Turbo ei kestä Madeiran mäkiä
Turbo ei kestä Madeiran mäkiä
Tuli lomailtua Madeiralla ja juteltua taksikuskien kanssa. Taksikanta
on 90% Mersua ja nimenomaan vanhoja autoja. Jopa 123-korisia on
edelleen paljon ammattikäytössä ja niiden valmistus sentäään
loppui pitkälti yli 20 vuotta sitten. Valitettavasti en onnistunut pääsemään
123:n kyytiin kertaakaan.
Yleisin taksi oli 124-korinen Mersu, niistä iso osa 80-luvulta. Huomiota
kiinnitti, että vain harva näistä oli turbomoottorisia. Erään taksikuskin
mukaan turbo ei kestä Madeiran todella mäkistä maastoa.
Yhtään todella paljon ajettua taksia ei tullut vastaan, suurin lukema oli 1,3
miljoonaa km ja tietysti samalla moottorilla. Kanarian taksit näyttivät
olevan enemmän ajettuja. Saman taksikuskin mukaan 124:n suurin etu
uudempiin Mersuihin verrattuna on vähäinen elektroniikka ja sen mukainen hyvä luotettavuus.
Takseissa oli yleensä köyhä taksivarustus, ei edes ilmastointia tai
automaattilaatikkoa. Penkeissä oli lähes aina musta MB-Tex verhoilu ja
se oli moitteettomassa kunnossa.
Taksikyyti maksoi noin euron kilometriltä ja halvan hinnan salaisuus lienee
paljolti juuri vanhassa autokannassa, joka ei rasita pääomakuluilla.

- JuriPotkuri
- Mersumies
- Viestit: 518
- Liittynyt: Ti 22.11.2005 18:05
- Paikkakunta: Helsinki-Kallio
Kiinnititkö huomiota vieläkö ne työntelee niitä taksejaan. Itse vierailin saarella reilut 10 v. sitten ja ihmettelin paikallista tapaa työntää autoa eteenpäin taksijonossa, sitämukaa kun ensimmäinen keikan sai. Ihmettelin tätä suuresti. Tosiaan, aina kun ensimmäinen auto jonosta lähti, pomppasi koko jonon kuskit ulos autoistaan ja kimpassa työntelivät auto kerrallaan jonoa eteenpäin. Starttiakohan ne säästeli vai polttoainetta? Eipä tullut koskaan kysyttyä. Tyhjäkäyntiä eivät käyneet koskaan, liekö määräys vai sekin ihan säästösyistä. Muuten kiva kuulla että siellä on vielä 124 kanta voimissaan. Varmaan kovaa kyytiä jarruille ja voimansiirrolle, sitä mäkeä kun siellä riittää.
Terv. Juri
Terv. Juri
Maalla, merellä ja ilmassa...
Toihan on hyvä tapa toi työntely. Paikalliset liimap***eet täällä ei tietenkään harrasta moista
en itekään haluais jatkuvasti jonkun 5 metrin siirron takia käynnistellä ja sammutella autoani, voi olla piilevää saitautta, ihan sama 
Tohon turbohommaan, onko nyt kovin ihme että suurin osa autoista on 200 D tai 250 D? Ei sillä turbolla nyt niin paljon siellä tee, jotta selkeästi kalliimpi hankintahinta peittyis. Mutta niissä mäissähän ahdin ois pelkästään kiva, tohon en ees yritä ottaa kantaa tohon turboahtimen kestävyyteen mäkisessä maastossa.

Tohon turbohommaan, onko nyt kovin ihme että suurin osa autoista on 200 D tai 250 D? Ei sillä turbolla nyt niin paljon siellä tee, jotta selkeästi kalliimpi hankintahinta peittyis. Mutta niissä mäissähän ahdin ois pelkästään kiva, tohon en ees yritä ottaa kantaa tohon turboahtimen kestävyyteen mäkisessä maastossa.
- JuriPotkuri
- Mersumies
- Viestit: 518
- Liittynyt: Ti 22.11.2005 18:05
- Paikkakunta: Helsinki-Kallio
Poikasena Hesassa asuessa muistan samaa taksien tehneen, erikoisesti jos oli vähänkin alamäkeä kuten silloisella Kalevankadun tolpalla kuin myös 'Perunassa' asema-aukiolla(tuolle nimelle historian tietää Kannonkarin Hessu, jos lukee tämän).Samoin Oulussa asuessani 60-luvun lopussa, siellä oli ihan yleisenä tapana työnnellä tolppajonossa.Mitä siinä sitten säästeltiin, kalliit varaosat vai mitä lienee tai sitten se kun näin muutkin tekee.....JuriPotkuri kirjoitti: tapaa työntää autoa eteenpäin taksijonossa, sitämukaa kun ensimmäinen keikan sai. Ihmettelin tätä suuresti. Tosiaan, aina kun ensimmäinen auto jonosta lähti, pomppasi koko jonon kuskit ulos autoistaan ja kimpassa työntelivät auto kerrallaan jonoa eteenpäin. Starttiakohan ne säästeli vai polttoainetta? Eipä tullut koskaan kysyttyä.
Terv. Juri
Make44
Enpä nyt kiinnittänyt huomiota työntöön, näyttivät vapaalla laskettelevan
ainakin mäkisessä jonossa.
Kerran Suomessa kuulemma bussikuski komensi matkustajat
työntämään bussia, kun se liukasteli lumisateella. Oli vielä kovasti
pakkastakin. Tapauksesta kertoi eräs ulkomaalainen entinen kollega,
joka siihen aikaan asui Suomessa eikä vielä käyttänyt pitkiä
alushousuja. Oli kuulemma työntökeikan jälkeen käyttänyt ja oli
myöskin vakavasti harkinnut paluuta lämpimiin maihin.

Tai kuten Turun jyrkässä Aninkaistenmäessä on joskus kuultu talvella bussimatkustajan huutavan kuskille:JarkkoN kirjoitti: Kerran Suomessa kuulemma bussikuski komensi matkustajat
työntämään bussia, kun se liukasteli lumisateella.
- Etkö sää nyt yhtään kovempaa pääse?
Johon kuski:
- Kyllä mää pääsen, mutta kun on kielletty autoa jättämästä.

S124 300TD -93
W123 200 -84
W111 220SeB -64 edelleen projekti...
EX BMW 520i -84
EX MB 190 -89
EX MB 300TE 4matic -89
EX Land Rover Discovery Tdi -97
W123 200 -84
W111 220SeB -64 edelleen projekti...
EX BMW 520i -84
EX MB 190 -89
EX MB 300TE 4matic -89
EX Land Rover Discovery Tdi -97