Tenutähti kirjoitti: ↑Pe 15.11.2024 23:00
Olet sie vain aika sissi kun kattelee nuita olosuhteita missä puuhastelet!
Lämmin autotalli toistaiseksi vielä haave

. Katsoo, milloin uskaltaisi ottaa asuntolainan niin saisi hommattua lähestulkoon semmoisen talon ja autotallin kuin haluaa. Nykyinen vuokratalli soveltuu vielä hyvin omaan käyttötarkoitukseen, mutta niinkuin aina tulee sanottua monelle niin tilasta on aina puute.
Mutta aloitetaan kirjoittelut möllistä jälleen näin lähes vuosi myöhemmin...
Alkuvuodesta tuli huomattua, että takapyyhkijä lopetti toimintansa. Pyyhkijän moottorin hurinan kuuli normaaliin tapaan sisälle ja ulos mentäessä tarkistamaan pyyhkijänrunkoa niin haljennuthan se oli vanhuuttaan.
Vasta tuolloin keväällä sain tilatuksi uuden pyyhkijänrungon+pyyhkijänsulan muutaman muun varaosan mukana joita rupesin sopivana hetkenä asentelemaan.
Vanha pyyhkijänrunko lähti ihan pienellä repäisyllä pois paikaltaan, mutta tuo holkkiosa oli hapettunut pyyhkijänmoottorin akseliin kiinni.
Sen irroittamiseen käytin lopulta lukkopihtejä kun niillä sai riittävän pitävän otteen.
Uudessa hyvälaatuisessa tarvikeosassa on ilmeisesti hieman suunniteltu enemmän tuota holkkiosaa vai miksi tuota nyt kutsutaankaan ja lisätty niinkutsutut hampaat jotka pitää holkkiosan paremmin kiinni muovisessa pyyhkijänvivustossa.
Se on siinä, seuraavaksi etu ajovalopolttimoiden kimppuun...
Lopputalvesta oikeanpuolen etuxenonpolttimo pimeni kokonaan. Tuossa xenonin sytyttimessähän oli ongelmaa, että oli hieman kärähtänyt ja viime kesän lopussa "korjasin" tuon sytyttimen väliaikaisesti putsaamalla sen huolellisesti. Nyt se oli kuitenkin pimentynyt lopullisesti joten vaihto oli edessä. Muutama postaus taaksepäin jossa käsittelin tuota sytytintä niin nyt jälkeenpäin tuli aika tyhmä olo. Katselin ja luulin nimittäin, että uudessa sytyttimessä oli erilainen sähköliitin joka ei täsmännyt vanhaan liittimeen ja siksi en saanut sitä vaihdettua viime kesän lopulla.
Todellisuus oli kuitenkin, että uuden sytyttimen kyljessä sähköliittimen kohdan vieressä oli jonkinlainen vipu joka pitää sähköliittimen kiinni sytyttimessä ja liitintä ei saa kiinni tai poistettua sytyttimestä jos vipua ei ole pistetty Auki - asentoon. Tuota vipua en osannut ollenkaan hahmottaa sytyttimen kyljestä, koska molempien puolien vanhoissa xenonsytyttimissä ei ole tuota vipua ollenkaan edes olemassa. No, nyt ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampia

