W140 on siitä merkillinen auto, että se näyttää vierellä seistessä perin järeältä -- sisällä hallissa. Niin moni muukin, mutta W140 antaa saman massiivisen vaikutelman myös pihalla.
Ensin pikasilmäykset pitkin koria. Maalipinnassa valoa vasten muutamia konepesun jälkiä, keulassa jokunen pieni kiveniskemä -- ainoa ruostepaikka oli takaluukun kantin sisäpinnassa. Ei näy ulos, ja 4 milliä pitkä jälki on helppo korjata vaikka itsekin.
Päällisin puolin W140 vaikuttaisi siis kestävän tuommoisen 11 vuotta ulkopinnaltaan varsin moitteitta -- verrataanpa vaan 210-korin keskimääräiseen tilanteeseen!
Sisällä jatkui sama ehjä linja -- siistiä, siistiä. Yksi tahra matossa, muuten auton voisi myydä suunnilleen uutena. Jopa mersun ei-niin-laadukkaan oloinen karvalankamatto oli iskussa. Pitkä miinus siitä, että osa kojetaulun valoista oli pimeänä. Auto oli ilman ilmastointia, ja lämppärin säätörullat ovat jotensakin halvan näköiset mustasta muovista tehdyt kiekot. Grr. (Siinä nelisatasessa olisi ollut automaatti-ilmastointi muuten).
Kaikki varusteet toimivat sähköpeilejä ja meikkipeilien valoja ja "peruutusviisareita" myöten, ainoastaan sähköantenni kangerteli.
Ei kun autoon ja baanalle. Kutonen käynnistyy arvokkaasti parin pyörähdyksen jälkeen ja käy nätisti. Ovea kiinni vetäessä huomaa uksen paksuuden, kerroslasi ei ole ainoa tukeva osa. D silmään, kattoluukku ja ikkuna kiinni ja Becker hiljaiselle. Puhallin pois päältä ja katso: sisälle ei kuulu kerrassansa mitään, ei sisältä ei ulkoa. Vaikuttavaa. Tukeva ihminen kuten allekirjoittanut kiroilee hetken penkin selkänojan kapeutta, mutta päättää sitten syöksyä liikenteen sekaan. W140 pyörähtää pihassa kokoonsa nähden ketterästi kadulle, ohjaus on melkein jenkkimäisen kevyt ja ainakin koeajoauton 225-renkailla palauttaa hitaassa ajossa mersunkin mittapuulla tahmeasti. Tien kolhut tuntuvat taajamanopeuksissa selkeästi, tuloksena jopa pientä epämukavuutta ja kumahtelua. Jos kuka on ajanut hyvää W123:aa, tietää käytöksen. W140 on muutenkin selkeästi mersun tuntuinen: sukulaisuutta W126:een tai W124:aan tai jopa C-malleihin ei tarvitse epäillä. Koeajoauton laatikko oli mukavin ikinä kokemani MB-automaatti. Varomattomalla kaasunkäytöllä auto ampaisi paikaltaan kyllä, muuten loota vaihtoi melkein GM:n tuotteiden veroisesti, mutta pienemmälle ei millään. Joko alasvaihtovaijerissa on kiristämistä tai laatikossa vikaa, mutta mielestäni 60 km/h nopeudesta kaasu pohjaan painettaesssa vaihteiston tulisi heittää neloselta ainakin kolmoselle.
Vauhdin tarpeeksi hiljentyessä tapahtuivat vaihdot pienemmälle kyllä oikein.
Ja entä sitten se 193 hv 2,8 litrainen kutonen painavan W140:n nokalla? Ei toivoton tapaus sittenkään. Mercefreakenin mukaan W140 S280 painaa 1890 kg -- tätä sopii verrata esim. allekirjoittaneen S124:aan: 1800 kiloa ja 180 hv. Tehopainosuhde lienee aika sama! Nopeusmittaria katsomalla ei tuo W140:kaan tuntunut raketilta, mutta toisaalta. Vilkaisepa hetki jalkakäytävän misuja, niin taulussa on sittenkin huomaamatta kovat lukemat. Mielenkiintoista, että muuten erittäin hiljaisessa autossa (sisustuksesta kuului ihan joku satunnainen nitkahdus isommissa montuissa) tuo koneen ääni kuuluu kovilla kierroksilla yllättävänkin selkeästi. Pehmeästi tosin, mutta kumeasti, ja sylinteriluvusta ei voi erehtyä. Liikennevalolähetyksessä 2,8:lla pärjää jos viitsii polkea, tosin silloin kulutusmittari huitelee 20 litrassa...
Huomio vielä jarruista ja jousituksesta. Jarruissa on samalla tavoin pitkäliikkeinen poljin kuin esim Opel Asconassa. Jaa, että mistäkö tiedän? No, tuota....
Ässän jälkeen omalla kakkosnelosella tuli otettua pari tosi äkkipysäystä.
W140:n paino tuntuu vakiokuntoisessa pelissä selvästi. Pidemmissä maantien heitoissa kori ei jää "lellumaan", mutta tekee selvästi isompaa ylös-alas liikettä ja kauemmin kuin joku nelimetrinen perhepirssi. Maantiellä ohjaus on tunnokas ja tarkempi kuin maastureissa, mutta jostain VW Golfista siirtyessä sittenkin aika hehtaaripyssy. Toisaalta ässä kulki voimakkaan puuskittaisessa sivutuulessa ihan itsekseen suoraan. Urheiluautoksi älköön kukaan W140:aa luulko.
Noin muuten sopeutuminen mastodontin ohjaamoon käy kyllä hyvin; napeissa ja namiskuukkeleissa ei ole kerrassansa mitään, mitä ei olisi pienemmissäkin lajitovereissa tavattu. Sitä vastoin jälkitunne on erilainen; W140:ssa ei tunnu tingityn mistään.
Lopuksi pari kuvaa.
Sivuprofiili
Hymy
Komentosilta
Eivät mitään valokuvataiteen mestariteoksia, vaan kesken koelenkin kiireesti otettuja. Kyllä niistä merkin tuntee.
. Miltäköhän nuo näyttäisivät S124:n alla?
Pitäs itsekin käydä koeajamassa panzerwagen... Voi olla että sitten ollaan mennyttä miestä!
