
Timppa.
Juu, tätä jäin itsekin miettimään...unski kirjoitti:Saattaa käydä siten, että jouset "litistyvät" liikaa ja taipuvat. Oma kokemus on, että nuo "lautaset" tahtovat kiristyä todella tiukkaan jousen väliin, mikäli huono tuuri käy. Toinen ongelma on monesti ollut, ettei liian lyhyen välimatkan päähän toisistaan laitettujen lautasten "isku" riitä. Muuta se selviää äkkiä kokeilemalla.![]()
Timppa.
Niin, tämä saattaa jäädä ratkaisuksi, puristimen laatikossakin on lueteltu lähes kaikki MB:t paitsi pystäritOlli Lajunen kirjoitti:Kokeile ihmeessä! Mua jäi kaivelemaan että onnistuisiko yläkautta puristimilla kun viimeksi oli apurunko alhaalla. Tuolloin ei ollut puristimia tarjolla.
Paino päällä tunkin varassa alapallon irrottamalla olen jousia vaihtanut muuten, näköjään ihan tehtaan hyväksymä toimintamalli.
Pieni korjaus. Tehtaan ohjeilla palloniveliä ei irroteta ollenkaan vaan tulivarsi irrotetaan puslista. näin jousi ei pääse ponnistamaan ulospäin. Tunkin saa aika hyvin tuettua tukivarteen. Liikekin on suoraviivaisempaa tällöin alaspäin.Säätöruuvien asento vain pitää muistaa ennen irrotusta merkitä. Tällätavoin olen itse aina vaihtanut, tuo tukivarren kaareva liike kun pallonivel on irrotettu häiritsee suuresti.Paino päällä tunkin varassa alapallon irrottamalla olen jousia vaihtanut muuten, näköjään ihan tehtaan hyväksymä toimintamalli.
Aiheellinen tarkennus. Itse olen karsastanut noita tukivarren pultteihin koskemista ettei kulmat mene pieleen. Alapallon irrottamalla 200D:n jousi ei ollut kovin suuressa jännityksessä ja ei mielestäni pääse sieltä itsetään tulemaan vaan sitä piti myös avittaa ja tietysti huomioida jousen laukeamissuunta sopivalla suojautumisella. Suositeltavampaa on kuitenkin tehdä vaihto tehtaan ohjeen mukaan.unski kirjoitti:Pieni korjaus. Tehtaan ohjeilla palloniveliä ei irroteta ollenkaan vaan tulivarsi irrotetaan puslista. näin jousi ei pääse ponnistamaan ulospäin. Tunkin saa aika hyvin tuettua tukivarteen. Liikekin on suoraviivaisempaa tällöin alaspäin.Säätöruuvien asento vain pitää muistaa ennen irrotusta merkitä. Tällätavoin olen itse aina vaihtanut, tuo tukivarren kaareva liike kun pallonivel on irrotettu häiritsee suuresti.Paino päällä tunkin varassa alapallon irrottamalla olen jousia vaihtanut muuten, näköjään ihan tehtaan hyväksymä toimintamalli.
XJR jaguaarissa muuten vaihdetaan etujousi siten, että tukivarsi "nostetaan" pitkällä "erikoiskierretangolla" tangolle on ihan paikka jousen yläpäässä. Tekaisin itse joskus tuollaisen työkalun kun jouset piti moiseen rassiin vaihtaa.
http://www.jaguarforum.co.uk/f38/xj8-fr ... 20735.html
Asiaa voisi kokelilla pystärissä siten, että tekee vahvat "laput" jousikupin yläpuolelle ja tukivarren alapuolelle, tällöin voisi jättää niveletkin kiinni...
Timppa
Wuan tätä se ylermi justihinsa suosittel poijjaat ottoo opiksee ja hyvä tulloounski kirjoitti:
Asiaa voisi kokelilla pystärissä siten, että tekee vahvat "laput" jousikupin yläpuolelle ja tukivarren alapuolelle, tällöin voisi jättää niveletkin kiinni...