.
Vanha sytytin sekä polttimo lähtevät uusien tieltä pois. Hommasin samalla uudet polttimot ja päädyin laadukkaisiin Hellan tuotteisiin joissa halusin kokeilla värilämpötilaltaan 5000K tuotetta alkuperäisen 4300K:n sijaan. Uusien polttimojen valo on siis hieman vaaleampi kuin edellisissä ja omaan silmään ne nuorentavat autoa sopivasti ja muutenkin kyseinen värisävy on miellyttävämpi omaan silmään.
Vanha ja uusi vierekkäin.
Xenonpolttimojen ja -sytyttimen vaihto on kyllä aika omalaatuinen homma tässä W164:ssä, koska samaan aikaan kun polttimoa asettelee paikalleen niin käsi peittää kaiken näkyvyyden joten homman sai todellakin tehdä ns. sokkona ja tunnustelupohjalta.
Mutta nyt se on hoidettu ja toivonmukaan noihin ei tarvitsisi nyt vähäänaikaan koskea.
Sain tuossa keväällä vihdoin ja viimein myös aikaiseksi hommata sopivanlaisen tunkin tuon auton kaveriksi. Kyseessä siis Bahco BH13000QA hallitunkki jonka nostokyky on 3000kg ja nostoalue 90-590mm. Noin viisi vuotta sitten Puuilosta hommaamani Tamforcen 2500kg matalaprofiilinen hallitunkki 455mm maksiminostokorkeudella ei enää palvellut kunnollisesti möllin suhteen niin isäni halusi tämän edellisen Tamforcen itselleen.
Hänellä tunkki ei tosiaan ole kuin sen kaksi kertaa vuodessa käytössä eli silloin kun vaihdetaan kesä- ja talvirenkaat alle.
Tällä tunkilla saan nostettua lähestulkoon kerralla auton sopivaan korkeuteen jos tulee tulevaisuudessa jälleen tarve saada auto kokonaisuudessaan alustapukkien varaan lepäämään

. Toivotaan ettei näin käy ainakaan tässä reilun vuoden sisällä.
Heinäkuun alussa tuli jälleen auton katsastus ajankohtaiseksi. Isäni halusi tulla mukaan, koska tahtoi nähdä auton pohjan ja samalla katsella viime syksyn jäljiltä vaihdettuja takajarruputkia. Seuraava asia on varmasti monen katsastajan Top 10 - selitysten joukossa mutta tämä asia on taivaan tosi:
Lähdin isäni kanssa ajamaan kohti Tattarisuon autokatsastusta ja vajaa 2km ennen määränpäätä ajotietokoneen näyttö muuttuu punaiseksi ja alkaa herjata SRS:ää sekä korjaamolle menoa sen johdosta. Omat tunteeni (=v#tutuskäyrä) nousivat nollasta sataan parissa sekunnissa ja ääneen totesin, että voiko olla parempaa hetkeä kun katsastusaika on alle 10min päästä eikä MB Star ollut edes lähietäisyydellä, että olisi voinut pikaisesti katsoa, mikä on vikana. Eipä tuossa tilanteessa ollut muutakaan mahdollisuutta kuin ajaa perille määränpäähän ja antaa auto katsastettavaksi.
Lopputulos on meidän kaikkien tiedossa...
Katsastustulos oli loppujen lopuksi aika pieni vikojen osalta eli turvatyynyn merkkivalon palaminen joka johti hylkäykseen. Korjauskehoitukset tulivat molempien lähivalojen suuntauksesta (liian alas) sekä oikeanpuolen sivupeilistä jonka vaimo oli vahingossa kolhinut lopputalvesta.
Katsastuksen jälkeen lähdin samantien kotiin lukemaan Starilla vikakoodit ja ilmeisesti hetkellinen sähkövika tuo oli. Oikean etumatkustajan "Windowbag" eli onko tuo nyt suomeksi ikkunan vieressä oleva turvatyyny joka laukeaa ikkunan eteen kolaritilanteessa niin siihen oli tullut hetkellinen oikosulku maadoitukseen. Pienen hetken tutkiskelin läppärillä tuota vikakoodia jonka jälkeen päädyin sen nollaamaan pois. Kello oli jo lähemmäs viisi iltapäivästä, mutta päätin mennä kokeilemaan, saisiko auton vielä katsastettua ennen kuin yritys lopettaa toimintansa kyseiseltä päivältä.
Sama katsuri tuli heti pihalla vastaan sinne saavuttuani ja kyseli hieman innokkaan näköisenä, että onko vika jo mukamas korjattu. Näytin tätä samaa kuvaa tietokoneen näytöstä ja kerroin, että kyseessä oli ilmeisesti hetkellinen sähkövika joka tuli ns. p#skimpaan aikaan. Katsuri sanoi, että lukee vielä katsastuspaikan omalla lukijalla vikakoodit ja ajaa pari kertaa pihan ympäri ja jos SRS valo ei syty tässä uudelleen niin hän lyö leiman paperiin. Ja niinhän se lopulta meni, että hylkykatsastuksesta noin kaksi tuntia myöhemmin autolla oli taas vuosi ajoaikaa paperissa

