takaisin ja herjasi sitä ajotietokoneen näytöllä. Katselin netistä uutta/ehjää tunnistinta mutta lopulta homma korjaantui pienen kokeen perusteella eli liitin irti ja hetken päästä takaisin kiinni. Eli kyseessä todennäköisesti pieni virtakatkos tunnistimen ja johtojen välillä.

Kuva

Kuva

Kuva

Koodien luvun jälkeen tilasin myöhemmin parit varaosat mölliin eli molemmille puolille uudet pyöränlaakerit sekä ABS-anturit mallia FAG ja Hitachi/Huco lähes murto-osalla suomen hinnoista. Samalla ostin myös uudet pyyhkijänsulat sekä rekisterikilvenvalot jotka vaihtuivat koemielessä LED-versioihin. Omaan silmään näyttää erittäin hyvältä ja hieman modernimmalta.

Kuva

Kuva

Homma lähtee pyöränlaakerin vaihdon kanssa liikkeelle vanteen keskikupin irroituksella jotta vetoakselin mutterin pääsee avaamaan 36mm hylsyllä ja pitkällä vääntövarrella.

Kuva

Sitten otetaan irti jonkinlainen muovipidike olka-akselista jossa on kiinni mm. ABS-anturin johto sekä jarruletku.

Kuva

Kuva

Jarrusatula pois tieltä jolloin myös jarrulevy lähtee irti.

Kuva

Kuva

Kiva homma kun eteen voi vaihtaa halutessaan jarrukilven ilman että tarvitsee ottaa ensin pyöränkeskiötä irti ja sen myötä vaihtamaan myös pyöränlaakeria niinkuin takapyörien kanssa joutuu tekemään :lol: .

Kuva

Kuva

Sitten irroitetaan raidetanko sekä ylätukivarsi olka-akselista.

Kuva

Tässä kohtaa irroitin tuon ABS-anturin paikaltaan.

Kuva

Vetoakseli oli luonnollisesti tässä vuosien saatossa tarrautunut keskiöön erittäin lujaa kiinni ja se irtosi asianmukaisesti vain tuolla ulosvetäjällä.

Kuva

Kuva

Alapallonivelen mutteri oli jostain syystä kunnon "timppamomentissa" että oli yllättävän kova työ saada se liikkeelle edes tuon pitkän vääntövarren avulla, mutta aukesi se onneksi lopulta.

Kuva

Kuva

Siinä se on koko olka-akseli irtonaisena ja aika paljon irtolikaa ja ruostetta tuolla anturin ja laakerin välissä pääsi pyörimään. Eli ei ihme, että mittari näytti ihmeellisiä nopeuksia sekä vikavalot ilmaantuivat. Pyöränlaakerissa itsessään ei tosin tuntunut käsin juuri mitään välystä, mutta jospa tuo ajossa ilmenevä ujellus nyt loppuisi.

Kuva

Kuva

Ensimmäisenä lähdin irroittamaan keskiötä laakerista. Olka-akseli kiinni ruuvipenkkiin ja paksu kierretanko ja parit mutterit keskiöön kiinni ja moskalla keskiön hakkaaminen irti laakerista. Ja luonnollisesti tuo sisäkooli jää kiinni keskiöön mutta irroitus on onneksi suht yksinkertainen homma :thumbup: .

Kuva

Ennen kuin laakerin pääsee irroittamaan prässillä niin lukkorengas pois ja sitten loppuhomma menee kätevästi prässin kanssa.

Kuva

Kuva

Kuva

FAG:n laakeritkin siirtyneet näköjään valmistuksen osalta pikkuhiljaa myös kiinaan. Tuohon työmatka-lanceriin kun vaihdoin keväällä eteen pyöränlaakerit myös FAGgilaisiin niin ne oli väsätty Etelä-Koreassa.

Kuva

Kuva

Kuva

Sisäkoolin irroitusta pyöränkeskiöstä.

Kuva

Kun aloin pistämään osia takaisin autoon kiinni niin alkuun ihmettelin kun tuo ylätukivarsi ei meinaa mitenkään vääntyä alas jotta saisin sen kiinnitettyä olka-akselin yläpäähän. Hetken siinä mietin, mitä minun pitäisi tehdä jolloin otin lukkopihdeillä varovasti kiinni ylätukivarresta ja väänsin sitä alas ja kiinnitin osat toisiinsa.

