Tässä muutama viikko sitten tuli hankittua käyttöautoksi tuollainen 230E (bensiinimoottori) vm. 87. Pari ensimmäistä viikkoa kaikki toimi moitteetta, mutta tuossa eilen olin pysäköimässä autoa, niin tyhjäkäynti alkoi ensi heitellä 500-1500 välillä ja lopulta moottori sammui. Moottorin sai kyllä käyntiin, mutta sama heittely ja sammahtelu alkoi välittömästi uudestaan, kaasun painamisella ei juurikaan saanut parannusta asiaan.

Myöhemmin illalla kävin vielä koettamassa, niin moottori ei käynnistynyt enää ollenkaan. Startti pyörittää moottoria hyvin ja ihan satunnaisesti tulee hörähtelyä, mutta käyntiin sitä ei saa. Tavallaan oireet ovat hiukan samat kuin polttoaine olisi lopussa, mutta mittarin mukaan sitä pitäisi vielä olla jäljellä. Lisäksi hiukan aikaisemmin huomasin moottoritielle kiihdytettäessä, että jos kaasun lämäsee kerralla pohjaan, niin moottori alkaa käydä epätasaisesti ja vääntö häviää, jos kaasun painaa rauhallisesti, ei ole ongelmaa. Pari päivää sitten myös abs:n varoitusvalo paloi yhden 5km ajomatkan aikana, mutta myöhemmin seuraavalla ajokerralla abs taas toimi normaalisti. Lisäksi cruiseri ei toimi, mikä oli tiedossa jo autoa ostettaessa, myyjä sanoi, että vika saattaa olla jarruvalokatkaisijassa.
Kysymyksessä on tuskin sytytysvika, sillä sytytysjohdot ja virranjakajan kansi oli kuulemma vaihdettu vähän ennen auton ostoa ja ne näyttivät hyväkuntoisilta.
Ihan näin mielenkiinnosta kysyn samalla, että miten se economy-mittari toimii. Villi veikkaus olisi, että se on yksinkertaisesti vain alipainemittari, vai onko siinä jotain hienompaakin tekniikkaa?
Haulla löytyi ihan kivasti tietoa mm. ylijännitereleestä ja jarruvalokatkaisijasta. Luultavasti yritän saada tuon vain mahd. pian korjaamolle, kun haluan se cruiserinkin toimimaan. Toisaalta, jos jotain köyhän miehen helposti toteutettavia diagnoosivinkkejä tms. löytyy, niin otan mielelläni vastaan.
Auto on muuten tuotu Japanista muuttotavarana ja kohtuullisen vähän on kilometrejä mittarissa n. 279k. (ellei sitä ole sitten ruuvailtu

), viimeisin katsastus oli mennyt läpi huomautuksetta.