.
Seuraavana vuorossa isommat viat, niiden analysointi ja korjaus runsaiden kirjoittelujen ja kuvien kera

.
Viime syksyllä suoritetun remontoinnin yhteydessä vaihdoin möllin moottoriin uudet sytytystulpat sekä molemmat venttiilinkopan tiivisteet. Kyseisenä hetkenä oli erittäin toiveikas olo, että moottorin öljyvuoto on saatu nyt loppumaan koska nuo venttiilinkopan tiivisteet hikoilivat jonkinverran öljyä moottorin takaosasta. Tästä huolimatta talven aikana sai ajoittain lisätä öljyä moottoriin ja mietin, että vuotavatko tiivisteet edelleen vaikka ne vaihdoin uusiin. Pohdin, että jos tiivisteet edelleen vuotavat niin olisiko pitänyt käyttää tiivistemassaa kaverina koska ainakin nettifoorumeita lukiessani ja youtubea katsoessani monet suosittelevat vahvasti tiivistemassan käyttöä.
Alkukeväällä todennäköinen syy selvisi "öljyvuotoon" liittyen kun tuli seistyä liikenneruuhkassa pitkissä punaisissa valoissa useamman minuutin ensimmäisenä ja valojen vaihtuessa vihreäksi painoin kaasupoljinta hieman normaalia lujempaa. Taakse jäi suuri sininen pilvi joka kiinnitti huomion taustapeilissä. Tutkin vikaa kotipihassa kaasupoljinta ajoittain painellen ja kun auto kävi tyhjäkäyntiä noin kaksi minuuttia ja sen jälkeen polki kaasua hieman lujempaa niin tuli kuvanmukainen pöllähdys pakoputken päästä. Jos auto kokoajan savuttaisi tyhjäkäynnilläkin niin se tyypillisesti viittaisi männänrenkaisiin jolloin kyseessä olisi suht kallis ja iso remontti moottoriin.
Tämä oire viittaa erittäin todennäköisesti venttiilinvarren kumeihin. Tätä venttiilinvarrenkumien vaihto-operaatiota aloin pikkuhiljaa toteuttamaan varaosien sekä työkalujen ostamisen muodossa. Mökillä mulla oli vanha viallinen ilmakompressori 50L säiliöllä tyhjänpanttina odottamassa uutta elämää, jonka myös korjasin vaihtamalla uuden painekytkimen joka vuoti ilmaa jostain välistä sekä vaihtamalla uudet öljyt.
Seuraavaksi oli vuorossa asian tarkempi tutkiminen jotta saan haalittua riittävästi varmaa tietoa ennen rempan aloittamista.
Samalla tuossa loppukesästä/alkusyksystä oikealta edestä alkoi kuulumaan outoa kovaäänistä surinaa kun nopeusmittarin lukema nousi 43 km/h tai yli. Ääni kesti reilun minuutin ennen kuin loppui tai vaihtoehtoisesti ääni loppui heti kun nopeus laski alle 23 km/h lukemaan. Yritin kovasti miettiä, mistä tuo ääni voisi johtua. Netistä en osannut hakea oikeilla sanoilla tietoa, mutta kiinnitin semmoisen huomion että välillä tuon surinan ollessa päällä jossain kohtaa ilma-alustan ilmasäiliöt tulivat ilmeisesti täyteen ja järjestelmä päästi niinsanotun suhahduksen jolloin myös tuo kovaääninen surina loppui välittömästi.
Tällöin mietin, että voisiko tuo ääni tulla oikealla edessä sijaitsevasta ilma-alustan ilmakompressorista. Kotipihassa päätin tehdä testin eli painoin ohjaamosta alustan korotusnappia joka korottaa auton maavaraa esimerkiksi huonokuntoisilla teillä ajettaessa. Napin painamisen jälkeen suo surina alkoi välittömästi jolloin avasin auton konepellin ja tutkailin moottoritilaa etsien äänen lähdettä ja sehän oli selkeästi tuo ilmakompressori oikealla edessä kuskinpenkiltä katsottuna.
Tämän jälkeen aloitin uuden ilmakompuran metsästyksen. Halvimmillaan uusi (kiinalainen?) "No name - kompura" olisi maksanut USA:ssa vajaa 130 euroa kotiintoimitettuna plus verot vielä päälle eli kokonaisuudessaan noin 160 euroa veroineen ja posteineen kotiovelle toimitettuna.
Päänsisällä ajatus huonolaatuisesta (?) kinkkikompurasta ei tullut kysymykseenkään vaikka sille oli myönnetty valmistajan toimesta 2 vuoden takuu vaan halusin laadukkaan varaosan tilalle. Pääkopan sisällä pohdin kolmen vaihtoehdon väliltä, että minkä näistä hommaisin eli Bilstein, AMK vai Arnott. AMK on ML:n alkuperäisen kompuran valmistaja, mutta netistä kaivettujen tietojen perusteella mieli valui enemmän Arnottin ja Bilsteinin suuntaan.
Bilsteiniin lopulta päädyin ja sitä löytyi monelta sivulta myynnistä hinnan vaihdellessa 550-700 euron välillä. Lopulta törmäsin motointegrator nimiseen sivustoon josta uusi Bilsteinin kompura löytyi 452 euron hintaan ja päätin tähän tarttua 160 euron kinkkikompuran sijaan. Samalla netin syövereistä löytyi tietoa, että mölliin on myyty ilmeisesti jälkimarkkinaosana jonkinlaista kompuraan tulevaa imuilman suodatusjärjestelmää joka suodattaisi kompuraan tulevan ilman ja antaisi näin kompuralle pidemmän eliniän. Katsoin tuota sarjaa ja kyseinen Bolt on - setti oli omasta mielestä turhan hinnakas eli muotoiltu letkunpätkä ja suodatin 60 euroa + postit niin päätin tämän ostaa myöhemmin mikäli sitä ei ole kukaan edellisistä omistajista asennuttanut jo mölliin. Kompuran oston yhteydessä ostin samalla uuden imuilmansuodattimen kompuran kaveriksi kun maksoi vajaan vitosen.
Kyseinen kompura on Bilstein 10-255612 ja imuilman suodatin Hengst H445WK. Pienehkö pettymys tuli kuitenkin tuon kompuran oston jälkeen...
Ei tuossa kompurassa ole muuta Bilsteiniä kuin yksi tarra. Muuten siis ihan alkuperäisen varaosavalmistajan eli AMK:n tuote. Ei tässä siis varsinaisesti mitään, laadukas Made in Germany osa kyseessä mutta halvimmillaan vastaava uusi AMK A1991 kompura olisi maksanut vajaa 350 euroa eli noin satasen halvemmalla olisi päässyt jos olisin tiennyt tämän etukäteen. Ei tähän talous sentään kaadu, mutta olisin ostanut mielummin AMK:n kuin maksanut satasen ylimääräistä pelkästä Bilsteinin tarrasta