Kuva

Sinne meni osat kiinni. Vielä jarrulevy ja -satula kiinni niin homma oli siinä. Tuon pyöränlaakerin ja ABS-anturin välissä olleen irtolian perusteella en alkanut vaihtamaan ABS-anturia kun ajattelin tuon irtolian olleen se pääsyy yhteysongelmiin. Olin kuitenkin väärässä. Vikakoodit eivät lähteneet pois ja nopeusmittari eli ajoittain omaa elämäänsä joten parin päivän päästä palasin vaihtamaan tuon ABS-anturin.
Olisi pitänyt vaihtaa vain tuolloin samalla tuo anturi kun ei tuo maksanut kuin vajaa 19 euroa Aeromotorssilla kun suomen hinta samalle hucon varaosalle on 65 euroa.

Kuva

Kuva

Kuva

Rengas irti ja E10 torxilla anturin pultti irti jolloin anturi lähtee irti olka-akselista.

Kuva

Kuva

Anturin johto tekee muutaman mutkan ja liitin sijaitsee sisälokasuojan takana eli sen joutuu irroittamaan tai vaihtoehtoisesti vähän raottamaan jotta liittimeen pääsee käsiksi.

Kuva

Lähdin vanhasta tottumuksesta ensin sormilla vääntämään tuota liitintä pois paikaltaan mutta eipä se sieltä irronnut millään. Lopulta oli pakko kaivaa youtubea ja jenkkifoorumia esille kun en löytänyt täältä ohjetta tuon liittimen irroittamiseksi. Oma silmä ei tosiaan hahmottanut alkuun, että tuossa liittimen vieressä menee tuommoinen ns. rautalanka joka pitää vapauttaa esimerkiksi pienellä talttapäämeisselillä. Sen jälkeen tuo liitin lähtee vaivattomasti irti paikaltaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Sinne meni uusi ABS-anturi. Seuraavana vuorossa koeajot 8) .

Kuva

Nyt ei enää vaivannut mikään mittaristossa ja kaikki toimii täydellisesti. Kuitenkin tuo humina kuuluu yhä niin taajamanopeuksissa kuin myös isommissa vauhdeissa kun rattia kääntää vasemmalle. Oliko se nyt viime keväänä vai milloin kun kaverini teki tähän nelipyöräsuuntauksen samalla kun hommasin noille rumille kesävanteille uudet renkaat eli sen osalta uskoisi, että kaikki on kunnossa. Myöskin kesä- ja talvirenkaat on hyväkuntoiset ja myös tässä minun omistusaikana molemmat renkaat ja vanteet on tasapainotettu. Välystä ei löytynyt laakeriremontin yhteydessä mistään ainakaan vasemmalta edestä, muita pyöriä/kulmia en ole vielä tarkistanut. Hieman kyllä ihmetyttää, onko tuo ääni vain rengasmelua. Outoa on vain se, että kun auto menee suoraan tai kääntää oikealle niin mitään ei kuulu mutta heti kun kääntää vähänkin vasemmalle niin alkaa hirveä humina.

Kuva

Viimeisenä vielä puhetta tuosta radiosta ja sen johdotuksista. Näin alkuun totesin, että joku on joskus vaihtanut kaiutinjohdot järeämpiin tai ainakin siltä näyttäisi. Ei varsinaisesti mikään huono juttu, mutta johtojen liitokset on toteutettu mielestäni päin p#rsettä eli johdot yhdistetty toisiinsa vain kieputtamalla ja sitten vain sähköteippiä päälle, ei mitään liittimiä.

Kuva

Virtapuolelta johdot on kiinni toisissaan liittimillä, mutta jostain syystä näyttäisi siltä, että varsinainen plussa (+)/virtajohto on kiinnitetty yhdessä samaan virtajohtoon herätteen kanssa. En ole asiaan perehtynyt tai juuri tutkinut/lukenut mitään, mutta käsittäisin, että herätejohtoon tulisi tulla virtaa vasta kun auton avaimesta kääntää virrat päälle ja varsinaiseen virta/plus kaapeliin tulisi jatkuvasti auton akulta 12V virta. Tai sitten se meni juuri toisinpäin.
Ajattelen asiaa samalta kantilta kuin tuon entisen aapelin (W168 A140 Langin) kanssa kun oli tuon starttimoottorin kanssa ongelmaa. Eli starttimoottoriin tuli jatkuvasti virtaa suoraan akulta, mutta vasta kun avaimesta käänsi niin herätejohtoon tuli virtaa jolloin startti alkoi vasta pyöriä. Mutta täytyy lukea noista radioiden johdotuksista lisää tässä kun tarkoituksena olisi päivittää parempaa radiota tilalle.

