Jatke-Heebo kirjoitti:
JP74 kirjoitti: Yhtälailla voi "siviili"-autossa vaikka koira oksentaa ja lapset tehdä tuhojaan. Kaikkia mahdollisia ihmisen eritteitä voi myös joutua penkeille muuallakin kuin taksissa.
Tunnetko paljon yksityisautoja joissa joku kuseksii kerran kuussa penkin likomäräksi? Olen noita koiran oksennuksia siivoillut useammin, ja kyllä se on ihan pieru saharassa verrattuna siihen kun joku tampio päättää puhaltaa illan nautintoaineet pihalle paineella
Itse henk.koht 12 vuotta taksi alalla olleena josta 5 vuotta yrittäjänä niin voin sanoa että kyllähän tuo asia riippuu ihan takseistakin mistä ne keikkaa ajavat.Itsellä ei ole koskaan meinaan kumpaakaan vahinkoa päässyt käymään 12 vuoden aikana.Esimerkiksi noihin minun autoihin (3kpl) ei ole koskaan kukaan kussut eikä yrjönnyt joten ihmisillä vaan on aikamoisia luuloja että niihin käy moisia haavereita lähes kokoajan toki onhan siinä suurempi mahdollisuus moiseen mutta ei sellaista kaveria tarvii kyytiin ottaa jolla on esim. kuset housuissa ja sen voin kertoa kokemuksesta että sen varmasti näkee tai viimeistään haistaa kun menee avaamaan asiakkaalle ovea.

