Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Huomasin eilen että keskuslukituksen toiminnassa kuskin oven osalta on jotakin hämärää. Kun kaukosäätimestä avaa ovet niin kaikki muut paitsi kuskinovi toimivat normaalisti. Kun painaa avaus nappulaa uudelleen ja hieman pidempään niin lukko aukeaa. Painelin useamman kerran auki ja kiinni auton sisällä ollessani. Kuskin ovi aukeaa 2 kertaa kymmenestä kerralla, muutoin vasta toisella painalluksella. Joskus täytyy painaa nappulaa pidempään ja pienen moottorin jurinan kanssa lukko aukeaa. Mikähän tuossa on vikana?
Sähköikkunoissa on outous. Välillä kun ikkunan avaa noin puoleen väliin ja koittaa sulkea, niin ikkuna nytkähtää ylöspäin, mutta alkaakin aukeamaan. Tämän kun pysäyttää kerran tai kaksi tai antaa mennä alas asti, toimii sulkeminen normaalisti. Tapahtuu vain etulaseille...myös appari.

Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Mikä auto on kyseessä?
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Prkl...unohtui pois. W212, vm2010
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
En tiedä mistä autosta kysymys . Onko sillä niin väliäkään? Muistaakseni ikkunoilla oli joku sellainenkin toiminto,että jos esim.Theros kirjoitti:Huomasin eilen että keskuslukituksen toiminnassa kuskin oven osalta on jotakin hämärää. Kun kaukosäätimestä avaa ovet niin kaikki muut paitsi kuskinovi toimivat normaalisti. Kun painaa avaus nappulaa uudelleen ja hieman pidempään niin lukko aukeaa. Painelin useamman kerran auki ja kiinni auton sisällä ollessani. Kuskin ovi aukeaa 2 kertaa kymmenestä kerralla, muutoin vasta toisella painalluksella. Joskus täytyy painaa nappulaa pidempään ja pienen moottorin jurinan kanssa lukko aukeaa. Mikähän tuossa on vikana?
Sähköikkunoissa on outous. Välillä kun ikkunan avaa noin puoleen väliin ja koittaa sulkea, niin ikkuna nytkähtää ylöspäin, mutta alkaakin aukeamaan. Tämän kun pysäyttää kerran tai kaksi tai antaa mennä alas asti, toimii sulkeminen normaalisti. Tapahtuu vain etulaseille...myös appari.
jää tai joku muu,mikä tahansa alkaa "ahdistaa" sen liikettä,niin se ottaa "pakkia".
Mielikuvituksen rajoissa on myös että keskuslukon ja lasien epäilyttävässä toiminnassa olis jotain yhteistä ?
Esim. Keskuslukituksen alipaineputki vähän omilla teillään/siirtynyt paikoiltaan ja kukaties vielä vähän vuotais ? Ja sama putki vähän
kanittais lasin liikettä ? Ei voi tietää ihminen. Laseillehan on ohjekirjassa nollaus temput myös.
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Tosiaan jos merkitystä niin E220 ja Avantgarde varustetasolla
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Ei ole kait ollut alipaineella lukot sitten enää W210n... nätti hiljainen lotkahdus on korvaantunut isolla surahduksella ja rapsahduksella.
Apuja en osaa ongemaan antaa.
Normeeraus on varmaan kadonnut ikkunoista, se kannattaa ensin koittaa tehdä. Voihan siellä tosiaan nostin kanittaa jonhonkin (tämähän oli esim. väykyssä tyyppivika), mutta että molemmat ikkunat samaan aikaan vikaantuneet, en usko.