Kuva

Kuva

Kuva

Virtapiuhat auton omalta liittimeltä on selkeästi menty katkaisemaan ja ilmeisesti myös kaiutinjohtoja on irroitettu liittimestä :think: .

Kuva

Sitten löytyi vielä nämä kolme piuhaa jotka näyttävät joiltakin antenni/GPS-piuhoilta. Täytyy niiden merkitys myös selvittää.

Kuva

Kuva

Tämä nykyinen radio on merkiltään ja malliltaan Pioneer DMH-G220BT ja näitä on nettikaupoissa myynnissä 200-300 euron hintaan ns. Plug and play sarjoina mm. tähän W164 ML:ään.
Ja tosiaan tässä alussa kun kirjoittelin tuosta virransyömisestä ja epäilen nykyistä radiota syylliseksi johdotuksien perusteella niin tein tässä tammikuun puolenvälin jälkeen kokeilun jossa tiesin, että auto ei ole todennäköisesti koko viikkoon käytössä. Irroitin siis radiosta tuon koko sähköliittimen lähes koko viikon ajaksi kun auto seisoi ja loppuviikosta 5 päivän päästä kokeilin käynnistää autoa niin startti pyöri erittäin virkeästi ja lähti hyvin käyntiin. Aivan kuin autolla olisi hetki sitten ajettu eli akussa oli hyvin virtaa. Normaalisti näin viiden päivän seisomisen jälkeen möllin startti pyörisi huomattavan hitaasti mutta käynnistyisi kuitenkin vielä ongelmitta.

Nykyisen radion uudelleen kytkemällä sen saisi varmasti paremmaksi, mutta uutta android radiota on tullut ajatuksen tasolla pohdittua jo yli vuodenpäivät ja olen katsellut tämmöistä vaihtoehtoa tilalle ja mm. täältä mersufoorumista löytyy keskustelua kyseisestä merkistä:

https://autodigi.ee/fi/product/mercedes ... osoitin-5/

Foorumeilta löytyy puhetta, että radiokanavien kuuluvuudessa on ollut ongelmaa, että rätisee yms. sekä myös kun ihmiset ovat näitä itse asentaneet niin ei jostain syystä ääni lähde kuulumaan.
Minua ja vaimoa houkuttelee tuossa tottakai suhtkoht edullinen hinta, iso näyttö, maps/GPS-navigointi sekä musiikin toisto puhelimen kautta.

Mulle ei oo merkitystä radion kanssa, että onko kyseessä ns. merkkiradio. Pääasia että toimii niinkuin kuuluukin. Vastaavan Alpinen tai Kenwoodin huolisin myös mieluusti, mutten halua sijoittaa radioon kaikkien lisävarusteiden kanssa plus miinus tuhatta euroa. Lisäksi vainoharhaisena ajattelen, että mitä laadukkaampi radio ja sen näkee auton ulkopuolelta niin sitä suurempi riski että joku lyö lasin sisään ja pöllii hifit :cry: .
Tiedän kaksi tapausta ihan lähipiiristä kun auton arvo on ollut max. 1000 euron luokkaa mutta hifit autossa maksaneet yli 5000 euroa ja ei kauaakaan kun ne oli pöllitty.

Mutta ei sen kummempaa radioista. Suosituksia ja kokemuksia eri radioista W164 mersuissa otan mielelläni vastaan ja selvittelen itsekin tässä hieman tarkemmin radion vaihdosta ja johtojen kytkennöistä. Onneksi lähipiiristä löytyy ihmisiä jotka ovat näiden autohifien parissa pyörineet enemmän kuin minä, mutta haluan löytää niinsanotusti valmiin setin joka olisi tosiaan tuota Plug and play mallia ja nimenomaan tehty tähän omaan kulkupeliin.
W164 ML500 V8 -05 (perheauto)
Mitsubishi Lancer 1.2L -87 (työmatka-auto)
Subaru Pickup "Brat/Brumby" 1.8L -92 (projekti)
Honda CBR1000f -94 (kesäpeli/stunttiprojekti)
+10kpl mopoa ja moottoripyörää

Ex.
W124 CE 230 -88
S210 E320 V6 -97
W168 A140 Lang -02
VW Polo 9N 1.4L -03 (Romutettu/poistettu lopullisesti rekisteristä)

MB Star C3 + läppäri (kattaa vm. 1989-2016 mersut)
Avatar
Orlov
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1285
Liittynyt: La 27.02.2021 23:00

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Orlov »

Niin se homma etenee :thumbup:
Avatar
Ari
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1286
Liittynyt: Ke 09.04.2003 07:25
Paikkakunta: Tampere

