Hieman aihetta sivuten.. lähinnä tuosta motiivinäkökulmasta ajatellen.
Mitä tässä on kuukauden verran Mesen omistanut, niin kyllä on saanut havaita pieniä kateuden merkkejä, vaikka kyseessä on vanha ja melko arvoton (vrt. uudet perheautot) Mese.
Tänään sattui kyllä kaksi huvittavaa tapausta peräkkäin. Ensinnä ohitin Lancia Y10:n, joka nopeusrajoituksen pudottua (kuljettaja puhui kännyyn) ajoi pientareelle ja vauhti laski siihen malliin että oletin kuljettajan kääntyvän. Hetken päästä Lancia sai kuitenkin vauhtia ja päästeli ohitseni töötti pohjassa ja selvästi jo yli rajoituksen
Sitten edessä oli vanha asuntoauto, joka ajeli silmämääräisesti Lanciaan nähden kilometrejä aiemmin reilua nopeutta, mutta nyt kun sain asuntoauton kiinni, sen vauhti hiipui aivan täysin. Ohitin asuntoauton ja ajelin kotiin mittarivirhe huomioiden aikalailla sallitun ylärajalla. Muutamassa kohdassa katsoin peilistä että mitähän rallia asutonauto alkoi ajamaan, kun näytti että tiellä pysymisen kans oli paikoin ongelmia.
Oli naurussa piteleminen kun pihaan päästyä siihen kurvasi hetken päästä samainen asuntoauto ja kuljettaja alkoi parkua että eikö Mersuja koske samat liikennesäännöt kuin muitakin
Kysyin mitä hän sillä tarkoitti ja kun vastausta ei tullut (jankkasi vain liikennesäännöistä), niin kysyin että eikös hänen pitänyt ajaa melko reipasta ylinopeutta jotta sai minut kiinni ja vastaus oli tyyliin "joo joo mutta oli pakko että pääsen sanomaan mitä typeryksiä täällä asuu". Koitin kysellä että mitenkäs Mersun kohdalla ollaan niin tarkkoja liikennesäännöistä, mutta asuntoauton kohdalla ei, niin niinhän siinä sitten kävi että tyyppi lähti soraa kaapien jatkamaan matkaa.
Ajotyyli ei ole muuttunut vuosien saatossa mihinkään, mutta jostain pirun syystä sitä on alkanut Mersun ratissa tuntua olevansa joku vihollinen tuolla tien päällä muiden silmissä. Ei tosin koske läheskään kaikkia autoilijoita, mutta joillekin Mersu näyttää olevan liikaa, sillä ei tässä muuta selitystä keksi miksi aiemmin ei tullut torvensoittoja tai huuteluja. Jännä että moni myös viittaa Saksan Mersuun, vaikka kyse on Suomi-autosta