. Mutta nyt itse kompuran vaihtoon...
Homma lähti liikkeelle oikean eturenkaan tunkkaamisella ylös. Sitten vuorossa renkaan ja sisälokasuojan irroitus jonka jälkeen pääsee käsiksi tuohon kompuraan.
Joku on joskus ilmeisesti käynyt kompuran luona kun sieltä löytyi tuo imuilman suodatusjärjestelmä. Kyseinen järjestelmä oli tosin aivan vaihtokunnossa koska letkut olivat aivan haperona sekä murenemispisteessä ja letkun pää oli irronnut kompurasta mahdollistaen likaisen ilman päätymisen kompuraan jonka vuoksi kompura todennäköisesti on alkanut ääntämään.
Imuilmansuodatin itsessäänkin oli aivan likainen sisältä eli roskiskamaa.
Kompura on kiinni autossa kolmesta kohtaa. Ensimmäisenä lähdin irroittamaan tuota ilmaletkua 12mm avaimella josta ilma siirtyy jakoventtiiliin joka syöttää ilman tasaisesti jokaiseen neljään kulmaan/ilmajouseen.
Sitten vuorossa kompuran kolmen kiinnitysmutterin avaaminen jotka aukeavat 10mm avaimella. Kun kompura on irti niin irroitin sen jälkeen kompurassa olleet kaksi sähköliitintä. Sähköliittimien avaamiseen voi käyttää apuna pientä talttapäämeisseliä jotta liittimien vapautusklipsit saa avattua ja näin ollen liittimet irroitettua kompurasta. Tämän jälkeen kompura lähtee ihan nostamalla irti autosta.
Vanhassa kompurassa on kiinni tuommoiset kumivaimentimet ja niiden sisällä pienet jouset jotka otetaan talteen ja pistetään kiinni uuteen kompuraan. Vanha kompura on ilmeisesti joskus vaihdettu koska siinä on kyljessä päivämäärä 22.10.2007 ja auto itse on vuodelta 2005. En tahtoisi uskoa, että autoon on parin vuoden ikäisenä uusittu kompura mutta voihan tämä olla mahdollista mikäli autolla on uutena Saksan päässä ajettu säännöllisesti vaikka pöliseviä hiekkateitä pitkin ennen Suomeen tuloa kesän lopussa 2007 eikä tuota suodatusjärjestelmää ole ollut kuin vasta myöhemmin jälkimarkkinaosana.
Joku joka tietää asiasta saa valaista minua, koska omien tutkailujeni perusteella sain käsityksen, että tuo imuilmansuodatus olisi vasta muutama vuosi myöhemmin kehitetty parannus mutta täysin varmaa tietoa tämä ei ole

