Heikki H. kirjoitti:Niipäs näkyy olevan. Omas vaan oli sellaiset sumu/vilkku kompinaatiot, joita epäilin että on hankittu aikansa completosesta/design meklinistä. Eikös siinä 65-> ole juuri sellainen yhdistelmä? Tuolla ilmasuulake jutulla tarloitin nimen omaan että 190:jä ovat, 200:han on c-pilariis reijjät. Lieneekö muuten vielä <63, joka iikka? eikös sinä vuonna tullu joitan muutoksia esim. etujarrut?
Kyllä näin juuri. Nyt en muten muista, onko niissä 200:n etuvilkuissa automaattisesti myös sumarit. Niin ja 200:n ja sumarillisen 190c:n erottaa nopasti juuri noista takailmanpoistoaukoista, kuten sanoit.
Vuonna 1963 tuli elokuun kesälomien yhteydessä tosiaan etujarrut levyiksi, mutta ei sitä ulkonäöstä pysty helposti sanomaan, onko levyt vai rummut. Joten eiköhän nuokin kolme autoa ole noin mallia 1964, sillä taksissa ei kai tuolloinkaan ollut kamalan vanhoja autoja. Vai oliko, en ole selvittänyt? Takanahan on pitkä jono W110-pirssejä, mutta niistäkin ainoa, jonka nokka näkyy, on 190c.
Sitten vielä noista mallimerkinnöistä. Tuo "190c" ja "190 Dc" kirjoitetaan tosiaan juuri noin, ei esimerkiksi "190 C", niinkuin jotkut joskus kirjoittelevat virheellisesti. Tai "220 B" ja "220 SEB", jotka ovat oikeasti "220b" ja "220 SEb". Tuollainen "C" erikseen kirjoitettuna olisi sitten kupee, vrt. "250 C". Noita erikoisia mallimerkinöjä näkee paljon netissä, etenkin amerikkalaisten sivuilla.
Täällä foorumillahan on lisäksi tapana hieman erikoisesti kiroittaa "W110", vaikka periaatteessa mallin tyyppi olisi "W 110". Mutta onneksi kovin moni ei kirjoita tyyliin "240D" tarkoittaessaan 240 D:tä. Pysyiköhän yksikään lukija kärryillä?
-Daaz
Speed kills, but it also makes you very fast.
114.073 1976 (H) – 114.023 1974 (H) – 114.073 1975 (V) – 114.073 1974 (V) – 126.046 1990 (M)