Auto on allekirjoituksen mukainen. Valo alkoi palamaan viime kesänä satunnaisesti silloin tällöin. En enää pysty palauttamaan mieleen, että jäikö palamaan käynnistämisen jälkeen, vai syttyikö vasta ajossa. Joka tapauksessa arvelin silloin sen liittyvän jollain tavalla jarrupalojen vaihtoon, koska olin juuri noihin aikoihin vaihtanut eteen uudet palat.
Nyt sitten ehkä kuukausi sitten abs-valo alkoi palaa jatkuvasti. Se jäi palamaan käynnistyksen jälkeen, eikä siis syttynyt vasta ajossa. Tämä kai sulkee ne joillakin vaivanneet pyöränlaakerit pois vikalistalta.
Ehdin tutkailla tuota hommaa vasta eilen ja aikaisempien viestien pohjalta epäilin sitä ylijänniterelettä tms., joka löytyy akun takaa. Hain uuden ja ensimmäisellä kokeilulla tuntuikin toimivan, abs-valo siis sammui normaalisti startatessa. Mutta eipä sammunutkaan enää toisella käynnistyksellä, eikä kolmannella. Lopulta parinkymmenen käynnistyksen jälkeen huomasin, että valo joko jää palamaan tai sammuu täysin satunnaisesti. Vaihdoin vanhan releen takaisin ja sama juttu.
Mittasin seuraavaksi latausjänniteen. Silloin kun homma pelittää, eli abs-valo ei pala, latausjännite tyhjäkäynnillä (valot päällä, puhallin kakkosella) on tasainen 13,8V. Abs-valon palaessa ensimmäisellä mittauksella latausjännite tuntui heittelevän tuosta 13,8V:sta lähes nollaan. Hetken luulin jo paikallistaneeni vian lataushäiriöksi, mutta uudelleen mitatessani latausjännite ei enää heitellytkään, vaikka abs-valo paloi.
En jaksanut asiaa enää illalla pimeässä tämän enempää ihmetellä. Nuo sähköjutut kun ovat itselleni aikamoista mystiikkaa. Tiedän ainoastaan sen, että sitä sinistä savua ei saa päästää järjestelmästä ulos...

Tänään abs-valo tuntuu sitten toimivan siten, että ensimmäisellä käynnistyksellä jää palamaan. Kun sammuttaa koneen ja starttaa heti uudelleen, valo sammuu normaalisti. Spooky! Osaako joku tämän sekavan kuvauksen perusteella epäillä jotain? Olisiko häikkä kuitenkin laturissa? Jännitteensäädin/hilipaketti?