Timppa
Kyllä ne tukivaren pultit pitää ainakin löysätä, pultit kiristetään vasta kun auto on renkaillaan. Tällöin puslat ei jää jännityksiin, eikä kumi murru niin helposti. Varsinkin kun vaihdetaan eripituisia jousia. Enkä sinänsä kääntelisi tukivarsia ääriasentoihinsa turhaan puslien ruuvit tiukalla, vanhat puslat tahtovat ratketa tällöin.Itse olen karsastanut noita tukivarren pultteihin koskemista ettei kulmat mene pieleen
Tuo se on taivahan tosiunski kirjoitti:Vain tämän kerran kommentoin, kun se tuo Ylermin ulosanti on joskus immeiselle ylen vaikeeta ymmärtää, lähes mahdotonta...silloin se usein jääpi yrittämättä edes ymmärtää. Enkä laita hymiöitä loppuun.
Timppa
Toiseen napaan vaihdettu osia tai säädetty...ei sen kummempaa.Löytyi ainoastaan toiselta puolelta. Mitähän mahtaa tarkoittaa...?
Rockautossa ja AutohauzAZ:ssa jarrusatulat n 60 - 80 dollarin hintaan. Noihin pitää maksaa se core eli pantti koska vanhaa osaa ei tulla (kaithismajestics kirjoitti:Niin joo, millä keinoin vanhat männät saa kätevimmin irti satulasta?
Toive on, että selviän korjaussarjalla mutta jos männissä on ruostetta niin nekin pitää uusia. Näin olen ymmärtänyt??
EDIT: Kävin tuossa kyselemässä paikalliselta jarrupajalta korjaussarjan hintaa. Arvio oli n. 150€ per pyörä (2 mäntää ja tiivisteet)Jotain tuossa kalkyylissä on kyllä mennyt pieleen.
Tulevatko satulat aina plug n' play? Ainoastaan jarrupalat pitää ostaa erikseen.karra kirjoitti: Rockautossa ja AutohauzAZ:ssa jarrusatulat n 60 - 80 dollarin hintaan. Noihin pitää maksaa se core eli pantti
Korjaanpa hieman itseäni. 300mm levyt löytyvät ja sopivat suuremmalla (jäähdytetyt levyt) jarrusatulalla myös w114/107/116 -malleihin. Asennettu mm. aikaisemmin esimerkittämääni aussipojan W114 rally-versioon.hismajestics kirjoitti:Jarruhommia... Aikaisemmin kirjoitin, että suunnitelmissa olisi 300mm levyt. Sellaisia ei ilmeisesti olekaan vaan W107 560 on jotain 338mm... (fiksummat korjaa)
No hemmetti, kiitos unski!unski kirjoitti:Se on lappeella olevan jarrulevyn kokonaiskorkeus. Korkeampi jarrulevy tulee syvemmälle vanteen sisään.
http://www.sls-hh-shop.de/en/other-Clas ... 1965-1989/" onclick="window.open(this.href);return false;
Keskellä kuvaa mitta "Bs"
Timppa
Mitä tarkoitat "banjoliittimillä" Eikös esim. Voyagerissa ole jarruletkut ns. banjoliittimillä.hismajestics kirjoitti: koska Suomen lainsäädännön mukaan banjoliittimet autojen jarruissa ovat kiellettyjä,
Banjokytkentä jälkiasennuksena. Jos Chryslerin jarrusatula on alunperinkin suunniteltu banjolle, niin se kai käy. Ymmärtääkseni MB jarrusatulat eivät sitä oletango kirjoitti:Mitä tarkoitat "banjoliittimillä" Eikös esim. Voyagerissa ole jarruletkut ns. banjoliittimillä.hismajestics kirjoitti: koska Suomen lainsäädännön mukaan banjoliittimet autojen jarruissa ovat kiellettyjä,