.
Uusi ja vanha osa vierekkäin.
Uuden kompuran mukana tuli uusi messinkimutteri ja sokka joilla kiinnitetään jakoventtiililtä kompuraan menevä ilmaletku. Vaihtohomma oli täysin sama kuin tuon ilmajousen vastaavalle osalle jota on käsitelty muutama postaus takaperin ns. syksyn 2023 ison rempan yhteydessä. Eli vanha sokka irti pihdeillä sitä varovasti avaten jonka jälkeen tuo mutteri lähtee vetämällä irti. Kokoaminen päinvastaisessa järjestyksessä. Tuossa ilmaletkussa on omat urat olemassa tuolle sokalle.
Sinne meni uusi kompura eikä kyseessä ollut loppujen lopuksi kovinkaan haastava työ. Viimeisenä vahvana yleisenä suosituksena on vaihtaa kompuran ohjainrele uuteen koska monesti vanha, kulunut ja väljä kompura saattaa polttaa tuon releen rikki ollessaan liian pitkään ja liian usein käynnissä. Uusi rele ei maksa kuin vajaan kympin kivijalkamyymälästä ja on tosiaan sen arvoinen samalla kun vaihtaa uuden kompuran.
Releboksista näkee, että siellä on joku joskus käynyt kun on releet merkattu kirjaimilla paremman hahmottamisen vuoksi. Samalla tavalla releet on merkattu releboksin diagrammissa jonka löysin netistä.
Homma on melkein valmis. Jäljellä vielä uuden imuilman suodatinjärjestelmän asennus jonka päätin lopulta tehdä itse suunnittelu- ja kustannussyistä.
Alunperin tuo suodatinjärjestelmä oli sisälokasuojan takana piilossa. Halusin saada suodattimen näkyvämpään ja helpommin saavutettavaan paikkaan ja ohjasin sen tulemaan suoraan moottoritilaan oikealle puolelle sulakerasian viereen. Uusi letku on 10mm sisähalkaisijalla olevaa polttoaineletkua jonka ostin biltemasta noin 7 euron hintaan metrin pätkänä. Lisäksi halusin saada letkun pään varmasti pysymään kiinni kompurassa joten letkunkiristimet hommasin samalla jolla kiinnitys toteutui hyvin ja toivonmukaan kompura kestäisi nyt monta vuotta. Vanhasta suodatusjärjestelmästä pystyin hyödyntämään vain loppukäyrän joka oli molemmista päistä vain hieman haljenneet, mutta muuten hyvässä kunnossa. Huonojen osien leikkaus pois ja sen pystyi vielä hyödyntämään. Sitten vain sisälokari ja rengas takaisin kiinni ja homma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä.
Vanha suodatin ulko- ja sisäpuolelta. Kunnon perustella vaihtoväli mennyt jo liian kauan sitten

