Päivitelläänpä pitkästä aikaa tätäkin topikkia. Paljon muuta ei ole tapahtunut kuin "kovaa" ajoa, mutta seuraavassa tärkeimmät, kronologisessa järjestyksessä:
Valojen kytkimen 2 polttimoa tuli vaihdettua
Helppo homma. Kytkin vetämällä irti (siinä jo eka polttimo), sisältä mutteri auki ja koko kytkin lähtee vetämällä pois, sitten näkee jo toisen polttimon. Ainoa ikävämpi homma on korkeussäädön vakuumiletkut, jotka on niin kireät, että tahtoi lähteä itsestään irti ja pinkaista kojelaudan sisään piiloon.
Polttimot on 0,5W sumutetut mallit joita saa vain Mersulta ja maksaa Sunilla n. 2,50 e per kpl.
Lokakuun alussa tuli täyteen vuosi tiukkaa 560 omistajuutta. Kilometrejä tuli tuossa ajassa 8300. Bensaa paloi 1290 litraa ysikasia. Keskikulutukseksi tulee siis 15,54 l/100km. Se onkin lähes tismalleen mitä pumpulla tulee nykyään kuluneen tankillisen keskikulutukseksi. Autoa ostettaessa halpa bensa oli 1,39 e/l, lokakuussa se oli 1,59 e/l. Nyt kirjoitushetkellä hinnat on tullut vähän alas ja halpa bensa on n. 1,54 e/l.
Viime kuun alussa alkoi sitten tapahtua vähän enemmän, kun tyhjäkäynti alkoi paheta huomattavasti siitä jo entisestään aika heikosta tilanteesta.
Kone kävi tyhjäkäyntiä vapaalla n. 1600 rpm ja liikenteessä koskematta kaasupolkimeen auto kiihtyi itsekseen sinne 60 kph...
Mekaanikko totesi jo vuosi sitten talvella purettuaan tyhjäkäyntimoottorin, että se oli ehjä, joten ensimmäisenä en suostunut uskomaan, että vika oli siinä. Epäilin kaikkea löysästä imumäärämittarin läpästä tyhjäkäyntireleeseen.
Vaihdettiin kuitenkin nimimerkki karran kanssa päittäin tk-moottoreita, ja niinhän siinä kävi, että tyhjäkäynti vähän laski. Tiedettiin jo etukäteen "karran" tyhjäkäynnin tarkkailusta, että hänelläkin tk-moottori vähän joko vuotaa letkuistaan, tai sitten on jumissa. Kuitenkin minulla laski tyhjäkäynti n. 1200 rpm tienoille.
Päätettiin molemmat vaihtaa tk-moottori, ja tilattiin niitä vielä kolmannen foorumilaisen kanssa kimpassa Autohaus AZ:sta. Samalla laitettiin pukinkonttiin kaksi kumiletkua joita pitkin ilma tk-moottorin kautta kulkee. Lisäksi uusin kumiletkujen välille tulevan yhdysletkun, joskin se ei nyt ollut OEM putkea.
Koko setin hinnaksi tuli reilu parisataa taalaa. Auto ehti seisoa kolmisen viikkoa sillä aikaa ku venasin uusia osia...
Joitakin kuvia:

tk-moottorin paikka. Irrotetaan ilmanputsarin koppa ja tk-moottorin piuhat ja vehje lähtee suurin piirtein vetämällä irti. Vaihto on siis n. 5 minuutin homma kun sen on pari kertaa opetellut. Oikeasti tk-moottorin ympärillä kuuluisi olla kuminen pultilla kiinni oleva panta, mutta minulla se on rikki. Tk-moottoria irrotettaessa kannattaa varoa vieressä olevia vakuumiliittimiä jotka aiheuttaa itsessään ongelmia, jos herkkänä muoviosana katkeavat...
Syötin 12v tk-moottorille ja katsoin minkä verran läppä liikkui. Vastaus näkyy kuvassa. En ole nähnyt ehjästä vehkeestä minkä verran männän pitäisi liikkua, mutta epäilen, että tuossa se jää vähän auki.
Uusi kiiltävä tk-moottori paikoillaan. Nuo uudet kumiosat olivat hiton tiukat, aivan eri tasoa kuin vanhat kuivahtaneet ja väljät letkut. Todennäköisesti korkeata tyhjäkäyntiä aiheutti jumivan tk-moottorin ja vuotavien letkujen yhdistelmä.
Kone alkoi käydä "oikein" eli käynnistettäessä käy hetken noin tonnia, sitten laskee alemmas, ja hetken päästä taas vähän lisää alemmas. Vaihde päällä tyhjäkäynti on n. 500-600 rpm ja vapaalla parikolme sataa enemmän.
Tuo matalampi tyhjäkäynti vaikuttaa yllättävän paljon koko auton tuntumaan. Vaihteenvaihdot ja D:lle laittaminen nykäisee luonnollisesti paljon vähemmän. Todennäköisesti bensaa kuluu vähemmän, ja jarrupaloja, kun ei tarvitse kaiken aikaa liikenteessä seistä jarruilla. Nyt talvella on tietty vaarallistakin jos parkkipaikalla vaihdetta vaihtaessa auto ryntäisi heti 1600 rpm voimalla eteen/taaksepäin...
Pari viikkoa sitten saapui Saksasta karran kautta uusi lelu, eli vihdoinkin orkkis radio, Becker 830 tai pitkältä nimeltään Mexico Cassette Diversity.
Kaikki valot ja ominaisuudet pelaa, lukuunottamatta pientä pikselivikaa äänensävyn näyttökuvaajassa, "palkin" keskeltä puuttuu yksi "pala" jos venyttää palkkia tappiin. Tämä symmetrisesti sekä ylhäällä että alhaalla. Muuten näyttö toimii täysin. Lisäksi volyyminappula ei aivan täydellisesti naksahda ylöspäin painettaessa, mutta toimii, ja tavallaan naksahtaa, mutta ei samalla tavalla kuin alas painettaessa.
Hintaa tuli vajaa 130e rahteineen, joka oli varsin edullinen hinta näinkin "soivasta" pelistä.
Kuten aiemmasta tarinasta näkee, on tässä autossa radio ja kaiuttimet vaihdettu auton ollessa Ruotsissa aftermarkettiin. Niinpä Beckerin asentamiseksi täytyy syventyä vähän radion piuhoitukseen.
Auton stereojohtosarjasta on alkuperäiset Beckerin ja kaiuttimien liittimet heitetty stereoita vaihtaessa pois; ne kaikki piti hankkia uudet. Beckerin 4-pinnisen pääliittimen sain karralta. Autoradio-asennuksesta Lappeenrannasta löytyi muut liittimet: kaksi kaiutinliitintä (vasen ja oikea) sekä liitin antennin herätesignaalille. Tulevaisuuden murheeksi jää hälyjen liittimen metsästys.
Nykyisessä kuosissaan radion kolosta keskikonsolista tarttuu käteen kolme nippua piuhoja:

