Yritin edellä hiukan provosoida, mutta kukaan ei tarttunut koukkuun.
Moni ehkä ihmettelee, miksi päällepäin täysjärkisen oloiset ihmiset ihannoivat
vanhoja autoja ja väittävät niitä jopa paremmiksi kuin uusia autoja. Eikö muka nykyään
osata autonvalmistusta paremmin? Eikä materiaalitekniikka ole kehittyneempi?
Eikö vanhaa mersua joudu korjaamaan, kun samanhintainen uudempi auto ei
vaadi niin paljon korjauksia?
Vastaus on hiukan nurinkurinen: vanhat mersut tehtiin korjattaviksi, niitä pitääkin
korjata. Uudempi autoja ei ole suunniteltu korjattaviksi.
Esim. W124 suunniteltiin kestokulutushyödykkeeksi, jonka ei ole tarkoitus hajota tietyn
ajan kuluttua. W124 elinkaaressa on ensin takuuvaihe, jolloin mikään ei saisi hajota,
koska korjaus menee valmistajan piikkiin. Jokainen vika on epäonnistuminen. Tämä
vaihe oli vain vuoden mittainen tai 100.000 km (korjatkaa, jos muistan väärin).
Seuraava vaihe on "auton tavanomainen kestoikä", jona aikana auton valmistaja
joutuu korvaamaan osan korjauksista virhevastuun nojalla. Tämän vaiheen
määrittää muiden autojen kesto ja se on nykyään 200.000 km ja kuusi vuotta.
Mersu on tiettävästi ottanut piikkiinsä vanhempienkin autojen vikoja, kun kysessä
on ollut selvästi tehtaan moka.
Kolmas vaihe on Mersun suunnitellun käyttöiän loput vuodet ja kilometrit. W124
dieselille tämä on 500.000 km ja 30 vuotta. Tänä aikana autoon saa tulla vikoja,
mutta vain sellaisiin kohtiin, joista ne on helppo ja nopea korjata. Valmistaja takaa
osien saatavuuden tänä aikana ja tukee merkkikorjaamoita työkaluilla ja korjausohjeilla.
Auton huolto ja vikojen korjaaminen on hyvä pisnes, joten pitkä käyttöikä ei haittaa.
Lisäksi käytetyt autot tavoittavat nekin asiakkaat, joilla ei ole varaa uusiin autoihin.
Näin saadaan merkkiuskollisia asiakkaita, jotka jonain päivänä ostavat uuden Mersun
(siis muualla kuin Suomessa).
Viimeinen, neljäs vaihe on museoautoikä. Hyvin säilyneet autot alkavat nostaa arvoaan ja
muuttuvat keräilykohteiksi. Tehdas toimittaa edellen osia ja tukea, mutta ei
velvoita merkkiliikkeitä pitämään yllä korjaustoimintaa. Jos autolle odotetaan pitkää
ikää ja myöhempää arvonnousua, siihen kannattaa laittaa aitoa jalopuuta kojelautaan.
Tavanomainen automerkki (esim. japanilaiset) poikkeaa huomattavasti filosofialtaan
vanhoista Mersuista. Autoilla on vain yksi elämä. Uusi auto tehdään 200.000 km
ja 6 vuotta varten. Japanissa auto saa 6 vuoden takuun. Tämän jälkeen erilaisilla
autonpitoon kohdistuvilla maksuilla pakotetaan asiakkaat ostamaan uusi auto. Vanha
joutaa paaliin, vaikka siinä ei olisi koskaan ollut yhtään vikaa ja mittarissa olisi vain 30.000 km.
Monissa tuotteissa on sisäänrakennettuja aikapommeja (planned obsolescence), joilla pyritään
estämään tuotteen käyttö suunnitellun käyttöiän päätyttyä. Lievimmillään tamä
näkyy muotoilussa, joka uudistetaan määrävälein, jotta vanha auto näyttäisi vanhalta.
Pahimmillaan tämä tarkoittaa, että autoa ei voi korjata eikä siihen saa varaosia ja
auton osat on ohjelmoitu hajoamaan tietyssä vaiheessa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Planned_obsolescence" onclick="window.open(this.href);return false;
Esimerkiksi Mazdassa on hyvin korkeat varaosahinnat. Kolaroitu Mazda voi mennä lunastukseen,
vaikka vain muutama prosentti osista jouduttaisiin vaihtamaan. Mazdaa ei ole tarkoitettu
korjattavaksi vaan ajettavaksi täysin ilman vikoja paaliin saakka vaikka ilman öljynvaihtoja.
Tällaiseen autoon ei ole tarkoituksenmukaista laittaa jalopuupaneleita ja autoa on melko vaikea
pitää kannattavasti hyvin suurilla kilometrimäärillä.
Erityisesti Japanissa ja USA:ssa on tavoitteena, että asiakkaat ostavat nimenomaan uusia
autoja. Käytettyjä autoja myydään lähinnä, kun vanha omistaja kuolee tai tarvitaan auto
eri käyttötarkoitukseen. Tosin USA:ssa on tapana ostaa ja pitää monta autoa. Uudet
autot ovat hyvin halpoja ja niitä myydään paljon. Valtio pyrkii tukemaan erityisesti
kotimaisia valmistajia, sikäli kuin mahdollista.