.
Seuraavaksi moottorin kimppuun jossa tarkoituksena on vaihtaa uudet venttiilinvarren kumit.
Ensimmäisenä oli ilmansuodattimen kotelon irroitus jonka jälkeen lähdettiin irroittamaan sytytyspuolia.
Sytytyspuolien irroituksen jälkeen oli vuorossa venttiilinkopan pulttien sekä polttoaineletkun irroitus jotta vasemmanpuolen venttiilinkopan saa nostettua pois paikaltaan.
Tuttu näky viime vuodelta, nyt tosin pitää lähteä purkamaan vielä enemmän kuin viimeksi

.
Venttiilinkopan ja nokka-akselin laakerikansien pultit avautuvat samalla hylsyllä eli E10 Torxilla.
Kun kaikki pultit on auki niin tuo laakerikansi lähtee ihan nostamalla kokonaisena pakettina pois nokka-akselin päältä. Huolehdi pöydälle sopiva tila laakerikantta ajatellen ja puhdas rätti/pyyhe alle

.
Nyt onkin kaikki hienosti esillä

. Suoritan homman tosiaan ns. helpointa kautta eli ilman sylinterinkannen irroitusta.
Tätä varten tarvitaan kaksi erikoistyökalua eli paineilmakompressori paineensäätimellä ja sopivanpituisella ilmaletkulla sekä työkalusarja, jolla saa painettua venttiilinjousta sen ollessa kiinni kannessa.
Työkalusarja löytyi edukkaimmin Ebaystä vajaalla 65 eurolla sisältäen postit ja verot.
Setti löytyy helposti ebayn kautta vaikka nimellä "Engines Valve Spring Compressor Stem Seal Remover and Installer Tool Kit".
Työkalu yhdistetään paineilmakompressorin ilmaletkuun ja siitä sytytystulpan reiän kautta sylinterinkanteen. Paineilmakompressorin tehtävä on puskea riittävä paine sylinterikammioon ja estää venttiilin tippuminen moottorin sisään.
Foorumeita selatessani ja vanhaa hyllyltä löytynyttä Alfamerin "väyryskirjaa" lukiessani ohjeena tuli, että sylinterikammioon tulee syöttää vähintään 6bar paine. Itselläni paine asettui 6,3-6,5bar väliin joka oli riittävä.
Sitten vain tuo ebayn työkalu kiinni ja vaihtohommiin.
Työkalusarjasta pultataan yhdet osat kannen kumpaankin päähän kiinni jonka jälkeen niiden läpi pujotetaan pitkä akseli jota vasten käytetään tuota venttiilinjousen puristustyökalua. Noiden kanteen pultattavien osien alle joutuu mahdollisesti tekemään jonkinlaiset omat prikka- ja pulttiviritykset koska ainakin tässä oman moottorini kansissa on jonkinlaiset ohjainholkit nokka-akselin laakerikansia varten joita ei saa irti ja nuo laakerikansien pultit ovat aikas pitkät eikä mulla ollut hyllyssä lyhyempiä pultteja tuon työkalun kaveriksi jolla nuo kanteen pultattavat osat pysyy kiinni. Pahoittelut kun ei tähän hätään muistu noiden oikeita nimiä