1. nippu, josta löytyy maa, virta, antennin heräte, valot, jne.

2. nippu, jossa epäilen olevan orkkiskaiuttimien piuhat

3. nippu, jossa näyttäisi olevan aftermarket-kaiuttimien piuhat
Mitä tulee kaiuttimiin, niin eteen asennetut hirveän näköiset diskantit lähti nyt.
Ennen näytti tältä:
Nyt näyttää tältä:
Ropaamaan kun rupesin, niin päätin samalla syventyä keskikonsolin alemman osan sielunelämään ja korjata vaihteenvalitsimen valot, tarkistaa faderin, sekä vaihtaa vaihdekepin orkkikseen.
Tuhkakuppi täytyy irrottaa päästäkseen kunnolla käsiksi radioon, mutta se täytyy irrottaa myös keskikonsolin alaosan purkamiseksi.
Purku alkaa vetämällä etummaista osaa etupäästään ylös, ja sitten vetäjään päin.
Minulla naksahti istuinlämmittimien nappulat irti puusta saman tien, niissä on niin lyhyet piuhat.
Sitten taaimmainen levy liukuu eteenpäin ja nousee keulastaan ylöspäin.
Nappuloiden piuhat ovat erittäin lyhyet, erityisesti reiserechnerin kontrollipaneelin piuhat, joten ne täytyy irrottaa päästäkseen käsiksi keskikonsolin sisuksiin.
Vaihteenvalitsimen valot ovat vaihdepömpelin etuosassa alhaalla. Kuvassa valkoisena pilkottava kanta lähtee alaspäin vetämällä.
Huom. vaihteenvalitsimen polttimo on 1,5W, ei 0,5W kuten ylempänä kojelaudassa olevat polttimot. Polttimo maksaa n. 3 euroa.
Tässä vaiheessa totesin, että vaihdekeppi on niin vaikea vaihtaa, että jätän sen toiseen kertaan. Vaihto käytännössä vaatii että koko keskikonsoli nostetaan pois autosta.
Aftermarket nuppi on asennettu autoon rälläköimällä orkkis keppi varrestaan poikki ja vetämällä painettava nuppi varteen jollain silikonin tyyppisellä massalla.
Fader oli ohitettu irrottamalla nappulan kanta kytkimestä, ja laittamalla kantaan hyppypiuhat puolelta toiselle. Otin hypyt pois ja kytkin kannan takaisin kiinni. Nyt faderissa palaa valo.
Puupaneeli oli aika naarmuinen.
Kun se kerran oli irti, päätin hioa ja kiillottaa sen.

1500 paperilla hiottu

Sama pyyhittynä

2000 paperilla hiottu, ja sitten hiomatahnalla hangattu

Koko pala kiillotettu ja vahattu Korrekin kestovahalla.
Lopputulos ei ollut mitenkään hyvä (olisi pitänyt käyttää paljon enemmän aikaa), mutta lakka on kyllä halkeillut useasta kohdasta, joten auton puut täytyy joka tapauksessa tulevaisuudessa irrottaa ja lakata uudestaan.
Nyt loppuu aika, ja autolla pitää päästä huomenna ajamaan, joten putsasin ympäröivät nahkaiset sopukat AutoGlymin nahanhoitoaineella, nappulat ja vaihteenvalitsimen puhtaalla liinalla, ja laitoin konsolin nippuun. Radio olkoon paikallaan kunnes onnistuu vetää muutkin piuhat siihen kiinni, kuin antenni.