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Ari »

Taitavaa korjailua ja upeaa dokumentointia.Kyllä Android-radio kiva on,siihenhän saa nettiyhteydenkin vaikka puhelimesta jakamalla.Soittimen mukana varmaankin tulee antennin nysä ja silläkin kuulunee radio hyvin.Laittaa vaikka hanskalokeroon.Xtrons on ihan tunnettu ja hyväksi tiedetty merkki.
W123 200 (2024-)
W220 S320 (2017-)
W210 E200 A (2012-)
ex W220 S320 (2023)
ex w124 230E A (2008-2012)
ex 190E (2002-2008)
ex w123 230 (1996-2002)
Moniosaaja97
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 108
Liittynyt: Su 18.11.2018 21:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Moniosaajan harrastekäyttökulkineet

Viesti Kirjoittaja Moniosaaja97 »

Kiitokset Orlov ja Ari.

Näillä näkymin todennäköisesti tulee päädyttyä tuohon Xtronssin vaihtoehtoon ellei nyt tässä tule muuta mielenkiintoisempaa eteen. Ja tosiaan radion vaihdolla ei ole minulla mikään kiire, mutta koitetaan tässä kesään mennessä tuo päivittämään.

Tuli tässä muutakin mieleen nyt kun mietin, mitä tässä on tapahtunut lähikuukausien sisällä.

Nykyisen vuokratallin kanssa kävi niin, että tuossa marraskuussa vuokraemäntä ilmoitti minulle, että hän aikoo vuodenvaihteen jälkeen pistää tuon autotallin myyntiin johtuen, että siitä saatava vuokratuotto on valitettavan pieni. Meillä oli tuolloin heinä-elokuun vaihteessa vuonna 2020 kun vuokrasin nuo vierekkäiset autotallipaikat itselleni niin puhetta siitä, että joskus tulevaisuudessa jos olen kiinnostunut autotallit ostamaan itselleni niin saisin siihen etuosto-oikeuden ja tietenkin, että hinta hierotaan molemmille sopivaksi.
Eli siis tässä vuodenvaihteessa ostin autotallin molemmat vierekkäiset ruudut itselleni koska:

1. En tule löytämään tästä 40km säteeltä kotoani yhtä edullista vuokratallia kun vertailin muita mahdollisia vaihtoehtoja.
2. Mulla on tavaraa omasta mielestä sen verran, etten ihan heti tiedä, mihin ne saisin väliaikaisesti säilöttyä.
3. Tallien ostohinta oli muihin vastaaviin talleihin suhteellisen edukas ja varsinkin hoitovastike on erittäin edullinen.
4. Talli on alle 5km päässä kotoani ja hyvien julkisten yhteyksien päässä.

Nyt siis entisestä vuokratallista tuli oma talli ja olen tässä vuodenvaihteen jälkeen sitä järjestellyt uusiksi jolla olen sinne saanut paljon enemmän tilaa. Vielä yhden varastohyllyn voisin hommata jotta saisin enemmän lattiatilaa niin silloin pystyisin tallilla rakentelemaan samaanaikaan vaikka mölliä ja moottoripyörää. Ja vielä täytyy hyllyt katsoa läpi ja päättää, mitä tavaraa pitäisi laittaa kiertoon koska hyllyltä löytyy vielä ex väyrysen omistusajalta siihen liittyviä varaosia joita en päässyt koskaan kytkemään kiinni enkä niillä tee enää mitään mm. 6kpl upouusia ja alkuperäisiä parkkitutkia eteen ja niille johtosarja, etupuskurin alaspoileri, koiraverkko yms.

Täytyy noista ainakin napata kuvat ja pistää myyntiin kun en tahtoisi niitä roskiinkaan heittää. Ja foorumilaisen kanssa hinnasta päästään varmasti sopuun :wink: .

Seuraavaan kertaan... :arrow:

-Tomi
W164 ML500 V8 -05 (perheauto)
Mitsubishi Lancer 1.2L -87 (työmatka-auto)
Subaru Pickup "Brat/Brumby" 1.8L -92 (projekti)
Honda CBR1000f -94 (kesäpeli/stunttiprojekti)
+10kpl mopoa ja moottoripyörää

Ex.
W124 CE 230 -88
S210 E320 V6 -97
W168 A140 Lang -02
VW Polo 9N 1.4L -03 (Romutettu/poistettu lopullisesti rekisteristä)

MB Star C3 + läppäri (kattaa vm. 1989-2016 mersut)
Vastaa Viestiin