.
Ekan kerran venttiiliä painettaessa se saattaa joillekin tuntua suht raskaalta jolloin on hyvä olla vaikka pala putkea ajamassa vipuvarren virkaa. Lisäksi painamisen seurauksena saattaa venttiili aueta ja ilma päästä pois sylinteristä. Tällöin ota vasara ja kopauttele varovasti venttiilin päähän jotta vuosien pintajännitys venttiilinsokkien ja venttiilin välillä laukeaa.
Pienen vasaralla koputelun jälkeen venttiilinjousta painettaessa pelkän jousen pitäisi painua alas ja venttiilin sekä sokkien jäädä ylös.
Tämän jälkeen ota erikoistyökalusarjasta magneettivarsi jolla saat ongittua venttiilinsokat pois paikaltaan ilman että ne tippuvat moottoriin. Varuiksi kannattaa kannen ympäristö vuorata räteillä ja pyyhkeillä jos sokka sattuu vahingossa putoamaan esimerkiksi asennusvaiheessa niin ei tipu vahingossa moottorin sisään.
Venttiilinvarren kumi lähtee sarjassa olevien pihtien avulla vetämällä pois paikaltaan. Tässä pitää olla samalla varovainen ettei naarmuta pihdeillä vahingossa venttiilinvartta koska sitten venttiili voidaan joutua uusimaan koska se ei enää tällöin ole tiivis.
Venttiilinvarrenkumit kannattaa laittaa öljyyn valmiiksi likoamaan jolloin ne on varmasti ja kunnolla voideltu ennen asennusta. Kumisarjan mukana tulee tuommoinen pieni asennusholkki jolla venttiilinvarren kumi saadaan asennettua paikalleen ilman pelkoa, että kumin huuli joka on venttiilinvartta vasten rikkoudu tai vaurioidu asennettaessa. Pihdit jolla venttiilinvarren kumi irroitettiin niin samoilla pihdeillä uusi kumi painetaan pohjaan saakka. Sitten vain paketti takaisin kasaan. Oma tyylini oli pistää sokat omalle paikalleen tuon venttiilinjousen lautasen päälle jonka jälkeen painoin työkalulla jousta kasaan ja samaan aikaan sormella painoin sokat takaisin omalle paikoilleen.
Ensimmäisen venttiilinvarrenkumin vaihdossa mulla meni noin 10 minuuttia sopivaa tekniikkaa hakiessa jonka jälkeen loput kumit pakoventtiileitä lukuunottamatta menivät alle 5min per venttiili.
Pakoventtiileiden kanssa ongelmaksi muodostui molemmilla puolilla ahdas tila kun työkalu otti kiinni joko ilmastoinnin letkuihin tai auton koriin/seiniin.
Mutta kyllä nuo pakopuolen venttiilinvarrenkumit sai hyvin hoidettua vaikka tilaa ei ollut yhtä paljon kuin imupuolen venttiilien kanssa.
Yhteensä tähän M113 moottoriin menee 24kpl venttiilinvarren kumeja eli 3kpl per sylinteri, mutta hommasin varuiksi parit ylimääräiset kumit koska osasin arvata että asennusvaiheessa saatan pihdeillä vahingossa vääntää ja vahingoittaa uutta kumia. Onneksi tuli varauduttua...
Sitten toisenpuolen kimppuun.
Tässä tosiaan lähikuvaa tuosta prikka ja pulttivirityksestä jota joutui käyttämään johtuen kannessa olevista ohjainholkeista sekä pitkistä pulteista.
Koko homma oli tosiaan siinä venttiilinvarren kumien osalta jonka jälkeen alkoi kannen kokoaminen.
Kokoamisen päätteeksi laakerikansien pultit oikeisiin momentteihin. Laakerikansien irroituksen yhteydessä tarkistin ensin, ettei nuo pultit olleet liian venyneet joten uskalsin ne käyttää uudestaan.
Päätin tehdä venttiilinkopan tiivisteiden kanssa niinsanotun kokeen. En vaihtanut koppiin uusia tiivisteitä koska nuo edelliset vaihdoin silloin viime vuonna ja olivat edelleen elastiset ja uudenveroiset. Öljyvuotoa oli edelleen hieman havaittavissa, mutta tälläkertaa vuoto oli ainoastaan kannen ja kopantiivisteen välissä joten kokeilin hillitysti laittaa massaa väliin putsaten ensin tiivisteiden ja kannen pinnat öljystä.
Hieman on väljyyttä vanhoissa kumeissa

.
Seuraavana vuorossa loppukokoaminen eli moottoritila kasaan.
Se oli siinä

. Päätin odottaa seuraavaan päivään ennen moottorin käynnistämistä jotta tuo tiivistemassa venttiilinkopissa kerkeää kuivumaan rauhassa.
Viimeisenä silauksena vaihdoin vielä moniurahihnan joka on odottanut hyllyllä melkein vuoden omaa vuoroaan.
Seuraavaksi voisin alkaa paneutua tuulilasin oikeanpuolen puhallinläppään/vivustoon koska sieltä on ilmantulo lakannut jättäen oikean puoliskon ikkunasta hieman pidemmäksi aikaa huuruun. Täytyy sitä alkaa selvittelemään seuraavaksi.
Kiitokset ja jälleen seuraavaan kertaan. Pistä kommenttia jos jotain tulee mieleen

.