Ja taas pientä parranpäristystä, sekä evääksi heille jotka taltioivat tämänkin vuodatuksen tiedoksi. Tietenkin kaikki vaivat tulevat kasapäin kuten epäonnikin eli ei kahta vaivaa ilman kolmatta. Kun pumppu ja pakarinen (ei i-Hanna) olivat kunnossa, niin takanavat alkoivat rohista tai itse asiassa raaputtaa jatkuvasti auton edetessä. Ensi diagnoosi oli kives jarrupalan ja levyn välissä. Sellainen löytyikin. Mutta eipä sen poistaminen kauaa auttanut.
MUTTA PULTTIBOISISTA LÖYTYI SÖNDABÖCKEN

. ÄLKÄÄ ANTAKO KENENKÄÄN PELLEPELOTTAMAN RUSIKOIDA AINAKAAN 8-REIKÄALUJA PAINEPYSSYLLÄ KIINNI. VANTEESSA PULTIN VASTAURA ANTAA MYÖTEN SEN VERRAN, ETTÄ PULTTI PAINUU PARISEN MILLIÄ LIIAN SYVÄÄN JA NIINPÄ PULTIN PÄÄ SITTEN ULOTTUU RAAPIMAAN RIPUSTUKSIA. EDESSÄ TÄTÄ EI TAPAHDU. Toki tämä ilmiö vaatii varmasti muutaman kymmenen kertaa vanteen irroituksen ja laiton, mutta ajan mittaan sekin sitten tapahtuu.
Nyt asia on omalla kohdalla korjattu, mutta näin voi siis käydä, eikä heti ensimmäisenä tarvitset alkaa purkaa jarruja tai saati takalaakeireita. Mutta tämä ilmiö esiintyy siis vain aluvanteiden ja painepyssyn vahingollisesta "yhteistyöstä" seuraten.