W212 350CDI -09
W219 320CDI -07
Ex:W220 320CDI -01
Ex: W211 320CDI -04
Ex: W210 270CDI -01
W219 320CDI -07
Ex:W220 320CDI -01
Ex: W211 320CDI -04
Ex: W210 270CDI -01
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Koita ajaa lasit kaikki alas ja pidä kytkintä pohjassa 5sec ala ja ylä asenossa. Tuosta oven lukosta en muista kuinka sen sai toimimaan yhdellä painalluksella. Ohje kirjassahan tuo on.
Mitään "näistä mersuista ymmärrä", mutta *.rilla on selvitty ja autettu muitakin 
Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan

Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Eikun, ne 'oikeat' vaihtoehdot on toiminnalle että kaikki aukee kerralla, tai että kuskinovi aukee ekalla ja muut tokalla painalluksella. Nyt kuskin ovi tarttee (joskus) kaks painallusta.arska10 kirjoitti:Koita ajaa lasit kaikki alas ja pidä kytkintä pohjassa 5sec ala ja ylä asenossa. Tuosta oven lukosta en muista kuinka sen sai toimimaan yhdellä painalluksella. Ohje kirjassahan tuo on.
W212 350CDI -09
W219 320CDI -07
Ex:W220 320CDI -01
Ex: W211 320CDI -04
Ex: W210 270CDI -01
W219 320CDI -07
Ex:W220 320CDI -01
Ex: W211 320CDI -04
Ex: W210 270CDI -01
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Omassa autossani saa ainakin kaken ohjelmoitua kuinka ovet aukeaa. En tiedä tuosta autosta, kuinka se tehdäänMiHe kirjoitti:Eikun, ne 'oikeat' vaihtoehdot on toiminnalle että kaikki aukee kerralla, tai että kuskinovi aukee ekalla ja muut tokalla painalluksella. Nyt kuskin ovi tarttee (joskus) kaks painallusta.arska10 kirjoitti:Koita ajaa lasit kaikki alas ja pidä kytkintä pohjassa 5sec ala ja ylä asenossa. Tuosta oven lukosta en muista kuinka sen sai toimimaan yhdellä painalluksella. Ohje kirjassahan tuo on.
Mitään "näistä mersuista ymmärrä", mutta *.rilla on selvitty ja autettu muitakin 
Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan

Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Jaa niinkin että kuskin oven aukaisemiseen tarvitaan kaksi painallusta? Haen nyt tällä jankkaamisellani sitä että mielestäni tuossa jotain vikaa on, mitä järkeä on ohjelmoida ovet toimimaan noin... Itsellä saa myös tuon 'eka kuskin ovi sitten muut' tehtyä.arska10 kirjoitti:Omassa autossani saa ainakin kaken ohjelmoitua kuinka ovet aukeaa. En tiedä tuosta autosta, kuinka se tehdäänMiHe kirjoitti:Eikun, ne 'oikeat' vaihtoehdot on toiminnalle että kaikki aukee kerralla, tai että kuskinovi aukee ekalla ja muut tokalla painalluksella. Nyt kuskin ovi tarttee (joskus) kaks painallusta.arska10 kirjoitti:Koita ajaa lasit kaikki alas ja pidä kytkintä pohjassa 5sec ala ja ylä asenossa. Tuosta oven lukosta en muista kuinka sen sai toimimaan yhdellä painalluksella. Ohje kirjassahan tuo on.
W212 350CDI -09
W219 320CDI -07
Ex:W220 320CDI -01
Ex: W211 320CDI -04
Ex: W210 270CDI -01
W219 320CDI -07
Ex:W220 320CDI -01
Ex: W211 320CDI -04
Ex: W210 270CDI -01
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Ei kun jus toisin päin yksi painallus kuskin ovi auki ja kaksi niin muut avautuvat. Toki auton kakessa on jotakin vikaa tai ohjaimessa.MiHe kirjoitti:Jaa niinkin että kuskin oven aukaisemiseen tarvitaan kaksi painallusta? Haen nyt tällä jankkaamisellani sitä että mielestäni tuossa jotain vikaa on, mitä järkeä on ohjelmoida ovet toimimaan noin... Itsellä saa myös tuon 'eka kuskin ovi sitten muut' tehtyä.arska10 kirjoitti:Omassa autossani saa ainakin kaken ohjelmoitua kuinka ovet aukeaa. En tiedä tuosta autosta, kuinka se tehdäänMiHe kirjoitti:Eikun, ne 'oikeat' vaihtoehdot on toiminnalle että kaikki aukee kerralla, tai että kuskinovi aukee ekalla ja muut tokalla painalluksella. Nyt kuskin ovi tarttee (joskus) kaks painallusta.arska10 kirjoitti:Koita ajaa lasit kaikki alas ja pidä kytkintä pohjassa 5sec ala ja ylä asenossa. Tuosta oven lukosta en muista kuinka sen sai toimimaan yhdellä painalluksella. Ohje kirjassahan tuo on.
Tuosta en enempää ruopa änkäämään. Tuota voisi starilla katsella mitä sinne poksille tulee, kun noita availee ja sulkee.
Mitään "näistä mersuista ymmärrä", mutta *.rilla on selvitty ja autettu muitakin 
Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan

Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
No sittenhän me ollaan samaa mieltä kaikestaarska10 kirjoitti:Ei kun jus toisin päin yksi painallus kuskin ovi auki ja kaksi niin muut avautuvat. Toki auton kakessa on jotakin vikaa tai ohjaimessa.MiHe kirjoitti:Jaa niinkin että kuskin oven aukaisemiseen tarvitaan kaksi painallusta? Haen nyt tällä jankkaamisellani sitä että mielestäni tuossa jotain vikaa on, mitä järkeä on ohjelmoida ovet toimimaan noin... Itsellä saa myös tuon 'eka kuskin ovi sitten muut' tehtyä.arska10 kirjoitti:Omassa autossani saa ainakin kaken ohjelmoitua kuinka ovet aukeaa. En tiedä tuosta autosta, kuinka se tehdäänMiHe kirjoitti:Eikun, ne 'oikeat' vaihtoehdot on toiminnalle että kaikki aukee kerralla, tai että kuskinovi aukee ekalla ja muut tokalla painalluksella. Nyt kuskin ovi tarttee (joskus) kaks painallusta.arska10 kirjoitti:Koita ajaa lasit kaikki alas ja pidä kytkintä pohjassa 5sec ala ja ylä asenossa. Tuosta oven lukosta en muista kuinka sen sai toimimaan yhdellä painalluksella. Ohje kirjassahan tuo on.
Tuosta en enempää ruopa änkäämään. Tuota voisi starilla katsella mitä sinne poksille tulee, kun noita availee ja sulkee.

Oisko oviohjainlaitteen virransaannissa/ihjaussignaalissa jotain, kaken signaali varmaan kulkee kun muut ovet toimivat.
W212 350CDI -09
W219 320CDI -07
Ex:W220 320CDI -01
Ex: W211 320CDI -04
Ex: W210 270CDI -01
W219 320CDI -07
Ex:W220 320CDI -01
Ex: W211 320CDI -04
Ex: W210 270CDI -01
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Niin uskoisin siksi ehdotin starilla tutkimistaMiHe kirjoitti:No sittenhän me ollaan samaa mieltä kaikestaarska10 kirjoitti:Ei kun jus toisin päin yksi painallus kuskin ovi auki ja kaksi niin muut avautuvat. Toki auton kakessa on jotakin vikaa tai ohjaimessa.MiHe kirjoitti:Jaa niinkin että kuskin oven aukaisemiseen tarvitaan kaksi painallusta? Haen nyt tällä jankkaamisellani sitä että mielestäni tuossa jotain vikaa on, mitä järkeä on ohjelmoida ovet toimimaan noin... Itsellä saa myös tuon 'eka kuskin ovi sitten muut' tehtyä.arska10 kirjoitti:Omassa autossani saa ainakin kaken ohjelmoitua kuinka ovet aukeaa. En tiedä tuosta autosta, kuinka se tehdäänMiHe kirjoitti:Eikun, ne 'oikeat' vaihtoehdot on toiminnalle että kaikki aukee kerralla, tai että kuskinovi aukee ekalla ja muut tokalla painalluksella. Nyt kuskin ovi tarttee (joskus) kaks painallusta.arska10 kirjoitti:Koita ajaa lasit kaikki alas ja pidä kytkintä pohjassa 5sec ala ja ylä asenossa. Tuosta oven lukosta en muista kuinka sen sai toimimaan yhdellä painalluksella. Ohje kirjassahan tuo on.
Tuosta en enempää ruopa änkäämään. Tuota voisi starilla katsella mitä sinne poksille tulee, kun noita availee ja sulkee.![]()
Oisko oviohjainlaitteen virransaannissa/ihjaussignaalissa jotain, kaken signaali varmaan kulkee kun muut ovet toimivat.
Mitään "näistä mersuista ymmärrä", mutta *.rilla on selvitty ja autettu muitakin 
Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan

Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Asun Tampereella...joten onko täällä jollakin? Huomenna en kyllä varmaan ennen iltaa uskalla ajella...tai no riippuu meneekö koko 3 ltr viinitonkka tänään vai ei...
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Tein eilen lisää tarkastelua kun auto oli kylmä...pakkasta noin 17 astetta. Ajoin ikkunat alas ja tein kaikille resetoinnin. Kuskin puoleinen etuikkuna toimi edelleen samaan tapaan. Resetointi hieman korjasi asiaa.
Apukuskin puoleinen ikkuna meni ylös todella hitaasti ja ei suostunut nousemaan itsestään. Nousi hieman ja laskeutui alas taas. Nappulaa pohjassa pitämällä sain ikkunan pakotettua ylös parin yrityksen jälkeen. Ilmeisesti nostin menossa? Tekeekö pakkanen tuollaista? Lämpimällä se toimi.
Lukoista taas...kuskinovessa olevasta nappulasta lukittuvat ja aukeavat kaikki muut ovet paitsi kuskinovi. Kaukosäätimestä kuskin ovi aukesi vaihtelevasti. Nuppi ei kaikissa tapauksissa noussut täysin ylös ja ovi ei lukossa tällöin. Joskus ovi jäi myös kokonaan lukkoon, eikä auennut kuin muutamalla yrityksellä.
Tämä kokeiltu kylmällä autolla.

Jos mahdollista vie auto lämpöiseen talliin ja anna sulaa voi olla, että nuo kilkeet on sen verran jäässä ettei toimi oikein.
Mitään "näistä mersuista ymmärrä", mutta *.rilla on selvitty ja autettu muitakin 
Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan

Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Sähköikkunoissa voi olla tuo pakkanen, mutta keskuslukitus ei oikein selity tuolla...kai auton pitäisi toimia pakkasessakin?
Laitoin auton myyneeseen liikkeeseen postia...kaippa ne ainakin 2vkoa on vastuussa tälläisistä?
Ei ole mahdollista viedä lämpöiseen halliin. :\
Laitoin auton myyneeseen liikkeeseen postia...kaippa ne ainakin 2vkoa on vastuussa tälläisistä?
Ei ole mahdollista viedä lämpöiseen halliin. :\
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
No sitten on eri asia tottakai myyjä liike on velvollinen tuon vian korjaamaa.Theros kirjoitti:Sähköikkunoissa voi olla tuo pakkanen, mutta keskuslukitus ei oikein selity tuolla...kai auton pitäisi toimia pakkasessakin?
Laitoin auton myyneeseen liikkeeseen postia...kaippa ne ainakin 2vkoa on vastuussa tälläisistä?
Ei ole mahdollista viedä lämpöiseen halliin. :\
Mitään "näistä mersuista ymmärrä", mutta *.rilla on selvitty ja autettu muitakin 
Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan

Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Nyt alkoi myyjä liikkeen kanssa taistelu että maksavatko vai eivät...jo on. Voisin ainakin olettaa että 4 vuotta vanhan, hyvin huolletun auton etusähköikkunat ja kuskinoven lukko toimivat oikein. Tälläiset asiat ovat ärsyttäviä "riideltäviä", varsinkin kun myyjäliike on 450km:n päässä...ihan huvikseen sinne ei viitsi ajella.
Re: Keskuslukituksen outous + sähköikkuna ongelmaa
Laitetaan nyt kaikille tiedoksi tähän kuinka ongelmaa on ratkottu.
Vänttisellä auto kävi tarkastuksessa ja siellä todettiin lukon jumiutuvan käytössä ja aiheuttavan vikakoodeja joten lukko ei avaudu enää normaalisti, eikä myöskään lukitusnappula ovessa toimi. Uusi lukko noin 150€, joten sen vaihdolla mennään.
Sähköikkunan ongelmasta tuli sen verran tietoa että nostin toimii normaalisti, ei vikakoodeja. Apukuskin oven nostin vaan on hitaampi ja toiminnaltaan epävakaampi...
... huonoa tuuria ilmeisesti minulla tämän kappaleen kanssa.